Miltä synnytysväkivalta tuntuu sivusta katsovasta isästä?

Jaa artikkeliTilaa Seura

Miltä synnytysväkivalta tuntuu sivusta katsovasta isästä?

En missään vaiheessa odottanut, että vanhemmuusesitteiden pastellisävyinen hymykuvasto kuvaisi vanhemmuutta erityisen realistisesti. En siitä huolimatta odottanut sitä, että vanhemmuuden ensimmäinen yö synnytyslaitoksella aiheuttaisi minussa valkoista raivoa ja miehenä epäonnistumisen kokemuksen. 

Ensimmäinen lapsemme syntyi suunnitellulla sektiolla, eli ison avoleikkauksen kautta. Leikkauksen jälkeen ensimmäiset päivät äiti on lähes liikuntakyvytön ja vielä normaalia synnytystä reilusti enemmän kaikkien muiden avun varassa. Erityisesti isän. Minulta vaadittiin siis tässä tilanteessa oman pään kasassa pitämistä ja toimintakykyä kaiken isyyden ensimetrien tunteiden keskellä. Tähän on tietenkin tarjolla apua, mutta meidän kohdallamme yksi niistä, jotka olivat tukemassa, kääntyikin viholliseksi. 

Yksi meitä synnytyksen jälkeen avustaneista kätilöistä oli vanhempi nainen, joka teki huoneeseen astuttua ensimmäisillä sanoillaan täysin selväksi, mikä isän paikka vanhemmuudessa on: “Ei tosta mitään tule kun sitä lasta pitää noin, anna tänne”. Alamäki alkoi tästä. 

Milloin hoito muuttuu väkivallaksi?

Kätilö alleviivasi kaikella tekemisellään ja sanomisillaan, että hän on tämän aiheen kyseenalaistamaton auktoriteetti ja että “hän saa maidon nousemaan keneltä tahansa vaikka tunnin synnytyksestä”. Näin jälkeenpäin ajatellen painostavan voimakas eteneminen saattoi olla jonkinlainen selviytymiskeino ja yritys pitää kiinni omasta työpaikasta ja asemasta. Mutta siinä tilanteessa, uuden isyyden ääressä ja väsyneenä, ymmärryksen etsimiseen ei ollut energiaa. Sen alkoi korvata viha.

Ylimielisyyden olisin varmaan vielä kestänyt, mutta siinä vaiheessa, kun kätilö alkoi käyttää osaamistaan käymällä puolisooni kiinni niin kovakouraisesti, että hän huusi kivusta, kätilön edelleen tilannetta vähätellen, viha alkoi muuttua raivoksi. Yritin kyseenalaistaa toimintaa kovaan ääneen ja pysäyttää sitä siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta käsittelyn päätyttyä poistuimme huoneesta ja etsin käsiini johtavan hoitajan, jonka kanssa kävin tilanteen läpi. Minua kaduttaa edelleen, että en jättänyt kohtelusta kirjallista valitusta. Emme täydellä varmuudella olleet ensimmäinen pariskunta, joka tämän myllyn joutui käymään läpi, ja koska en polkenut tossa kohtaa jalkaa tarpeeksi kovaa maahan, tuskin jäimme viimeiseksi.

On myös sanottava, että yksikään muu kätilöistä ei toiminut näin törkeästi, silloinkaan kun välttämättömien toimenpiteiden tiedettiin aiheuttavan kipua. Ne tilanteet hoidettiin asianmukaisesti kommunikoiden. Myöskään toisen lapsen synnytyksessä ei tullut vastaan mitään, mikä olisi ollut edes lähellä yllä kuvaamaani kohtelua. 

Tässäpä ollaan mieheyden teemojen kannalta jännän äärellä. Suojelunhalu ja väärin kohdelluksi tulemisen kokemus nostivat mulla pintaan alkukantaisen reaktion. Voimakas viha viritti kehon jokaisen solun. Samaan aikaan oma aggressiivisuus oli kuitenkin pakko pitää hallinnassa, koska väkivalta kätilöä kohtaan ei olisi ollut yhtään sen enempää oikein tai ainakaan se ei olisi varsinaisesti parantanut isäksi tulemisen kokemusta. Olisin tietenkin tullut vain ulos heitetyksi, tai putkaan, eikä se olisi varsinaisesti helpottanut puolison tukemista.

Viha on vakava signaali, jota ei voi jättää huomiotta

Viha oli ilmiselvä signaali siitä, että nyt joku tietty raja on ylitetty ja tilanne olisi pitänyt pysäyttää. Sen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin. Olisin voinut tehdä enemmän senkin eteen, että kenenkään muun ei tarvitsisi kohdata vastaavaa. Ja siinäpä sitä nyt kuitenkin oltiin täysin vieraalla maalla, ammattilaisten keskellä ja heidän osaamisestaan riippuvaisina. Pöydällä esite, jonka kuvasto tsemppasi vanhemmuuden alkumetreille, mutta unohti kertoa kuinka väkivaltaista ja ylimielistä hoitohenkilökuntaa vastaan pitäisi puolustautua. 

Tämän kokemuksen jälkeen olen ollut entistä enemmän sitä mieltä, että yksi miehen, isän, tehtävistä on nykyisessä turvallisessakin maailmassa tarkastella ympäristöä sen suhteen, mistä omalle perheelle ja läheisille on mahdollisesti aiheutumassa uhkaa ja osattava tunnistaa tilanteet, jotka on pysäytettävä, jos mikään muu ei auta, lyömällä jalka maahan ja mentävä väliin. 

X