Teksti:
Jussi Korhonen

Pelkurit taipuvat terroristien edessä.Tämä kirjoitus käsittelee Ranskassa tapahtunutta terrori-iskua. Kirjoituksen otsikko on sensuroitu. Jos haluat nähdä sen, lue kirjoitus loppuun.

Yhdysvalloissa vuoden 2001 terrori-iskut saivat aikaiseksi rumaa jälkeä. Kansalaisia muun muassa urkittiin ja demokratian lippulaiva otti käyttöönsä järjestelmällisen kidutuksen terroristeiksi epäiltyjen kuulustelumenetelmänä. Ynnä muuta. Vaikutukset ulottuivat meille asti: selvimmin sen huomasi lentomatkustamisen hankaloitumisessa.

Ranskassa aseistautuneet henkilöt hyökkäsivät eilen satiirisen viikkolehden Charlie Hebdon toimitukseen. Hyökkäyksessä kuoli yhteensä 12 henkilöä.

Suomessakin perinteinen ja sosiaalinen media räjähti välittämään ja päivittelemään järkyttäviä tietoja. Täysin aiheellisesti.

Osalle kommentoijista hirmuteko oli kuin myöhäinen joululahja. Heille isku oli jälleen yksi kaivattu todiste siitä, että islam on uhka. Yksittäistapaus oli usein toistuva ilmaus kirjoituksissa. Ilmausta käytetään aina, kun on edes viitteitä, että jonkun rikoksen tai vähäisemmänkään ikävyyden taustalla voisi olla henkilö tai henkilöitä, jotka sattuvat olemaan muslimeja tai edes näyttävät sellaisilta.

Perussuomalaiset oli yksi nopeimmista ilkkujista.

– Yllättyneet voivat nostaa kätensä pystyyn. Profeetan puolesta, puolue veisteli Twitterissä.

Muslimeja pitäisi kai kovasti pelätä – ja eilisen jälkeen vielä enemmän. Tervehdin eilen erästä hyvänpäiväntuttua vähän ennen iskuja. Aion tervehtiä häntä jatkossakin. Pidän varsin epätodennäköisenä, että hänellä olisi sen enempää tekemistä Pariisin terrori-iskujen kanssa kuin minullakaan, vaikka hän muslimi onkin. Ainakaan terroristit eivät minun mielipidettäni hänestä sanele.

Rasismiaan realismiksi kutsuvat kriitikot alistuvat terroristien pompoteltaviksi. Heitä vedellään kuin sätkynukkeja. Hätääntyneet hermoheikot painavat korvansa seinään ja kuuntelevat, että mitä jumalaa siellä naapurissa palvotaan. He kumartavat viisi kertaa päivässä kohti Jussi Halla-ahoa ja näkevät sielujensa silmin koko Ruotsin yhtenä tulimerenä.

He käyttävät sananvapautta vaatimalla sananvapautta ja valittavat, kun lehdistö sitä sananvapautta käyttää haluamallaan tavalla.

Samaan aikaan kokoomus nappaa heidän työttömyyskorvauksensa eikä kukaan edes huomaa.

Valitettavan monet olisivat valmiita taipumaan terroristien edessä muokkaamaan yhteiskuntaa juuri niiltä osin, mikä meidät hirmuvalloista erottaa. Perussuomalaisissa on joukko todella raivostuttavia idiootteja. Ei olisi kuitenkaan oikein kieltää koko puoluetta sen vuoksi, että sen riveihin on pesiytynyt vaarallisia kiihkoilijoita. Joukkoon kuuluu myös fiksuja ihmisiä – ei olisi oikein leimata heitäkin ääliöiksi, vaikka osa heidän puoluetovereistaan sellaisia onkin.

Ranskan iskussa hyökättiin sananvapautta ja yleensä vapautta vastaan. Arvellaan, että Charlie Hebdo -lehdessä julkaistut Muhammed-piirrokset olisivat motivoineet hyökkääjät tekoon.

Minun arvoasteikossani sananvapaus on korkealla. Käytän sitä itse ahkerasti tässä blogissa ja muutenkin. Minä voin arvostella sosiaali- ja terveysministeriä ja muita poliitikkoja ilman, että kukaan sitä ennakolta estää. Minun ei myöskään tarvitse pelätä turvallisuuteni puolesta, vaikka arvosteluni kohteet eivät välttämättä kirjoituksistani pidä.

Jotkut vaativat, että sananvapauden nimissä suomalaistenkin lehtien pitäisi ruveta joukolla julkaisemaan Muhammed-pilakuvia osoituksena solidaarisuudesta ja ties mistä. Minullakin olisi täysi vapaus julkaista tässä blogissa kuva Muhammedista, mutta miksi minä tekisin niin? Miksi ihmeessä minun pitäisi ehdoin tahdoin loukata niin monia? Ei ainakaan siksi, että joku terroristi käskee minun ruveta vihaamaan ihmisiä, joilla ei ole tapahtuneeseen osaa eikä arpaa.

Sanan- ja muun vapauden nimissä suon kuitenkin sen, että minun kanssani eri mieltäkin olevat voivat vapaasti ilmaista näkemyksensä – kunhan tekevät sen lain puitteissa. Yksi rikos ei oikeuta vastaamaan siihen toisella.

Sensuroin tälle kirjoitukselle ajattelemani otsikon itse ja ihan vain häveliäisyyttäni. En siksi, että joku olisi käskenyt. Siihen kuitenkin kiteytyy se viesti, jonka aivan ensimmäisenä halusin eiliseen hirmutekoon syyllistyneille lähettää:

Ranskan terroristit, haistakaa vittu!

Saman voisin sanoa myös heille, jotka antavat terroristien sanella maailmankuvansa ja heille, jotka taipuvat ääritekojen edessä vaatimaan vapauden rajoittamista. Te pelkurit taivutte terroristien tahtoon.

Aiheesta internetissä:

Yle: Useita kuollut ammuskelussa ranskalaislehden toimituksessa Pariisissa

Perussuomalaisten Twitter-päivitys

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

X