Iltasanomat valehtelee – tuhannet leimautuvat stalinisteiksi

Jaa kaverilleTilaa Seura

Iltasanomat kierrättää omia virheellisiä väittämiään.Iltasanomat valehtelee kierrättäessään väittämää, jonka se on itsekin todennut virheelliseksi. Menettelyn seurauksena tuhannet ihmiset leimautuvat stalinisteiksi.  

Iltasanomat väittää, että viime viikonloppuna Helsingissä järjestetyn Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -mielenosoituksen virallinen järjestäjä olisi ollut Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri.

Hallituksen leikkauspolitiikkaa kannattavat riemastuivat tästä tiedosta. Kommunistien maine on kehno, ja heidät yhdistetään mielellään Stalinin ja kumppanien hirmutekoihin. Tuhansia ihmisiä koonnut mielenosoitus saatiin Iltasanomien välittämän virheellisen tiedon perusteella leimattua kommunistien hommaksi. Koko kansanliikkeen sanoma voitiin tämän perusteella vesittää ja sen kannattajat leimata hirmuhallintojen ihailijoiksi.

Joukkovoima-mielenosoituksessa vastustettiin leikkauspolitiikkaa ja vaadittiin riittävää toimeentuloa sekä ihmis- ja perusoikeuksia kaikille. Mieltään osoitti eri arvioiden mukaan 5000–12000 ihmistä. Mukana oli lapsia, työttömiä, sairaita, vanhuksia ja monia, jotka tuntevat myötätuntoa heitä kohtaan, joita Sipilän hallituksen leikkaukset kipeimmin koskettavat. Heidän kaikkien niskaan kaadetaan nyt menneiden vuosikymmenien veristen diktatuurien painolasti.

Iltasanomien väite ei kuitenkaan yksiselitteisesti pidä paikkaansa. Mielenosoitusta ei järjestänyt kommunistinen järjestö vaan Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -yhteisö. Tämä on merkitty myös poliisille jätettyyn viralliseen ilmoitukseen. (Klikkaa kuvaa avataksesi se suurempana uudessa ikkunassa.)

Joukkovoima-mielenosoituksen järjesti yhteisö.

Mielenosoituksen järjestelyihin ja suunnitteluun osallistui eri tavoin suuri määrä erilaisia järjestöjä ja yksittäisiä ihmisiä. Mukana oli kommunisteja ja anarkisteja, mutta myös esimerkiksi Unicefin kaltaiset järjestöt olivat avoimesti mielenosoituksen tukena.

Yhteys Suomen kommunistiseen puolueeseen on toki olemassa. Poliisille jätetyssä ilmoituksessa järjestäjän yhteysosoitteeksi on merkitty Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piirin toimiston osoite. Se on ilmoituksen jättäneen henkilön työpaikka. Osoite on varustettu c/o-merkinnällä. Se tarkoittaa sitä, että kyseessä ei ole vastaanottajan oma osoite vaan paikka, johon vastaanottaja haluaa lähetykset toimitettavan.

Täsmennys, joka ei tavoita ketään

Iltasanomat täsmensi vain toista virheellisen tiedon sisältäneistä jutuistaan.

Päiviä virheellisen uutisoinnin jälkeen Iltasanomat julkaisi koruttoman täsmennyksen – otsikolla Täsmennys. Siinä todetaan, että tieto mielenosoituksen järjestäjästä oli ollut virheellinen. Väite poistettiin myös alkuperäisestä uutisesta, ja sen loppuun liitettiin tieto täsmennyksestä.

Toiminta oli hidasta mutta jokseenkin asianmukaista. Täsmennys tehtiin vähän huomiota herättävällä tavalla niin, että se tuskin tavoitti kovinkaan monia. Siinä missä alkuperäistä uutista on tätä kirjoitettaessa tykätty, kommentoitu ja jaettu Facebookissa yhteensä 1122 kertaa, on täsmennys kerännyt vastaavista toimista lukemaksi vaivaiset 22.

Iltasanomien virheellisen väittämän alunperin sisältämän jutun otsikko oli Suurmielenosoituksen takana anarkistit ja kommunistit: ”Tämä ei jää tähän”. Otsikkoa muutettiin myöhemmin muotoon Suurmielenosoituksen takana anarkisteja ja kommunisteja: ”Tämä ei jää tähän”. Tästä muutoksesta ei mainita jutun lopussa mitään, vaikka otsikossa esitetty väite on muuttunut merkittävästi.

Vahinkoja sattuu, mutta vastuu on kannettava

Tiedotusvälineiden tulisi kantaa vastuu virheistään ja pitää huoli, että kömmähdyksiä ei jätetä elämään totuuksina. Erityisesti suuriin tiedotusvälineisiin luotetaan laajasti. Yleisö olettaa, että niiden esittämät väittämät on tarkastettu – että faktat ovat kunnossa. Tämän oletuksen vuoksi tiedotusvälineiden välittämiä tietoja käytetään pohjana uusissa väittämissä. Virheelliset ja puutteellisesti oikaistut tiedot synnyttävät perusteiltaan kestämättömiä uusia väitteitä.

Tämän todistaa Iltasanomat itse. Se pitkittää väärän tiedon elinkaarta toistamalla jo virheelliseksi todettua väittämää uudemmassa uutisessaan.

Toisessa, toisen toimittajan tekemässä jutussa kerrotaan edelleen, että Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piiri olisi ollut Joukkovoima-mielenosoituksen järjestäjä. Väite esitetään jopa suorasanaisemmin kuin täsmennetyssä uutisessa.

Uudempaa juttua ei ole korjattu. Sitä ei ole täsmennetty. Ei, vaikka väitteen virheellisyys on erinomaisen hyvin sen esittäjän tiedossa. Toivottavaa on, että kysymyksessä on edelleen kiireisessä uutistyössä tapahtunut valitettava erehdys eikä tarkoitushakuinen väärän tiedon levittäminen. Jos näin olisi, ei niin sanottuun valtamediaan lukeutuva Iltasanomat olisi sen kummempi kuin parjatut vaihtoehtomediatkaan.

Mediamarkkinoiden raadollisessa kilpailussa perinteisillä tiedotusvälineillä ja journalismilla yleensä ei ole juuri muita kilpailuvaltteja kuin luotettavuus. Jos siitä ruvetaan suuremmassa määrin tinkimään, ei meneillään olevalle pudotukselle voi kovin pikaista loppua ennakoida.

Tiedotusvälineet ovat vastuussa yleisölleen. Iltasanomat valehtelee edelleen – se vaikuttaa pitävän kiinni siitä, että Joukkovoima-mielenosoituksen järjestivät kommunistit. Ja niin tekee myös suuri osa yleisöstä, joka luottaa lehden kertomuksiin.

Vastuullinen tiedotusväline osoittaisi lukijoilleen, että se on luottamuksen arvoinen.

Kirjoittaja ei ole kommunisti eikä kuulu Joukkovoima-mielenosoituksen järjestäjiin tai virallisiin tukijoihin, vaikka vastustaakin typerää, lyhytnäköistä ja tuhoisaa leikkauspolitiikkaa.

* * *

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Iltasanomat: Täsmennys (27.8.2015)

Iltasanomat: Suurmielenosoituksen takana anarkisteja ja kommunisteja: ”Tämä ei jää tähän” (24.8.2015)

Iltasanomat: Tiesitkö, mitä suurmielenosoituksen järjestäjät oikeasti ajavat? ”Oli sovittu, ettei tällaisia tunnuksia ole mukana” (25.8.2015)

Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan – Tukijat

Wikipedia: C/o

Yle: Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia (23.3.2015)

Journalistiliiton yt-neuvotteluja koskevat uutiset

Journalistin ohjeet

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Ja tässäkin korjauksessa lisää leimoja ja virheitä. SKP:n uudenmaan piiri, sen enempää kuin SKP yleensäkään, ei edusta ”stalinismia”, mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan.

Kiitos kommentista. Tässä kirjoituksessa ei väitetä kommunisteja, Suomen kommunistista puoluetta tai mitään sen piireistä stalinistisiksi. Siihen asiaan tässä ei oteta mitään kantaa. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, että tällaisia luonnehdintoja tekevät ne, jotka syystä tai toisesta katsovat tarpeelliseksi mitätöidä näiden tahojen tai edes jollakin tavalla heihin yhdistettävissä olevien tahojen pyrkimykset. Tätä on käytetty aseena Joukkovoima-mielenosoitusta ja yleensä Joukkovoima-liikettä vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X