Lääkärifirmat harhauttavat sotepäättäjiä

Yleisessä sote-keskustelussa – jos siitä enää kukaan selvää saa – on jatkuvaa rahinaa aiheuttanut huoli pienistä yksityisistä hoiva- ja terveyspalveluyrityksistä. Yksi osoitus siitä oli RKP:n puheenjohtajan Carl Haglundin heti heinäkuun alussa esittämä lausunto: Hieman aiemmin yksimielisesti siunattu sote-ratkaisu oli ”pettymys” ja ”suuri epäonnistuminen”.

Kritiikin lähtökohta on siinä, että yhteisesti sovittu malli ”sementoi julkisen palvelutuotannon”. Se tarkoittaa, että yhteiskunnan rahaa käyttävät päättäjät eivät ehkä käyttäisikään veroeuroja välttämättä yksityisen palveluntarjoajasektorin eduksi sen haluamassa laajuudessa.

Haglundin aloituksen jälkeen on kuultu runsaasti perusteluja, joiden mukaan sote-uudistuksessa tulisi turvata ”valinnanvapauden lisääminen, palveluseteleiden käytön lisääminen, palveluiden kilpailuttaminen ja Kela-korvaukset”. Lisäksi on vielä työllisyyspointti. Haglund kertoi kesällä, että ”siellä on muistaakseni 60 000 työntekijää, se ei ole mitenkään epärelevantti myöskään työllisyysnäkökulmasta” (Kauppalehti 9.7.2014).

Näen silmissäni, kuinka Suomen sydänmailla puurtavan pienen hoivakotiyrittäjän otsa on kurtussa. Tulevaisuus on epävarma, kun sote tulee ja syö toimeentulon. Käykö kuten kunnan ainoalle ambulanssiyrittäjälle, jonka firman ministeri Paula Risikko edellisessä hallituksessa sosialisoi osaksi byrokraattista sairaanhoitopiiriä?

Pelkoja on helppo lietsoa varsinkin, kun käsitettävä kokonaisuus on niin mahdoton kuin sote. Pienten yrittäjien puolelle ilmoittautuikin yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen puolustajia, kun sote-käsittely eduskunnassa alkoi.

Soittelin THL:n ja ministeriön asiantuntijoille kysyäkseni, kuinka aiheellinen huoli on. Selvisi, että esimerkiksi vanhustenhuollon puolella nykyinen käytäntö jatkuu. Ei ole ajateltavissa, että jostain syntyisi resursseja, joiden takia yksityispuoli olisi edes mahdollista ajaa alas. Ainoa asia, joka muuttuu, on se, ettei yksittäinen kunta enää voisi ulkoistaa Rääkkylän tai Parkanon mallilla sote-palveluitaan.

Olennaista tässä on, että varsinkin terveyspuolella yksityinen sektori, joka jo nyt on varsin keskittynyt ja ketjuuntunut, pelkää omien markkinoittensa laajenemisen vaikeutumista – ei niiden supistamista. Tästä syystä alan suuryritykset lobbaavat nyt ahkerasti etujensa puolesta päättäjiä ja median kautta yleistä mielipidettä haglundilaisin argumentein.

Kulissina ovat kuitenkin pikku firmat. Malli on sama, jota käytetään yhteisövero- tai sukupolvenvaihdoskeskustelussa. Todelliset miljoonahyötyjät löytyvät aina pk-yritysten selän takaa.
Vaihtoehdot, kilpailu, palvelusetelit…

Pienen maaseutupaikkakunnan vanhukselle tai rintamaiden työttömälle ei ole merkitystä sillä, onko hänellä terveyspalveluja tarvitessaan useita vaihtoehtoja. Pääasia on että lääkäriin ylipäätään pääsee.

Myös puheet siitä, että kilpailu synnyttää tehokkuutta ja laskee kustannuksia, ovat terveysalalla katteettomia. En ole havainnut, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa terveydenhuollossa on eniten yksityistä tarjontaa, hinnat olisivat maan alhaisimmat. Pikemminkin asianlaita on päinvastoin.

Ainoita ns. parempien käytäntöjen innovaatioita yksityispuolella ovat viime vuosina olleet suurten ketjujen ja niiden palveluksessa olleiden lääkäreiden erilaiset verojärjestelyt, joilla on pienennetty yhteiskunnan resursseja järjestää esimerkiksi terveyspalveluja.

Yksityinen sektori hoitaa maan sosiaali- ja terveyspalveluista neljänneksen. Terveyspuolella kenttää hallitsee puolikymmentä suurta ketjua, jotka keskittyvät ja laajentuvat myös sosiaalipuolelle – vanhustenhuoltoon, lastensuojeluun jne.

Kun poliitikko puhuu huolestuneena yksityisten terveyspalvelujen puolesta, hän puhuu paljolti Attendon, Mehiläisen, Terveystalon tai Plusterveyden pussiin. Nämä laajenevat firmat ovat Suomen todellisia kasvuyrityksiä, jotka tosin vain jakavat Suomen sote-sektorin resursseja luomatta vaikkapa kaivattuja vientimarkkinoita.

6 000 työntekijän Attendo Finland on liikevaihdoltaan 400 miljoonan euron suuryritys, isompi kuin Stockmann, Sanoma tai TeliaSonera. Toinen alan jättiläinen on Terveystalo, liikevaihtoa reilut 300 M€.

Sen ohi menee Mehiläinen, joka juuri kertoi fuusioituvansa Mediverkon kanssa. Mehiläisen hallitusta johtaa julkisuudesta varsin tuttu Mikael Lilius, Fortumin ex-toimitusjohtaja, joka ryvettyi takavuosina optiojärjestelyissään.

Itse Mehiläinen taas poltti siipensä ja maineensa kansainvälisten omistajiensa harrastamalla verokikkailuilla. Se ei ole menoa hidastanut. Fuusion jälkeen uusi Mehiläinen laajentaa jo nyt merkittävää markkinaosuuttaan lastensuojeluun, vanhustenhuoltoon, vammaisten ja mielenterveyspotilaiden asumispalveluihin aikaisempien alojen kuten työterveyden, hammashoidon ja terveyskeskusten ulkoistusten lisäksi.

Vuoden 2012 suurimmat pääomatulot sai lääkäriasemaketju Dextran toimitusjohtaja Leena Niemistö. Niemistöllä oli pääomaverotettavaa tuloa 24 miljoonaa euroa (Iltalehti 1.11.1013).

Kun verotietoja vuosittain julkaistaan, valtakunnan eniten ansaitsevien kärjessä ovat olleet lääkärifirmansa myyneet yrittäjät. Myyntivoittoina, osinkoina ja verojen välttelyllä koko terveysalan bisneksestä on jatkuvasti pumpattu rahaa ulos.

Väitteet siitä, että ylimääräinen raha syntyy tehokkuuden lisäämisellä, osoittautuu käytännön esimerkkien perusteella ontoksi. Vai onko tehokkuus sitä, että terveysaseman tai hoitolaitoksen miehityksissä mennään minimeissä ja palvelujen hinnoitteluissa maksimeissa?

Yksityisen terveysbisneksen yhteenlaskettu liikevaihto oli toissa vuonna 9 miljardia euroa, ja työntekijöitä on 30 000, kertoo Lääkäripalveluyritykset ry nettisivuillaan. Muita alan lobbareita ovat Terveyspalvelualan Liitto ja Terveydenhuollon palveluntuottajat ry. Kaikkien kolmen järjestön osoite on Eteläranta 10.

Sote-kiireiden lisäksi näitä lobbareita työllistävät jatkossa kevään eduskuntavaalit. Kulisseissa surisee, koska jo nyt laaditaan tulevan hallituksen pohjapapereita, joiden kautta turvattaisiin terveysbisneksen hyvinvointi ja laajentuminen myös seuraavan neljän vuoden aikana.