Kuninkaalliset joulutunnelmissa - tällaisia joulutervehdyksiä hoveista on julkaistu

Joulun lähestyessä monet kuninkaalliset ovat julkaisseet jouluisia tervehdyksiä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ruotsin kruununprinsessaperheen jouluvideo seurasi tänä vuonna perheen vierailua baletissa.

Joulun lähestyessä monet kuninkaalliset ovat julkaisseet jouluisia tervehdyksiä.
Teksti:
Mikaela Larsson

Viime viikoilla käsittelimme Pohjoismaiden kuninkaallisia jouluperinteitä, joissa mainitsin Ruotsin kruununprinsessa Victorian perheen perinteisen jouluvideon. Tämänvuotinen video julkaistiin aiemmin tällä viikolla, ja siinä kruununprinsessa, prinssi Daniel, prinsessa Estelle ja prinssi Oscar tutustuvat baletin maailmaan!

Perhe kävi katsomassa Tuhkimo-baletin Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, ja ennen näytöstä he pääsivät pukuvarastoon tutkimaan erilaisia näytöksessä käytettäviä asuja ja tapaamaan baletin tanssijoita. Pääset katsomaan videon täältä, jos alla oleva upotus ei toimi.

Viime postauksessa mainitsin myös, että Tukholman kuninkaanlinnan joulukuuset tulevat vuosittain Ruotsin maatalousyliopistolta. Tänä vuonna kuuset vastaanottivat kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel.

View this post on Instagram

A post shared by Kungahuset 🇸🇪 (@kungahuset)

Norjan kuningas Harald sairastui alkuviikosta ja joutui sairaalahoitoon, minkä vuoksi kuningasperheen perinteisiä joulukuvauksia ei ilmeisesti järjestetty tänä vuonna. Hovi kuitenkin julkaisi viime viikonloppuna neljännen adventtisunnuntain kunniaksi lyhyen videon Oslon kuninkaanlinnan joulukoristeluista.

View this post on Instagram

A post shared by Det Norske Kongehuset (@detnorskekongehus)

Aiemmin Norjan hovi julkaisi samanlaisen videon myös Skaugumista, joka on kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin koti Oslon ulkopuolella.

View this post on Instagram

A post shared by Det Norske Kongehuset (@detnorskekongehus)

Luxemburgin hovi julkaisi jouluntoivotukset perintösuurherttua Guillaumelta, perintösuurherttuatar Stéphanielta ja heidän 2-vuotiaalta pojaltaan prinssi Charlesilta. Pari odottaa parhaillaan toista lastaan keväällä syntyväksi.

 

Kuninkaalliset joulutervehdykset kuuluvat hovien perinteisiin

Luxemburgin perintösuurherttuaperhe kasvaa keväällä toisella lapsella. © Maison du Grand-Duc/Sophie Margue

Useampi hovi on julkaissut sosiaalisessa mediassa tämänvuotiset joulukorttinsa.

Belgian kuningasperheen kortissa poseeraavat kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde sekä lapset prinsessa Elisabeth, prinssi Gabriel, prinssi Emmanuel ja prinsessa Eléonore.

View this post on Instagram

A post shared by Belgian Royal Palace (@belgianroyalpalace)

Alankomaiden kuningasperheen joulukortissa poseeraavat juhla-asuihin pukeutuneet kuningas Willem-Alexander, kuningatar Máxima ja tyttäret prinsessa Amalia, prinsessa Alexia ja prinsessa Ariane.

View this post on Instagram

A post shared by Koninklijk Huis (@koninklijkhuis)

Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine valitsivat joulukorttiinsa kesäisen otoksen, jossa pariskunta on ulkona kävelemässä lastensa prinssi Georgen, prinsessa Charlotten ja prinssi Louis’n kanssa. Perhe on pukeutunut rennosti farkkuihin ja shortseihin.

View this post on Instagram

A post shared by The Prince and Princess of Wales (@princeandprincessofwales)

Kuninkaallista elämää toivottaa hyvää joulua kaikille lukijoille!

X