Teksti:
Lauri Hollo

Lauantaina olympia-areenalla ovat suomalaisista enää 50 kilometrin mieshiihtäjät Iivo Niskanen, Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen ja Ristomatti Hakola.

Iivo Niskanen on ilmoittanut jo hyvissä ajoin, että tämä on hänen kisojen päälajinsa, eikä mikään muu kuin kultamitali kelpaa. Harjoittelussa ja kunnon virittämisessä kaikki on tähdätty vain ja ainoastaan tähän kilpailuun. On selvää, että Niskanen haluaa pitää kilpailussa rajua vauhtia. Mutta hän tarvitsee vauhdinpitoon apuja myös muilta. Kukaan ei halua hiihdellä sunnuntaitahtia, sillä silloin peli menee aina yllätykselliseen kiriratkaisuun.

Ketkä sitten voisivat olla miehiä, jotka avittavat Niskasta vauhdinpidossa? Mieleen tulevat ainakin Sveitsin Dario Cologna, Norjan Hans Christer Holund, Kazakstanin Aleksei Poltoranin ja Kanadan Alex Harvey. Joten onhan näitä. En jaksa millään uskoa, että kukaan heistä haluaa jättää hommaa loppukirin varaan. Ei tällä matkalla tietysti heti paukusta tarvitse lähteä iskemään, mutta viimeistään siellä 20-25 kilometrin kohdalla on alkava syödä paukkuja pois kirimiehiltä. Tulee kyllä mielenkiintoinen kilpailu, jossa Niskasella on mahdollisuudet ihan mihin tahansa.

Muista suomalaisista Matti Heikkisen kunto ei ole nyt ihan kohdillaan. Hän on kuitenkin loppuvahva hiihtäjä, joten katsotaan. Nykykunnossaan hän kuitenkaan tuskin kestää, jos hurjaa vauhtia isketään. Heikkiselle sopisi se, että isku tulisi vasta viimeisellä vitosella, mutta niin tuskin käy.

Perttu Hyvärisen ja Ristomatti Hakolan kohdalla ei isoja odotuksia ole. Sijoitukset 30 parhaan joukkoon olisivat jo ihan kelvollisia suorituksia.

Lauantain ohjelma:

02.30 Rattikelkkailu: 4 miehen kelkat
03.00 Lumilautailu: M, big air -finaali
04.00 Alppihiihto: Joukkuekilpailu
05.00 Lumilautailu: N, parisuurpujottelu, finaali
05.15 Lumilautailu: M, parisuurpujottelu, finaali
07.00 Hiihto: M, 50 km (p)
08.35 Curling: M, loppuottelu
13.00 Pikaluistelu: M/N, yhteislähdöt
13.05 Curling: N, pronssiottelu
14.10 Jääkiekko: M, pronssiottelu

X