Koli on Karjalan erämaan varjeltu helmi, jonka äärellä kaiken nähnyt matkailija herkistyy – Kokosimme vinkit kansallismaiseman kierrokselle

Kolin taika ei ole haihtunut 132 vuodessa. Ukko-Kolin huipulla pilkahtaa yhä sama kansallistunto, jonka vallassa Jean Sibelius ja Eero Järnefelt katselivat sieltä Pieliselle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Karjalan luonto on kaunista ja mahtavaa ja sen kaikista komein paikka on Koli”, kirjoitti Juhani Aho vuonna 1892. Parhaalta näköalapaikalta avautuu näkymä Pieliselle ja äärettömyyteen jatkuviin havumetsiin.

Kolin taika ei ole haihtunut 132 vuodessa. Ukko-Kolin huipulla pilkahtaa yhä sama kansallistunto, jonka vallassa Jean Sibelius ja Eero Järnefelt katselivat sieltä Pieliselle.
Teksti:
Tarja Penttinen
Kuvat:
Manki Penttinen

Ainoa ääni, joka rikkoo hiljaisuuden, on lumen narahtelu nastakenkien alla.

Jyrkkä polku nousee yhä ylemmäs, kunnes lopulta kaartaa ensimmäisten portaiden juurelle. Ilman nastoja ei olisi toivoakaan pysyä pystyssä portaiden muhkuraisiksi jäätyneillä askelmilla.

Vielä toiset lyhyemmät portaat, ja sitten tärähtää: tässä se vihdoin on!

Ukko-Koli.

Suomen kuvatuin maisema.

Suomalaisen luonnon kirkkain ja varjelluin helmi.

Kansallismaisema, jonka äärellä kaiken nähnyt matkailijakin herkistyy. Himalajan rinteet, Borneon Kinabalu-­vuori, Espanjan Ronda ja monet muut kutistuvat karelianismilla kyllästetyn kalliojätin rinnalla – etenkin kun kaksi miljardia vuotta vanhalle kvartsiittihuipulle on kivunnut joulukuun kuudentena päivänä.

Koli herättää kansallistunteen

Ukko-Koli kohoaa vain 347 metriä merenpinnan yläpuolelle, mutta näkymä on niin laaja ja avara, että tuntuu kuin maisemaan hukkuisi.

Pari sataa metriä alempana levittäytyy Suomen neljänneksi suurin järvi Pielinen, jota peittää nyt valkoinen kansi. Sen vastarannalla valkoiseksi huurtunut havumetsä jatkuu äärettömyyteen.

Kolilla isänmaallisuus roihahtaa, mutta suomalaiseen tyyliin vain toppatakin alla, jossain sydämen korkeudella. Se ilmaistaan korkeintaan lauseella: ”Tämä on paras paikka itsenäisyyspäivän viettoon.”

Opettaja Johanna Arvio Oulaisista on noussut Kolille joulukuun kuudennen kunniaksi. Edellisvuonna hänen itsenäisyyspäiväänsä kuuluivat partiolaisten soihtukulkue ja käynti sankarihaudoilla kotikunnassaan. Nyt hän halusi juhlistaa päivää toisin.

”Täällä tulee oikea fiilis: sininen ja valkoinen”, hän sanoo Kolin tykkylumikuusten keskellä.

Arvio on pukeutunut kotimaisiin huopikkaisiin ja Sortavalan kansallispuvun villahameeseen, onhan hänen äitinsä Sortavalan evakko. Juhlapäivinä Arviolla on tapana yhdistellä erityylisiä vaatekappaleita luovasti, Karjalaisen nuorisoliiton Tuunaa mun perinne -kampanjan innostamana.

”Minuun on iskenyt Koli-hulluus”, Johanna Arvion sanoo. Juhlapäivinä hän reippailee Lumi-koiran kanssa Tuunaa mun perinne -tyylillä: yhdistää Sortavalan kansallispuvun hameen äidin neulomaan villapaitaan ja pipoon.
”Minuun on iskenyt Koli-hulluus”, Johanna Arvion sanoo. Juhlapäivinä hän reippailee Lumi-koiran kanssa Tuunaa mun perinne -tyylillä: yhdistää Sortavalan kansallispuvun hameen äidin neulomaan villapaitaan ja pipoon. © Manki Penttinen
”Kylän parraat piiroot” voi ostaa Maatilamatkailu Jänisvaaran emännältä. Käsintehtyjä, ruiskuorisia karjalanpiirakoita myydään vain ennakkotilauksen tehneille.
”Kylän parraat piiroot” voi ostaa Maatilamatkailu Jänisvaaran emännältä. Käsintehtyjä, ruiskuorisia karjalanpiirakoita myydään vain ennakkotilauksen tehneille. © Manki Penttinen

Kolin taikapata on inspiraation lähde

Kolilla ihminen on osa jotain suurempaa.

Väristyksiä aiheuttaa ajatus, että samassa korpimetsässä ja samoilla kallioilla ovat tallustaneet Suomen kultakauden taiteilijat 1800-ja 1900-lukujen taitteessa.

Kesällä 1892 Kolille lähti monta suomalaisuusaatteen puraisemaa taiteilijaa: Eero Järnefelt, Venny Soldan-Brofeldt ja Juhani Aho. Aho oli kuullut Karjalan luonnon huipentuvan Kolin ”wuorissa”. Ne olivat silloin tiettömän taipaleen takana, metsäpolkujen ja Pielisen ylittävän venematkan päässä.

Samana kesänä Jean Sibelius teki Kolille Järnefeltin Aino-siskon kanssa häämatkan, jonka uskotaan inspiroineen häntä neljänteen sinfoniaan.

Taidemaalari Eero Järnefelt oli kuljeskellut Kolin metsissä jo lapsena. Hänen kuuluisimmassa Koli-aiheisessa öljymaalauksessaan Maisema Kolilta (1928) on punahehkuinen käkkyrämänty. Samanlaisen voi yhä nähdä Mäkrän rinteellä.

Tuntuu uskomattomalta, että näkymä näihin Lieksan korpiin on säilynyt turmeltumattomana niin kauan. Metsää eivät puhko korkeat rakennukset eivätkä valtatiet.

Kolin taikapadasta ovat sittemmin kauhoneet monenlaiset suomalaiset osaajat. Ampu­mahiihtolegenda Kaisa Mäkä­räinen on hakenut sieltä kisa­kuntoa. Vaatesuunnittelija ­Paola Suhonen halusi ­esitellä Pariisin muotiviikkojen viime­syksyisille kutsuvierailleen juuri Kolin näkymiä. ­

Filosofi Esa Saarisella on ollut Kolin noste -seminaari. Ehkä hänen kuuluisat käsitteensä ”taikamattokvaliteetti” ja ”ylärekisteriavautuvuus” ovat syntyneet juuri Lieksan yläilmoissa?

Lue myös: lumen juhlaa Kolilla – Upea Koli hurmaa lomalaisen karjalaisella kulttuurilla ja lumisilla maisemilla – Seura.fi

Uusi hotelli nousi kansallismaiseman ehdoilla

Vajaan kolmen kilometrin päässä Kolin huipuilta on ­kylän keskusta. Se on ihmeen hiljainen siihen nähden, kuinka rakastettu matkakohde Koli on ja kuinka pitkä historia sen matkailulla on. ­Matkailijoita alettiin palvella jo ­vuonna 1896, jolloin huippujen ­tuntumaan rakennettiin Ylämaja.

Joulukuun 2023 alussa keskustan kahvilan ja kahden ­ravintolan ovia auotaan vielä harvakseltaan ja uuden hotellin parkkipaikalla on vain pari suksiboksiautoa. Pielisen rannalla sijaitseva matkailukeskus Loma-Kolikin vasta latautuu jouluna alkavaan talvisesonkiin.

Kolin uutuus on harjakattoinen, punamultaan vivahtava hotelli kylän keskipisteessä.

Sen rakentaminen on hyvä esimerkki paineista, ­joita ­hieno historia ja arvokas kansallismaisema aiheuttavat. ­Kolilla on ­tasapainoiltava luonnonsuojelun ja matkailualan kehitystavoitteiden ­kanssa.

Kun hotellia suunniteltiin, rakennuttajat ja matkailupomo kävivät Kolin huipulla tiirailemassa sille paikkaa. Hotelli piti rakentaa niin, ettei se ­pilaa kansallismaisemaa, joka on kunnioitettavat 360 astetta.

Koli
Antti Ryynäsen vanha kauppa on nykyään ravintola Kolin Ryynänen. Ravintolapäällikkö Laura Mustonen houkuttelee maistamaan oman panimon oluita. © Manki Penttinen
Ryynäsen pihapiirin vanhat hirsirakennukset on kunnostettu taide- ja kulttuurikeskukseksi. © Manki Penttinen

Kolille mahtuisi enemmänkin matkailijoita

Suomalaisten lempilapsesta ei totisesti ole tullut ­samanlaista ”puskutraktorilla maisemoitua turistikeskusta” kuin ­Rukasta, kuten luonto­aktiivi Heikki Simola takavuosina pelkäsi.

Matkailualan ammattilaiset ovat kehittäneet Kolia ­perhematkailukohteeksi, joka ­tarjoaa elämyksiä ja ohjelmaa luonto edellä.

Tänä talvena tarjotaan avantoja, retkiluistelurataa, 25 kilometriä pitkää valaistua latua ja Euroopan pisintä jäätietä Kolista Vuonislahteen. Lapista on otettu mallia uusiin monikäyttöreitteihin, joilla saavat suhata niin hiihtäjät, kävelijät kuin pyöräilijätkin. Reittejä on jo 100 kilometriä.

”Nykyisin kovin moni käy katsomassa vain Kolin upeat maisemat ja lähtee pois alueelta” harmittelee Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

Matkailualueen visiona on, että lilliputtisarjassa painiva Koli on vuonna 2050 Rukan kokoinen suuren mittaluokan matkailukeskus, jonne löytää yhä useampi tasaisesti ympäri vuoden.

Lue myös: Tykkylumien taikaa – Lumikenkäretki on huikea elämys Kolin kansallismaisemassa

Kolin laen kalliot voivat olla vaikeakulkuisia ja liukkaita talvella. Jään- ja säänmukainen varustus on paikallaan.
Kolin laen kalliot voivat olla vaikeakulkuisia ja liukkaita talvella. Jään- ja säänmukainen varustus on paikallaan. © Manki Penttinen
Uudet sukupolvet ovat löytäneet Kolin. Kuusivuotias Ellen Romppanen nauttii länteen avautuvan Akka-Kolin lumivaipasta. © Manki Penttinen

Lue myös: Reportaasi Kolin laduilta: Mikä houkuttelee suomalaiset hiihtämään?

X