(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Puhto

Koiraa ulkoiluttaessa pääsee tutustumaan ihmisiin, josta ei oikeastaan haluaisi tietää mitään.

Armin tunneskaala, kun se kohtaa rähjäävän kaverin: valpas-epäluuloinen-ahdistunut-uhkaa vastaan puolustautuva © Sanna Puhto/Otavamedia

Yhtenä aamuna hiekkatiellä kotimme vieressä pusikon takaa tupsahti eteemme pörheä valkoinen samojedi omistajineen.

Samojedi haukkui Armille, niin kuin se aina tekee. Yritän yleensä välttää sen kohtaamista ja ohittaa etäältä, koska Armi pelkää sitä. Kesällä Armi ei uskaltanut edes ohittaa taloa, jossa samojedi asuu, koska tämä haukkui pihalla. Päästeli mitälie koirakielisiä kirosanoja.

”Sanot vaan, jos et halua, että me tullaan lähelle. Sanot vaan!” samojendin omistaja, vanhempi nainen, sanoi nyt ja tuli koirineen samalla niin lähelle, että etäisyyden pitäminen ei ollut enää mahdollista.

Samojedi murisi. Armi tempoi hihna kireällä pakoon. Kun se ei pääsyt, se alkoi nöyristellä.

Jos Armi osaisi, se katsoisi alistajaa pahalla silmällä. © Sanna Puhto/Otavamedia

”Ehkä ei ole hyvä idea tulla näin lähelle. Tämä näyttää pelkäävän”, sanoin perääntyessäni kohti kuusiaidassa olevaa aukkoa ja omaa pihaamme.

Se oli liikaa naiselle.

”Kuule. Lukisit kirjoja, niin tietäisit, että ei se mitään pelkää vaan tietää tasan tarkkaan miten käyttäytyä, kun tämä on vanhempi narttu”, nainen sanoo kiihtyneenä, melkein huutaen.

Yritän selittää: ”Tämä on hankala tilanne koirille, kun ne on kytkettyinä. Sinun koirasi haukkuu ja murisee ja minun koirani haluaisi paeta. Kun se ei kuitenkaan pääse, sille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin alistua”, sanon.

Nyt nainen nyrjähtää kertakaikkisesti. Ei ehkä olisi pitänyt sanoa, että hänen koiransa haukkuu ja murisee, vaikka se juuri paraikaa haukkuu ja murisee.

”Ei pidä olla noin epäystävällinen”, nainen huutaa. ”Voi sanoa, jos ei halua tavata.”

Olen äimän käkenä: ”Juuri niin sanoinkin.”

”Ei tarvitse huutaa mulle!” nainen jatkaa huutaen. Hän on ainoa huutaja välikohtauksen aikana.

Istun tämän tästä koulun penkillä oppiakseni koiraa. Tässä menossa Hurttia ja huumoria -koulun oppitunti koirien elekielestä. © Sanna Puhto/Otavamedia

Vastassa on siis se ihmistyyppi, joka ei näe omia tekojaan vaan luulee niitä muiden tekosiksi.

Vanha äreä narttu yritti alistaa Armia.

Niin kävi myös minulle.

Se vain ihmetyttää, että millä oikeudella hän teki niin.

Kohtaamisesta tulee inhottava olo pitkäksi aikaa.

Päätän, että seuraavan kerran kun parivaljakko tulee vastaan, otan itse ohjat käsiin. Aion jo etäältä sanoa naiselle ystävällisesti, mutta jämäkästi: ”Me mennään ohi.”

Ja sitten vaan mennään.

Tässä on kivat leikit. Kummankaan ei tarvitse ottaa toiselta luuloja pois. © Sanna Puhto/Otavamedia

Parin viikon päästä samojedi on taas yllättäen vastassa. Vastoin suunnitelmiani en saakaan mitään sanotuksi. Sen sijaan otan Armin tiukasti sivulle ja jatkan matkaa määrätietoisesti.

Heti kun olemme ohittaneet samojedin , vanha nainen sanoo muka vain koiralleen: ”Tule vaan. Ei se halua tavata sua.”

Kun mieheni viikkoa myöhemmin kohtaa parivaljakon, hän tervehtii naista, mutta kiertää parivaljakon kauempaa. Nytkin nainen sanoo ikään kuin vain koiralleen: ”Tule pois. Ei se tykkää susta.”

Alan melkein tuntea empatiaa naista kohtaan. Ehkä hän haluaisi vain jutustella muiden koiranulkoiluttajien kanssa, mutta on kömpelö kontaktinotossaan.

Silti: Jos nainen haluaa muilta ystävällisyyttä ja kunnioitusta, miksi hän on itse niin epäystävällinen ja epäkunnioittava?

Sitten muistan, kuinka vuosia sitten yritin tervehtiä juuri tätä naista kohdatessamme. Hän oli silloin vielä työelämässä ja oli yksi poikamme hoitajista päiväkodissa. Kun hänet kohtasi päiväkodin ulkopuolella, hän ei koskaan vastannut tervehdykseen. Möllötti vain mykkänä takaisin.

Yhtäkkiä nämä kaksi käytöstä, silloinen kontaktista kieltäytyminen ja nykyinen kontaktiin pakottaminen tuntuvat saman asian jatkumolta. Hän käyttää tällä tavalla valtaa.

Saman tien alakin odottaa hänen kohtaamistaan. Minkälaista draamaa naisen vallankäyttönäytelmä tarjoaakaan heti kello seitsemältä aamulla, rapaisella ojanpenkalla. Olin ajatellut muuttaa aamulenkkiäni, jotta en törmäisi parivaljakkoon, mutta en taida sittenkään. Tämä on paljon jännittävämpää!

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Jutusta ei kyllä tule ollenkaan hyvä kuva koiranomistajista, joita kehutaan sosiaalisiksi eri tutkimuksissa.

Kumpikaan koiranomistaja ei halua koiransa olevan alistettu. Selvästi kirjoittaja vetoaa olevansa omallla reviirillään kun kertoo vetäytyvänsä oman aitansa sisäpuolelle. Silti koiran varjolla jotkut nuuskivat toisten pihan liepeitä, mutta omalla pihalla koira haukkuu pihalla uhkaavasti tai kyltti aidassa itsellä, jotta muut kuin kutsutut eivät roikkuisi oman kodin ympäristössä.

On asiallisiakin koiran omistajia, jotka kulkevat jalankulkuteillä joiden varrella ei ole muiden koteja ja metsissä ja varmasti koira ilahduttaa ja antaa seuraa, mutta kirjoittaja vaikuttaa tämän kirjoituksen perusteella ikävältä ihmiseltä, joka luokittelee vastaantulevan vallanhaluiseksi mutta jos hänen koiransa olisi murisija vaikkapa aiempien elämän kokemusten vuoksi, emme tiedä miten hän siihen itse suhtautuisi.

Kummallista ilkeää pilkkaavaa asennetta lapsensa entistä hoitajaa kohtaan ja lupaus seurailla hänen tekemisiään pitäen itseään jotenkin ylempänä tai parempana sosiaalisilta taidoiltaan mutta täysin ilman perusteita. Yhtä lapsellista ellei lapsellisempaa käytös kuin vastaantulevalla, jolla on todennäköisesti takanaan erilaisia kohtaamisia enemmän jotka ovat häntä tai koiraansa muokanneet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X