Barre on uusi tehotreeni – Testasimme koukuttavaa baletin liikkeisiin perustuvaa lajia

Barresta on tullut hittilaji, jonka harrastajamäärät kasvavat jo muuallakin kuin Etelä-Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla asuva täti löysi lähimmän barre-tunnin Vaasan tanssikoulu Kipinästä ja lähti kokeilemaan, mistä oikein on kysymys.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ensimmäistä kertaa barre-tunnilla. Olisi ihanaa osata täydellisesti kaikki liikesarjat!

Barresta on tullut hittilaji, jonka harrastajamäärät kasvavat jo muuallakin kuin Etelä-Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla asuva täti löysi lähimmän barre-tunnin Vaasan tanssikoulu Kipinästä ja lähti kokeilemaan, mistä oikein on kysymys.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Latva-Mantila

Pärjääkö tällainen hiihtoniilo barre-tunnilla? Tuntikuvauksessa barren kerrotaan saaneen vaikutteita baletista ja koostuvan baletista tutuiksi tulleista liikkeistä. Mutta tanssitaustaa ei kuulemma ei tarvita.

Opiskeluaikana kävin hetken aikaa jazzbaletissa ja muistan suunnilleen, miten tehdään blié. Mitään muuta en sitten muistakaan, ja edellisestä bliéstäkin on aikaa lähes 40 vuotta. Silloin olin nuori ja notkea.

Eniten hirvittää se, jos joku näkee tädin vaivaisenluut. Toivottavasti tunnilla ei tarvitse riisua sukkia jaloista.

Barre on treeni koko keholle

Ohjaaja Hanna Eklund näyttää välinehyllyn, josta osallistujat ottavat saliin mukaansa kepin sekä jumppamaton. Keppi on samanlainen kuin mummojen keppijumpassa, eli mallia harjanvarsi. Täti ei heti tajua, mitä virkaa sillä on barressa, mutta asia selviää pian. Keppi toimii tukikeppinä ja ohjaaja kutsuu sitä barreksi. Samaa asiaa ajaisi balettitanko.

Sali on täynnä naisia – ja peilejä! Niitä ei ole vain edessä vaan joka seinällä. Täti ei ole koskaan oikein rakastanut peilisaleja, mutta nyt on parasta unohtaa ne sekä omien, ehkä koko salin paksuimpien reisien kauhistelu ja keskittyä ohjaajan seuraamiseen. Muuta mahdollisuutta ei edes ole, sillä kun musiikki lähtee soimaan, on pakko toimia. Muuten jää jalkoihin.

Yllätys on, että musiikkina soi energinen poppi. Se soi ihanan kovaa ja tempaisee mukaansa ensirytmeistä lähtien.

Hanna Eklundilla on vahva tanssijatausta: hän on tanssinut jazzia, nykytanssia ja hip hopia sekä toiminut ohjaajana muun muassa StepUpilla.

Hanna Eklundilla on vahva tanssijatausta: hän on tanssinut jazzia, nykytanssia ja hip hopia sekä toiminut ohjaajana muun muassa StepUpilla. Timo Aalto

Blié eteen, grand blié vasen

”Blié eteen, grand blié vasen, grand blié toinen”, aloittaa opettaja.

Porukka tietää mitä tekee. Nämä naiset ovat käyneet barressa koko syksyn toisin kuin täti, joka hyppää kelkkaan kesken kauden.

Nyt harmittaa, ettei tullut opiskeltua balettiliikkeitä Youtubesta, sillä täällä käytetään paljon balettitermejä. Tulee ensimmäinen asento, aukikierto, relevé, coté ja vaikka ja mitä.

Täti päättää vain matkia ohjaajaa ja tehdä kaikki liikkeet termeihin takertumatta mahdollisimman mallikkaasti. Se ei ole aivan helppoa, sillä tahti on nopea. Kappaleissa on suvantokohtia, jolloin tempo vähän rauhoittuu, kunnes se taas nopeutuu.

Keppi on usein väärässä kädessä, sillä käskyt kulkevat 56-vuotiaisiin aivoihin hieman hitaasti. Välillä keppi luiskahtaa liukkaalla lattialla ilmaan, mutta niin käy onneksi muillekin.

”Nilkat, alas, nosta, nilkat, alas, nosta barre, relevé alas, nosta ylös…”

Liikkeet tuppaavat jäädä vajaiksi, mutta se ei tanssimisen iloa himmennä. Ympärikin mennään, vähän kuin piruetissa. Hikeä puskee aivan mahdottomasti, eli kyllä tässä ihan tehokkaasti liikutaan. Harmi, kun jäi hikipyyhe kotiin.

Jokainen osallistuja tuntuu keskittyvän omaan suoritukseensa, eivätkä he näytä häiriintyvän, vaikka joku käyttäisi väärää jalkaa.

Ryhti on tärkeä, ja sitä täti koettaa miettiä koko ajan. Päkiöille nouseminen, jatkuvat kyykkäykset, kierrot ja kaikki muukin on tehtävä hallitusti. Vaikka liikkeet ovat nopeita, ne ovat yksinkertaisia ja helppoja, ainakin, jos olisi käynyt parilla barre-tunnilla.

Välillä ehdin hyvin mukaan ja tuntee parinkymmenen minuutin kuluttua jo vähän onnistumisen iloa. Kunnes tulee seuraava biisi ja lisää liikkuvia osia.

”Oikea käsi sivulle, oikea jalka coté eteen, yks kaks kol nel, tuo eteen viis kuus seit kasi, tuo eteen.”

Täti päättää vain matkia ohjaajaa ja tehdä kaikki liikkeet termeihin takertumatta mahdollisimman mallikkaasti.

Täti päättää vain matkia ohjaajaa ja tehdä kaikki liikkeet termeihin takertumatta mahdollisimman mallikkaasti. Timo Aalto

Barre koukuttaa

Reisilihaksia ihan huolella herättelevä tunti kuluu aivan liian nopeasti. Lopussa tehdään matolla joogaliikkeitä muistuttavia sarjoja ja venytyksiä.

Barre on aivan eri planeetalta kuin mihin täti on ryhmäliikuntatunneilla tottunut. Ei ihme, että naiset ovat hurahtaneet lajiin. Barressa todella voi löytää oman sisäisen ballerinan, vaikka sitä ei kukaan muu huomaisi. Tunne, että hallitsee omaa kehoaan, korsettiaan ja ryhtiään, on jotenkin huikea kokemus.

Jos osallistuisi useamman kerran, tästä saisi vielä paljon enemmän irti. Olisi ihanaa osata täydellisesti kaikki liikesarjat!

Tukikeppi on loistava keksintö, sillä kepin kanssa voi mokailla omassa rauhassa. Keppikokemuksen jälkeen ”oikeaan” balettitankoon tarttuminen tuntuisi ehkä liian prolta.

Päkiöille nouseminen, jatkuvat kyykkäykset, kierrot ja kaikki muukin on tehtävä hallitusti. Timo Aalto

Täti on liekeissä

Tunnin jälkeen olo on energinen ja ryhdikäs. On pakko soittaa tutulle jumppapirkkoystävälle ja hehkuttaa uudesta lajilöydöstä. Voi kunpa saataisiin barre myös meidän oman naisvoimisteluseuran ohjelmaan!

Illalla tädin vaivaisenluujalan varpaita vähän särkee. Seuraavana päivänä alaselkä on aivan jumissa. Arvoitukseksi jää, johtuuko se hutiloiden tehdyistä selänkiertoliikkeistä vai liian pitkästä ja viileästä sieniretkestä.

Mutta barre oli ihan parasta!

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/19.

Lue myös: Marina, 61: ”Baletti on opettanut minut sietämään epävarmuutta – Kun kroppa kehittyy, se tekee ihmeitä psyykelle”

Lue myös: Balettitanssija Teemu Nyberg vaihtoi uraa ja opiskeli nokikolariksi – Mikä johti miehen näin radikaaliin elämänmuutokseen?

Lue myös: Anna.fi: Tanssi itsesi terveeksi! 10 hyvää syytä panna jalalla koreasti

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X