Miten välilevyn pullistumien kanssa pärjää – ja miten kivuliaita oireita voi hoitaa?

Eri asteisia pullistumia ilmenee varsin yleisesti sekä ikääntymiseen liittyvän että muista syistä tapahtuvan välilevyrappeutumisen myötä.
Konservatiivinen eli ei-leikkaushoito
Mikäli kyseessä on maltillinen pullistuma, eikä mekaanista hermopuristusta tuottava reilumpi välilevytyrä, hoito on käytännössä aina konservatiivinen eli ei-leikkaushoito.
Valtaosassa tapauksista oireet häviävät hiljalleen itsestään viikkojen tai muutaman kuukauden kuluessa.
Kävelyä suositellaan hoidon alusta alkaen kivun salliessa. Kipua voi yrittää hillitä lievillä kipulääkkeillä, kuten parasetamolilla tai tulehduskipulääkeellä.
Rankka urheilu ja tärinää sisältävät lajit, kuten juoksu, eivät ole suositeltavia ainakaan kipuillessa – eivätkä välttämättä jatkossakaan, jos välilevyrappeuma on mittava.
Jos kipu pahenee äkillisesti tai merkittävästi, alaraajoihin tulee lihasheikkoutta tai laajoja puutumisia, tai ulosteen tai virtsan pidättäminen vaikeutuu, tarvitaan välittömästi lisätutkimuksia.
Asiantuntijana Esko Kaartinen, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 1/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti