Hyvää ruokahalua - kunhan muistat eläinten oikeudet, viljelijöiden ahdingon ja maatalouden päästöt
Vuosikymmeniä ruoka oli elämäni ongelmattomin asia. Porskutin läpi jopa nuoruusvuoteni miettimättä sen kummemmin dieettejä kuin ruokaan liittyviä eettisiä kysymyksiäkään. Nyt huolettomuuteni on poissa, kertoo toimittaja Tyyne Pennanen.
Mitä voi syödä hyvällä ruokahalulla, ja pitääkö jokainen raaka-ainevalinta pohtia erikseen?
Eläinten oikeudet, luontokato, viljelijöiden heikko toimeentulo, maatalouden päästöt – näistäkin syistä johtuu, että nyt tukevassa keski-iässä kaikkiruokainen huolettomuuteni on mennyttä.
Ruokaan liittyy nykyisin liian monta yhteiskunnallista ongelmaa. Lisäksi on mietittävä omaa terveyttä, ruuantuotannon etiikkaa sekä hyvinvointia.
Kun menen ruokakauppaan, halvaannun hyllyjen väliin. Tuotteita on yllin kyllin, mutta mistä minä tiedän, mitkä niistä ovat oikeasti eettisiä?
Kaikki väittävät juuri heidän kanojensa olevan onnellisia!
Suurin syntimme: liian halpa tuontiliha
Ruokavaliotani miettiessäni mieltäni kaihertaa erityisesti eläinten oikeudet — tai siis, niiden puute. Säälin tuotantoeläimiä ja suren oloja, joissa ne joutuvat elämään.
Niinpä liharuoka on syntilistani ykkönen.
Ruoka-ahdistukseni on aiheuttanut kiemuroita ihmissuhteisiini. Olin lounaalla ystäväni kanssa, ja kun tulin pöytään, hän näytti harmistuneelta.
”Olen valkoinen heteromies ja minua syytetään koko ajan kaikesta. Teen töitä, maksan veroja, jotta heikoimmista pidettäisiin huolta, ja silti kaikki on aina minun syytäni!” hän valitti.
Yllätyin. Mistä moinen purkaus? Selvisi, että hän oli yrittänyt popsia jauhelihapihvinsä ennen kuin tulen pöytään, jottei joutuisi kuuntelemaan saarnaani liharuoan haitoista.
Kala–kasvisyöjäksi ryhtyminen ei lieventäisi tuskaani.
Kaloja pyydetään kivuliailla menetelmillä ja kalakannat hupenevat meristä. Enkä usko, että lohen kaltaisen ison petokalan elämä ahtaassa kasvatusaltaassa on hyvää elämää. Silti syön myös kasvatettua lohta.
Naurettavinta ruoka-ahdistuksessani on se, ettei minulla ole moraalista selkärankaa ryhtyä vegaaniksi. Se kuulostaa tylsältä, työläältä, ehdottomalta.
Sen sijaan syön lihaa, kalaa ja maitotuotteita, paasaan, kärvistelen ja pilaan muidenkin ruokahalun.
Tutkijoilla on ristiriitaiselle kokemukselleni nimi: lihaparadoksi. Se tarkoittaa sitä, että ihminen sekä välittää eläinten hyvinvoinnista että ostaa elintarvikkeita, joiden tuottaminen on aiheuttanut eläimille kärsimystä.
Riista olisi yksi vaihtoehto, mutta eläin siinäkin surmataan siltä kyselemättä. © Otavamedia / Seppo Saarentola
Mahtuvatko eläinten oikeudet ja ruoka samalle lautaselle?
Tätä kysymystä mietin usein. Olisin valmis maksamaan lihasta enemmän ja syömään sitä harvemmin, jos tietäisin, että eläin on saanut elää sille kuuluvaa lajityypillistä elämää.
Ongelma on vain siinä, että tällä hetkellä kuluttajan on vaikea tietää, miten eettisesti liha on tuotettu.
Tulevaisuudessa se saattaa olla helpompaa.
Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Pellervon taloustutkimus ovat kehittäneet eläinten hyvinvoinnista kertovan merkinnän, joka voitaisiin liittää eettisesti tuotettuihin lihaelintarvikkeisiin. Tällä hetkellä konsepti odottaa jatkotyöstämistä alan toimijoiden kanssa.
Toki tuotantoeläinten hyvinvoinnin parantamiseksi tehdään muutenkin töitä. Uusi eläinten hyvinvointilaki on parhaillaan lausuntokierroksella eduskunnassa.
Siinä on tuotantoeläinten kannalta parannuksia, mutta muun muassa eläinsuojelujärjestö Animalia pitää muutoksia riittämättöminä.
Mikä siis auttaisi ruoka-ahdistukseeni? Sitä ei voi parantaa terapiassa enkä voi odottaa seuraavaan, parempaan lakiuudistukseen tai eläinten hyvinvoinnista kertovaan sertifikaattiin.
Parempia aikoja odotellessa olen päättänyt toimia näin:
1. En osta ruokaa turhaan. Eli vältän ylensyömistä ja ruokahävikkiä.
2. Vähennän liha- ja maitotuotteiden sekä lohen kulutusta. Punaista lihaa syön korkeintaan pari kertaa viikossa.
3. Suosin riistaa ja luomua. Pyrin ostamaan esimerkiksi kana-, muna- ja lihatuotteita verkon kautta tuottajilta, jotka osoittavat kiinnittävänsä huomiota eläintensä hyvinvointiin.