Amputaatio vei kivut – Synnynnäiset epämuodostumat piinasivat, lopulta Riikka sai uudet jalat: ”Itsevarmuus ja omanarvontunto alkoivat kasvaa”
Riikka Lessmanin synnynnäinen vamma meningomyeloseele teki hänen jaloistaan jo syntymässä epämuodostuneet. Vuosikymmenien kipuihin auttoi lopulta amputaatio.
Amputaation jälkeen Riikka Lessman on tyytyväinen uusiin jalkoihinsa. Proteesien avulla hän uskoo kävelevänsä vuoden kuluttua ilman apuvälineitä.
Riikka Lessman, 42, oli tottunut koko elämänsä piilottelemaan jalkojaan, sillä hän häpesi niiden ulkomuotoa synnynnäisen hermostoputken sulkeutumishäiriön aiheuttamien epämuodostumien vuoksi.
Epämuodostumat vaikeuttivat kävelyä ja aiheuttivat jalkoihin toistuvia painehaavoja. Useiden leikkaushoitojen jälkeen molemmat jalat lopulta amputoitiin.
Nyt hän antaa jalkaproteesien näkyä.
”Pääsin sinuiksi vammaisuuteni kanssa vasta kolmekymppisenä”
”Minulla oli syntyessäni selkäydinkohju. Se on sikiövaiheessa tapahtuva selkäydinvaurio, jossa selkäytimen hermostoputki ei sulkeudu. Siksi jaloissani on aina ollut tuntomuutoksia ja osittainen halvaus. Jalkateräni olivat epämuodostuneet, minkä vuoksi niihin syntyi vuosikymmenien ajan painehaavoja.
Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni terveiden ihmisten maailmassa, jossa minuakin on aina tavallaan kohdeltu terveenä, mutta toisaalta en ole itse sopeutunut, kun en ole voinut tehdä kaikkia samoja asioita kuin muut.
Jalkojani leikattiin useita kertoja. Vuonna 2010 sain vakavan tulehduksen vasempaan jalkaan ja se jouduttiin amputoimaan. Sain tilalle jalkaproteesin. Jalassa oli ollut aina erilaisia kipuja, joten amputaatio oli valtava elämänlaadun parannus.
Pääsin sinuiksi vammaisuuteni kanssa vasta kolmekymppisenä, kun ensimmäinen amputaatio tehtiin. Hyväksyin vammaisuuteni lopullisesti. Siitä alkaen itsevarmuus ja omanarvontunto alkoivat kasvaa.”
Amputaatio viimeinen vaihtoehto – Nyt kävely onnistuu proteeseilla ja ilman tukea
”Vuonna 2017 valmistuin lasten ja nuorten erityisohjaajaksi, ja kaikki oli mennyt proteesin kanssa hyvin. Sitten tulin raskaaksi, ja oikeaan jalkaan tuli painehaavaongelmia. Jouduin sen vuoksi pyörätuoliin, enkä saanut astua sillä jalalla ollenkaan.
Noudatin ohjeita, mutta jalka ei tullut parempaan kuntoon. Sitä yritettiin hoitaa leikkaamalla. Sitten pyysin itse lääkäriltä, että toinenkin jalka amputoitaisiin. Ajattelin, että koska ongelmat ovat jalkaterässä, niin ne poistuvat, kun se otetaan pois.
Lääkäri ei ensin suostunut, vaan hoitona oli edelleen uusi leikkaus, mikä ei vastannut omaa toivettani. Vuonna 2020 lääkäri sitten lopulta sanoi, että nyt on kaikki muu tehty, ja nyt vihdoin tehdään se amputaatio. Olin siitä tosi innoissani ja iloinen.
Nyt kävelen kotona proteeseilla ja ilman tukea. Ulkona käytän edelleen pyörätuolia. Tammikuussa minulla alkoi vuoden mittainen kuntoutus fysioterapeutin kanssa. Kuntoutuksen tavoitteena on, että vuoden päästä voisin kävellä ulkonakin kävelykepin varassa tai jopa ilman keppiä.”
Uudet jalat saivat lapset kyselemään robottijaloista
”Kun sain uudet jalat, suhteeni ympäröivään maailmaan muuttui. Nyt voin ostaa kaikenlaisia kenkiä, sillä proteeseihin sopivat kaikki standardimallit. Joistakin se voi tuntua pieneltä asialta, mutta minulle se oli suuri juttu.
Olen vammainen, eikä siinä ole mitään väärää, vaikka yhteiskunta tuntuukin välillä olevan vähän eri mieltä, sillä kaikki on yleensä suunniteltu terveiden ehdoilla.
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta tavoitteenani on kuntoutuksen jälkeen palata työelämään ainakin osa-aikaisesti. Aviomieheni ja lapsemme tekevät kahdestaan paljon metsäretkiä. Yksi suurimmista haaveistani on, että kuntoutuksen jälkeen voisin lähteä retkille heidän kanssaan.
Lapselleni jalkoihini liittyvät asiat ovat arkisia. Hän ei juuri kysele asiasta. Kun olen vienyt lastani päiväkotiin, on muiden hänen ikäistensä kanssa tullut mielenkiintoisia keskusteluja robottijaloista. Lapset kyselevät avoimesti. Kerron heille mielelläni, että mistä on kyse.”