Vantaalaisen Roni Husson jalka jouduttiin amputoimaan liikenneonnettomuuden jälkeen – Proteesi toi toivoa: ”Silloin ymmärsin, että en ehkä olisikaan loppuelämääni pyörätuolissa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Roni Husso
Roni Husson unelma toteutui, kun hän palasi onnettomuuden jälkeen ratamoottoripyöräilyn pariin. ”On voittajaolo, kun pystyn taas kisaamaan. En häpeile jalkaani. Proteesin kanssa voi tehdä monia asioita.” © Sini-Marja Niska
Kun vantaalaisen Roni Husson, 21, oikea jalka amputoitiin liikenneonnettomuuden jälkeen, hän luuli, että elämä on ohi. Toisin kävi.

Syyskuisena iltana kolme vuotta sitten Roni Husso ylitti kevytmoottoripyörällään risteystä Vantaalla. Muuta liikennettä ei näkynyt. Keskellä risteystä hän katsahti oikealle. Samassa auto rysähti täyttä vauhtia kylkeen.

Tähän havahduin – ”Jalka on menetetty”

”Auto ajoi päälleni kärkikolmion takaa. Lensin pyörän päältä maahan keskelle vastaantulijan kaistaa.

Tunsin molemmissa jaloissa hirveää kipua. Kengät olivat lentäneet jalasta, ja huomasin, että vasemman jalan pottuvarvas oli kääntynyt ruman näköisesti toisten varpaiden taakse.

Kun pelastuslaitos tuli paikalle, huomasin, että myös oikea jalka oli todella kipeä ja arka.

Jalassa oli sukka, mutta muuten näkyi vain veristä sotkua. En kauheasti uskaltanut vilkuilla siihen suuntaan.

Vahvasta lääkityksestä huolimatta tajusin, että jalka on menetetty. Sairaalassa minut vietiin teho-osastolle ja nopeasti leikkaukseen. Kun heräsin leikkauksesta, kysyin, että kumpi jalka lähti.

Ensiapuleikkauksessa oikeasta jalasta otettiin pois nilkka ja kaikki siitä alaspäin. Siitä viikon kuluttua jalkaa lyhennettiin vielä polven alapuolelle, koska nilkan yläpuolella oli niin pahat ihovammat.

Vastaanotolla – Proteesi toi toivoa

Aloin käsittää tilanteen kauheuden vasta, kun aloin heräillä vahvasta lääkityksestä.

Todellisuus iski aika kovaa. Ajatukset eivät olleet positiivisia. Ilman toista jalkaa en kykenisi enää tekemään mitään. Elämä olisi ohi.

Olin sairaalassa kaksi ja puoli viikkoa. Kaverit ja sukulaiset kävivät luonani joka päivä ja auttoivat pitämään tunnelman hyvänä. Iltaisin, kun vieraat lähtivät, iski paha olo.

Sairaala-aikana luokseni tuli apuvälineteknikko, jota itse kutsun proteesimestariksi.

Loimme asiakassuhteen. Hän alkoi suunnitella minulle proteesia.

Silloin ymmärsin, että en ehkä olisikaan loppuelämääni pyörätuolissa.

Näin minua hoidettiin

Samana päivänä kun täytin 17, rullasin sairaalasta pois pyörätuolilla. En voinut olla pystyasennossa, sillä myös vasen jalka oli vielä kipsissä.

Aluksi sairaalassa piti käydä monta kertaa viikossa, kun amputoidun raajan paranemista seurattiin. Tynkään tehtiin vielä ihonsiirreleikkaus muutaman kuukauden jälkeen.

Kun sain vasemmasta jalasta kipsin pois, nousin pyörätuolista liikkumaan kainalosauvojen ja vasemman jalan varassa.

Noin puolen vuoden kuluttua onnettomuudesta kokeilin ensimmäistä proteesia. Ensin harjoittelin seisomista harjoittelutupen kanssa, jolla kokeiltiin, miltä proteesi tuntuu jalassa ja millaista oli varata painoa amputoidulle jalalle. Pikku hiljaa siirryttiin oikeaan proteesiin.

Proteesimestarin mukaan ihminen unohtaa kolmessa kuukaudessa, miten kävellään.

Minä olin kävelemättä puoli vuotta, joten aivojen liikeradat olivat kärsineet melko lailla. Kävely oli aluksi todella hankalaa. Jaloillaan oloa opeteltiin alkuun vain pari tuntia päivässä. Tynkä kipeytyi nopeasti ja siihen kertyi nestettä.

Kun aikaa kului, jalka alkoi tottua proteesiin ja kävely muuttui helpommaksi. Reilun vuoden kuluttua onnettomuudesta kävelin jo luontevasti.

Roni Husso

Roni Husso ei häpeä jalkaproteesiaan. © Sini-Marja Niska

Tässä ja nyt – Amputoitu jalka ei rajoita

Amputoitu jalka ei rajoita elämää oikeastaan yhtään. Opiskelen ja vietän vapaa-aikaa kuntoillen, tietokonepelejä pelaten ja kavereiden kanssa ihan kuin ennenkin. En tiedä, missä olisin ilman kavereitani ja perhettäni, he ovat tsempanneet koko ajan.

Proteeseja minulla on vähän joka lähtöön: on käyttöjalka, varajalka, kylpyproteesi ja ajojalka.

Ajojalkaa tarvitsen ratamoottoripyöräilyssä. Aloitin vanhan harrastukseni uudestaan viime vuonna, ja nyt kilpailen lajin jokamiesluokassa.

Kolari pisti silti koko elämäni uusiksi. Yritin jatkaa rakennusalan opintoja, mutta fyysinen työ oli proteesin kanssa raskasta. Vaihdoin alaa ja valmistun pian merkonomiksi.

Vaikka kaupan ala tuntuu omalta, eläkeikä voi koittaa normaalia aikaisemmin, koska oikea polvi joutuu koville seisoessa. Toimistotyötä voisin tehdä, mutta ennemmin tekisin jotain kropallani.

Vaikka kolari harmittaa, en halua olla katkera tai syytellä autoilijaa. Jalka ei siitä kasva takaisin. Ennemmin menen elämässä eteenpäin.”

Lue myös: Vaikeasti vammaisesta Ritva Nikkilästä kasvoi sinnikäs pärjääjä – kunnes tuli syöpä: ”Järki-ihmisestä on tullut tunneihminen – olen nyt avoimempi ja tyytyväisempi itseeni”

X