Paulalla, 41, diagnosoitiin Asperger parikymppisenä: ”Minun ei tarvitse sopeutua ympäristöni odotuksiin”
Paula Tilli saattaa hymyillä ollessaan surullinen tai masentunut. Hänen on myös vaikea tulkita ihmisten ilmeitä ja elekieltä. Hänellä on Aspergerin syndrooma.
Paula Tilli on kirjoittanut kokemuksistaan Toisin - Minun Asperger-elämäni -nimisen kirjan. Hän luennoi työkseen autismista perheille ja alan asiantuntijoille. Kuva: Erja Lempinen
Asperger ei ole sairaus, josta pitää parantua, vaikka Aspergerin oireyhtymä koetaan usein ongelmana.
Parikymppisenä Tukholmaan muuttanut Paula Tilli, 41, tunsi itsensä erilaiseksi jo esikoulussa. Espoolaistyttö ei ollut koskaan kiinnostunut samoista asioista kuin muut. Hän eristäytyi jo pienenä sosiaalisista tilanteista, koska ne veivät häneltä kohtuuttomasti energiaa. Hän havahtui hakemaan apua, kun ei ollut jaksanut kammata hiuksiaan puoleen vuoteen.
Lähes olemattomat sosiaaliset taidot
”Huomasin jo varhain, etten ole samanlainen kuin muut lapset. Opin lukemaan ja kirjoittamaan kolmevuotiaana, mutta sosiaaliset taitoni olivat lähes olemattomat. Myös kielissä ja matematiikassa olin useita vuosia ikätovereitani edellä. Toisaalta en millään oppinut, miten ompelukoneeseen laitetaan langat tai miten silityslauta pystytetään.
Minulle piti myös aina puhua totta, koska en ymmärrä valkoisia valheita. Välitunneilla olisin halunnut olla yksin enkä leikkiä muiden kanssa.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan, ja erilaisuuden tunne vain kasvoi, mitä vanhemmaksi tulin. Lukion jälkeen tiesin varmasti, että minulla on pahoja vaikeuksia.
Parikymppisenä lähdin Tukholmaan yliopistoon opiskelemaan opettajaksi. Jouduin kuitenkin keskeyttämään opinnot ja osa-aikatyöni lastenhoitajana, koska kuormituin liikaa.
Kotona postin avaaminen, laskujen maksaminen ja siivoaminen veivät loputkin energiat, ja tunsin, että epäonnistun kaikessa. Eräänä päivänä huomasin, etten ollut jaksanut kammata hiuksiani puoleen vuoteen, eikä minulla ollut yhtään elämäniloa.”
Asperger selvisi neuropsykiatrisissa tutkimuksissa
”Menin juttelemaan psykologille, joka passitti minut neuropsykiatrisiin tutkimuksiin. Niiden tuloksena sain 24-vuotiaana Asperger-diagnoosin.
Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin, että minua ymmärrettiin. Aiemmin kohtaamani psykologit olivat olleet sitä mieltä, että erilaisuuteni johtui huonosta itsetunnosta ja mielikuvituksestani. Asperger-diagnoosin saatuani jäin muutamaksi vuodeksi sairauslomalle.”
Terapian jälkeen Paula on tuntenut elämäniloa
”Kuntouttava terapia auttoi minua hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja välttämään ihmisiä, joille erilaisuuteni on ongelma. Sain myös avustajan, joka auttaa kotitöissä. Alkuvuosina minulla oli siitä huono omatunto, muttei enää.
Olen yliherkkä valolle ja pidän kännykkää tosi harvoin päällä. Tietokoneessani on erityisruutu, joka ei heijasta valoa ollenkaan.
Terapian jälkeen olen tuntenut elämäniloa, jota en ole koskaan aiemmin tuntenut. Ymmärrän, että on rikkaus katsoa maailmaa erilaisesta näkökulmasta ja ettei minun tarvitse sopeutua ympäristöni odotuksiin.
Menin naimisiinkin, mutta avioliittoni kariutui, koska en uupumisen pelossa halunnut lapsia toisin kuin ex-mieheni.”
Tässä ja nyt
”Tänä päivänä voin hyvin ja olen pääosin onnellinen ja tyytyväinen. Valmistuin Asperger-tiedottajaksi, enkä ole ollut sairauslomalla vuosiin.
Työpaikallani olen ainoa, joka ei koskaan mene muiden mukaan kahville, sillä viihdyn yksin. Saatan kerätä mustikoita metsässä tuntikaupalla – siihen en kyllästy koskaan.
Asumme nykyisen poikaystäväni kanssa eri paikkakunnilla. Kaukosuhde toimii, eikä meillä ole aikomusta muuttaa yhteen.
Ilman Aspergerin syndroomaa viettäisin luultavasti keskivertoelämää. Sellainen kuulostaa tylsältä, enkä voisi kuvitella itseäni tavallisessa toimistotyössä ja perheenäitinä.”
Artikkelia on muokattu 14.6.2023 klo 15:40