Tuulia sairastui koronaan opintomatkalla: ”Koko sairaalajakson aikana en nähnyt kenenkään kasvoja”
Kun helsinkiläinen Tuulia Kotiaho, 51, palasi Suomeen Irlannista, hän ihmetteli kovaa väsymystä ja pääkipua. Korona ei käynyt edes mielessä. Myöhemmin oireet äityivät niin pahoiksi, että Tuulia tarvitsi sairaalahoitoa.
Tuulia Kotiaho luottaa siihen, että vielä jonain päivänä hän jaksaa tehdä pitkiä lenkkejä koiriensa Sylvin (kuvassa) ja Pimun kanssa.
Korona ei vielä estänyt matkailua, kun Tuulia Kotiaho nautti täysin siemauksin opintomatkasta Irlantiin. Koronaan sairastuminen ei siinä vaiheessa käynyt edes mielessä, olihan Irlannissa paljon vähemmän tartuntoja kuin Suomessa.
Koronaviruksen ensioireet: väsymys ja kova päänsärky
”Palasin kotiin Irlannista viiden päivän opintomatkalta sunnuntaina 8. maaliskuuta. Olen opettaja. Kun maanantaina lähdin töihin, ihmettelin väsymystä ja kovaa päänsärkyä. Ajattelin sen johtuvan intensiivisestä matkasta.
Töiden jälkeen nukuin koko illan. Seuraavana aamuna olin koulussa kahdeksalta, tuntia ennen oppituntien alkamista. Noin varttia vaille yhdeksän tunsin kuumeen nousevan. Soitin heti työterveyteen, josta minut passitettiin kotiin.
Ensimmäisen viikon ajan kuumetta oli noin 38 astetta. Väsymyksen ja pääkivun ohella lihaksia alkoi särkeä. Koko kehoon sattui hirvittävästi, eikä mikään asento ollut hyvä. Torstaina soitin koronapuhelimeen, ja meidät päätettiin testata. Myös mieheni oli sairastunut, mutta hän oireili vain tavallisen flunssan kaltaisilla oireilla.
Ajoimme vantaalaissairaalan drive-in-testiin. Saimme molemmat koronaan positiiviset tulokset. Edellisenä sunnuntaina kuumeeni oli hetkellisesti laskenut. Ehdin ajatella, että nyt helpottaa.
Toisella viikolla tilanne paheni entisestään. Kuume nousi yli 39 asteeseen. Särkylääkkeillä se laski vain hieman. Sitten alkoi voimakas oksentelu ja ripulointi. Makuaisti oli kadonnut jo heti alussa. Minulla oli myös nielemisvaikeuksia.
Olen astmaatikko, ja hengittäminen alkoi käydä vaikeaksi. Helpointa se oli, kun olin täysin paikoillani. Jos nousin seisomaan tai söin, hengästyin. Kun seisoin vähänkään pidempään, minua alkoi huimata niin, että koko maailma pyöri. Huimausta oli myös maatessa. Hengenahdistus alkoi olla rajua.”
Koronaan liittyvät hengitysvaikeudet veivät sairaalaan
”Koronadiagnoosin jälkeen epidemiologisen yksikön lääkäri soitti vähintään kerran päivässä. Terveydenhuollon puolelta kaikki toimi todella hienosti.
Kun hengitys vaikeutui niin, että kokonaisen virkkeen puhuminen ei enää onnistunut, kuume ei laskenut lääkkeillä, eikä mikään pysynyt sisälläni, minut päätettiin ottaa sairaalaan sisälle.
Sain neuvon soittaa hätäkeskukseen ambulanssin tilaamiseksi. Hätäkeskuspäivystäjä totesi minulle, että he eivät ole mikään Meilahden taksipalvelu, ja lopetti puhelun. Hätäännyin, mutta Meilahdesta luvattiin lähettää ambulanssi minut hakemaan.
Ensihoitajat tiputtivat suojamaskin ja kumihanskat postiluukusta. Ambulanssi odotti minua rapun edessä takaovet auki. Kömmin sisään, ja hoitajat ilmoittivat edestä, että tulevat apuun heti tarvittaessa. En halunnut vaarantaa heitä. Totesin, että pärjään kyllä.”
”Koko sairaalajakson aikana en nähnyt kenenkään kasvoja”
Meilahdessa en jaksanut enää kävellä itse. Minut vietiin pyörätuolissa päivystykseen. Ympärilläni parveili ihmisiä suojavaatteissa, enkä koko sairaalajakson aikana nähnyt kenenkään kasvoja.
Keuhkokuvissa näkyi keuhkokuumeen merkkejä, ja tulehdusarvoni olivat hyvin korkeat, samoin normaalisti matala verenpaineeni. Aktiivisuusrannekkeesta katsoin myöhemmin, että sykkeeni oli ollut 160.
Päivystyksessä koronaan sairastuneita potilaita oli kolme. Yksi vietiin tehohoitoon, meidät kaksi muuta keuhkosairauksien osastolle. Sain nesteytystä sekä antibioottia suoraan suoneen ja tabletteina. Minulle aloitettiin oseltamiviiri-lääkitys. Sydäntäni suojattiin verenohennuslääkeellä.
Olin ensimmäisen vuorokauden yksin neljän hengen huoneessa. Seuraavana päivänä sinne tuotiin toinen koronapotilas. Hän oli minua huonommassa kunnossa.”
Happiviiksissä neljä päivää sairaalassa
”Hoito koronaan alkoi purra nopeasti. Olin sairaalassa neljä päivää. Koko sen ajan makasin sängyssä happiviikset kasvoilla puoli-istuvassa asennossa, sillä silloin paine keuhkoihin on pienin. Tulehdus saatiin lääkkeillä hallintaan.
Perheeni oli huolissaan, mutta itse olin niin kipeä, että en osannut pelätä. Kun vointi alkoi kohentua, tunsin valtavaa kiitollisuutta hoitohenkilökuntaa kohtaan. Itkeä tihrustin liikutuksesta aina, kun joku oli ystävällinen. Minusta oli uskomatonta, että he vaaransivat terveytensä minua hoitaakseen.
Jälkeenpäin olen tajunnut, että siinä olisi voinut käydä paljon huonommin. Ilman perheeni patistelua en olisi jaksanut lähteä sairaalaan. Kun on tarpeeksi kipeä, sitä haluaa vain nukkua siinä asennossa, jossa sattuu vähiten.”
Tuulia Kotiaho sairastui koronaan, Sylvi-koira on jaksanut hoivata emäntäänsä uskollisesti. Tommi Tuomi/Otavamedia
Hapensaanti yhä normaalia heikompaa
”Voin jo paremmin, mutta täysin kunnossa en ole vieläkään. Hapensaanti on yhä normaalia heikompaa. Mieheni on pari kertaa vienyt minut autolla rantaan, jossa 200 metrin kävelymatkalla joudun pysähtymään välillä huilaamaan. Sen jälkeen olen todella uupunut.
Sairastan nyt viidettä viikkoa. Sairaalasta minulle soitetaan yhä säännöllisesti. Antibiootit sain lopettaa viikko sen jälkeen, kun palasin kotiin.
Käytän kahta eri astmalääkettä, mutta muita lääkkeitä minulla ei enää ole. Normaalisti astmani oireilee ja tarvitsen siihen lääkettä vain siitepölykaudella ja infektioiden aikana.”
”En ehtinyt pelätä ennakkoon koronaan sairastumista”
”Sain koronan niin varhain, että en ehtinyt pelätä ennakkoon koronaan sairastumista. Käsiäni pesin matkan aikana joka käänteessä. Kukaan muu 25-henkisestä matkaryhmästämme ei sairastunut.
Tietenkin olen miettinyt, mistä viruksen sain, mutta en vaivaa sillä päätäni. Ehkä sain sen dublinilaisen Trinity Collegen kuuluisasta kirjastossa, jossa vierailimme päivää ennen kuin se suljettiin siellä ilmenneiden koronatapausten takia. Ehkä sain sen bussissa tai lentokentällä. Dublin oli täynnä amerikkalaisturisteja.
Olen miettinyt, jättääkö sairaus pysyvät jäljet keuhkoihini. En ole siitä huolissani, ainakaan vielä. Lääkärin mukaan vakavimmin sairastuneiden oireet kestävät neljästä kuuteen viikkoon. Minulla alkoi juuri viides viikko. Olen päättänyt parantua. Ja jos en parane, selvitämme, miten sitten edetään. En ole hysteriaan taipuvainen.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 5/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti