Virpi voitti uintikammonsa ja ui Tornionjoen yli Suomesta Ruotsiin – ”Ajattelin, että oli aika ottaa naisesta mittaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Virpin vesipelko
Uimataito on tuonut Virpin elämään rohkeutta. ”Varsinkin avovesiuinnin jälkeen tulee hyvin vapautunut olo. Kun iso pelko elämästä on poissa, tulee tilaa kokea uutta.” © Vesa Ranta / Otavamedia
Lapsuuden pelottavan uintireissun jälkeen Virpi Isaksson pelkäsi vettä yli neljäkymmentä vuotta. Sitten hän ilmoittautui aikuisten uimakouluun. Se avasi hänelle uuden maailman.

Lapsena Virpi Isaksson luuli hukkuvansa Tornionjokeen. Pihapiirin lapset olivat yhdessä lähteneet soutamaan Pellosta saareen, jossa oli hieno hiekkaranta. Virpi oli lähtenyt mukaan, vaikka tiesi, että hänen uimataitonsa oli heikko.

Saaren rannassa joen pohjassa oli virtauksen aikaansaamia suuria kuoppia. Virpi astui vahingossa kuoppaan, jolloin virta lähti voimalla viemään häntä.

”Huusin kaverilleni, että tule apuun, minä hukun. Kaveri luuli aluksi, että huijaan. Vasta viime hetkellä hän otti minusta kiinni.”

Kokemuksen jälkeen Virpi pelkäsi uimista entistä enemmän. Veteen hän uskaltautui vain silloin, kun tiesi, että jalat ylettyivät varmasti pohjaan.

Silloin hän ei olisi osannut arvata, että monta vuosikymmentä myöhemmin hän ylittäisi Tornionjoen kokonaan uimalla.

Uimakouluun aikuisena

Neljä vuotta sitten nykyään 51-vuotias ja Oulussa asuva Virpi alkoi kuljettaa poikaansa viikoittain uimakouluun. Tavallisesti Virpi istui uimahallin kahviossa. Vähitellen hänessä heräsi ajatus, että olisi itsekin mukava uskaltautua altaaseen.

”Kun syksyllä ilmoitettiin aikuisten alkeisuimakoulusta, keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin mukaan. Minulla oli vain yksi tavoite: uskaltaa laittaa kasvoni veteen.”

Ensimmäinen tunti osoittautui rennoksi. Ryhmä opetteli vesielementtiin tutustumista kelluntaharjoitusten avulla. Sen jälkeen alkoi Virpin pelkäämä harjoitus, eli kasvojen laittaminen veteen. Ryhmässä kaikki tuntui kuitenkin yllättävän helpolta. Virpi laittoi ohjeiden mukaan kasvot veteen ja puhalsi ilmakuplia.

”Jälkeenpäin olin hämmästynyt, että saavutin ainoan tavoitteeni niin helposti.”

Kymmenen viikon alkeiskurssin jälkeen Virpi jatkoi uintitekniikkakurssille, jolla opeteltiin rinta-, selkä- ja vapaauinnin tekniikkaa. Jatkokurssi hujahti kuitenkin nopeasti ohi. Sen jälkeen valmentaja ehdotti, että Virpi jatkaisi aikuisten uintiryhmässä, joka treenaa kolme kertaa viikossa.

”Ajattelin, että jos en silloin jatka, en tee sitä koskaan.”

Edessä oli kuitenkin uusi haaste: tunnit siirtyivät syvään altaaseen, jossa jalat eivät enää ulottuneet pohjaan. Sitä tunnetta Virpi oli kammonnut lapsesta asti.

Pelastusrenkaat

Snorkkeli

Snorkkeli on ollut minulle äärettömän tärkeä apuväline uintitekniikan opettelussa. Se ansiosta minun ei tarvinnut jäädä roikkumaan rataköysiin, vaan uskalsin lähteä uimaan syvässäkin vedessä.

Hyvä uintiporukka

Meillä on mukava aikuisten uintiporukka, jossa tuemme toisiamme. Valmentajalta saamme myös rakentavaa palautetta, mitä voisi vielä parantaa. Juuri hyvän yhteishengen takia jaksan käydä säännöllisesti uimassa.

Kirjat turvarenkaana

Vesa Ranta / Otavamedia

Kirjat

Luen paljon, viime aikoina itsehoito-oppaita. Englantilaisen kliinisen psykologian professorin Mark Williamsin Tietoinen läsnäolo -kirjan avulla opin keskittymään hengitykseeni sekä hiljentämään ja rauhoittamaan mieleni. Taito on auttanut myös uidessa.

Luonto

Liikun paljon luonnossa, ja syksyisin käyn myös metsästämässä. Tällä hetkellä suunnittelemme myös lintukoiran ottamista. Odotan innolla, että saan uuden kaverin mukaan metsälle.

Luonto turvana

Vesa Ranta / Otavamedia

Syvään päähän

Viidentoista hengen uintiporukka vaikutti Virpistä mukavalta, mutta kokeneelta. Virpiä taas pään laittaminen veteen jännitti edelleen hieman, ja jännitys vain lisääntyi, kun hän ui altaan syvään päähän.

”Siellä iski usein hukkumisen pelko, josta seurasi paniikki. Tarrauduin kauhuissani rataköysiin ja roikuin niissä.”

Valmentaja suhtautui Virpin pelkoihin rauhallisesti ja kannusti jatkamaan. Virpi päätti otti avukseen snorkkelin, jotta hän pystyisi kunnolla hiomaan uintitekniikoita.

”Snorkkelista tuli minulle tuki ja turva. Sen avulla pystyin rauhallisesti hengittämään vedessä. Vei aikaa, mutta vähitellen pystyin panikoimatta uimaan myös syvässä päässä.”

Virpistä tuntui kuitenkin usein, että hän oli muiden tiellä. Hän oli vielä selvästi muita hitaampi uimari.

”Jossakin vaiheessa onneksi oivalsin, ettei harrastusta tarvitse stressata. Annoin itselleni luvan edetä omaan tahtiini.”

Hankala alku

Puolitoista vuotta sitten Virpin uintiharrastus sai uuden suunnan. Uintiporukan naistensaunassa yksi uimareista kertoi heinäkuussa järjestettävästä Arctic Swim -avovesiuintikilpailusta, jossa uidaan Tornionjoen yli Suomesta Ruotsiin.

”Innostuin heti, että sinne lähdetään.”

Virpi tiesi, että reitti ei ollut helppo. Tornionjoessa oli tunnetusti kovat virtaukset, ja ne saattoivat olla haasteellisia kokeneillekin uimareille. Hän ei kuitenkaan perääntynyt.

”Kyseessä oli sama joki, johon meinasin lapsena hukkua. Ajattelin, että oli aika ottaa naisesta mittaa.”

Lisäksi tapahtumaan liittyi käytännön haaste. Apuvälineet eivät olleet sallittuja, mikä tarkoitti, että Virpin oli opeteltava luopumaan snorkkelista. Alku oli hankala, sillä Virpi tunsi, ettei saanut tarpeeksi happea ilman sitä.

”Pikku hiljaa löysin kuitenkin itselleni sopivan uintirytmin, jolloin hapensaanti parani.”

Virpin vesipelko

Vesa Ranta / Otavamedia

Sata uimaria

Tornionjokilaakson sää oli Virpin puolella, kun tapahtumapäivä heinäkuussa koitti. Ilmassa lämpöä oli 28 astetta, vedessä 22.

”Vesi oli kuin linnunmaitoa, suloisen lämpöistä.”

Pitkään jatkuneen helteen vuoksi vesi oli myös ennätyksellisen matalalla. Se tarkoitti, että uintireittiä oli siirretty keskemmäs jokea, missä virtaus oli erityisen voimakas. Virpi oli varmuuden vuoksi ilmoittautunut sekä päivä- että yösarjaan. Päiväsarjassa uitiin kahden ja yösarjassa kolmen kilometrin matka. Etukäteen Virpi oli ajatellut, että hän valitsisi niistä jommankumman.

”Olin kuitenkin jo edellisenä iltana käynyt kokeilemassa veden lämpötilaa ja päättänyt uida molemmat matkat. Olosuhteet olivat erinomaiset.”

Päivän uintimatka sujui rennosti. Noin sata uimaria starttasi yhtä aikaa liikkeelle. Virpi lähti matkaan ensimmäisten joukossa.

”Joka puolella oli valtavasti uimareita, ja välillä oli jopa ruuhkan tuntua vedessä. Matka meni onneksi kevyesti. Vanhaa snorkkeliani en kaivannut enää ollenkaan.”

snorkkeli

Vesa Ranta / Otavamedia

Väsynyt, mutta onnellinen

Puolen yön aikaan Virpi oli jälleen lähtöpaikalla. Edessä oli edellistä haastavampi reitti.

”Lähdin liikkeelle viimeisten joukossa. Halusin nauttia tilasta ympärillä.”

Aiempi uinti alkoi kuitenkin tuntua parin kilometrin kohdalla, ja Virpi alkoi väsyä. Kun uintimatkaa oli jäljellä enää puoli kilometriä, virtaukset voimistuivat entisestään. Virpi tunsi, että voima hupeni nopeasti käsistä.

”Yritin taistella vapaauinnin käsivedoilla virtausta vastaan, mutta huomasin, etten päässyt eteenpäin. Sitten keksin kokeilla rintauinnin potkuja, ja vahvoilla potkuilla onnistuin pääsemään perille asti.”

Maaliviivan ylitti rättiväsynyt, mutta onnellinen nainen. Virpi oli ylittänyt Tornionjoen alle tunnissa.

”Uinnin aikana ylitin valtakunnan rajan, napapiirin ja aikavyöhykkeen. Suurin juttu oli kuitenkin se, että ylitin itseni. Vanhat pelkoni karisivat pois.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X