Elokuva-arvio: Aviomiehet on kuvaus tietynlaisen mieskulttuurin kyllästämistä amerikkalaismiehistä

Aviomiehet on aikansa tuote, mutta se kritisoi kuvaamaansa aikaa ja sen asenteita. Se on samalla muodoton, improvisoitu ja jopa ylinäytelty.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Archie (Peter Falk), Harry (Ben Gazzara) ja Gus (John Cassavetes) elokuvassa Aviomiehet.

Aviomiehet on aikansa tuote, mutta se kritisoi kuvaamaansa aikaa ja sen asenteita. Se on samalla muodoton, improvisoitu ja jopa ylinäytelty.
Teksti: Pertti Avola

Aviomiehet -ohjaaja John Cassavetes (1929–89) oli tunnettu näyttelijä amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 1950-luvulta kuolemaansa asti. Mutta merkittävimmän elämäntyönsä hän teki indie-ohjaajana, yhtenä ensimmäisistä. Cassavetes kävi ohjaajana tinkimättä valtavirtaa vastaan. Hän teki pitkähköjä, puheliaita ja katsojalta tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä vaativia elokuvia ihmissuhteiden vaikeudesta amerikkalaisessa kulttuurissa.

Peter Falk -dokumentin jatkoksi nähdään Falkin ja Cassavetesin ensimmäinen yhteistyö, Cassavetesin viides ohjaus Aviomiehet, jota ei Yle ole ennen esittänytkään. Siinä Falkin, Cassavetesin ja Ben Gazzaran esittämät keski-ikäiset ja -luokkaiset amerikkalaismiehet päättävät ystävänsä hautajaisten jälkeen tehdä irtioton ja lähteä Lontooseen rellestämään.

Elokuva on tyypillinen Cassavetesin ohjaustyö: muodoton, improvisoitu ja jopa ylinäytelty, paikoin terävä ja toisinaan taas tyhjää käyvä kuvaus tietynlaisen mieskulttuurin kyllästämistä amerikkalaismiehistä. Se on aikansa tuote, mutta sillä tavoin kestävä, että se kritisoi kuvaamaansa aikaa ja sen asenteita. Cassavetes näyttää sen tyhjyyden, joka päähenkilöiden edessä vanhenemisen myötä ammottaa, kun heille valkenee, että monet ovet ovat jo sulkeutumassa.

***½

Aviomiehet, la 3.10. klo 20.53 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Vuoden 1995 Jumanji sai jatko-osan, joka noudattaa edeltäjänsä kaavaa

X