Elokuva-arvio: Harriet kertoo karanneesta orjasta, joka auttoi muita pakenemaan ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa

Harriet-elokuvassa kuvataan Yhdysvaltojen historian räikeitä vääryyksiä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Brittiläisen näyttelijä-laulaja Cynthia Erivon nimiosasuoritus on elokuvan parasta antia.

Harriet-elokuvassa kuvataan Yhdysvaltojen historian räikeitä vääryyksiä.
Teksti: Pertti Avola

Harriet Tubman (1822–1913) oli legendaarinen karannut orja, joka ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa ja sen aikana auttoi lukuisia orjia pakenemaan. Päävamman lapsena saanut Tybman uskoi Jumalan äänen johdattaneen häntä näissä teoissa.

Hänestä kertovan elokuvan (2019) ongelma on se, että se on elämäkertana ja elokuvana kovin kaavamainen. Kaikki dramaattiset nousut ja laskut ovat juuri niissä kohdissa, joissa niiden odottaakin olevan. Lisäksi hieman westernin tapaan siinä kuljetaan koko ajan aika kliseisesti kohti kahden vihollisen väistämätöntä yhteenottoa.

***

Harriet, sunnuntai 9.10. klo 21.00, TV5

X