Luomakunnan vartijat -dokumenttielokuva tarkastelee ihmisläheisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksia
Iiris Härmän uusin dokumenttielokuva jatkaa ohjaajalleen tuttua ihmisläheistä linjaa. Tällä kertaa tarkastellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia Afrikassa Turkanajärven alueella.
Dokumentti kysyy, kumpi on tärkeämpää säilyttää: ikivanhat traditiot vai luonto.
Kansainvälisestikin palkittu Iiris Härmä on tehnyt dokumentteja viimeisen parinkymmenen vuoden ajan. Hän on opiskellut elokuvaa New Yorkissa ja valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kansatiede.
Härmän dokumentit lähtevät liikkeelle yksilötarinoista, joiden kautta päästään kiinni laajempiin aiheisiin. Outouden laaksossa (2019) tarkasteltiin ihmisen ja tekoälyn suhdetta. Tätä edeltänyt Hyvästi Afrikka (2015) käsitteli kehitysyhteistyötä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa Ugandassa.
Ilmastonmuutokseen keskittyvässä Luomakunnan vartijoissa liikutaan Kenian ja Etiopian alueella sijaitsevan Turkanajärven maisemissa. Paikkaa pidetään koko ihmiskunnan kehtona. Sieltä on löytynyt miljoonia vuosia vanhoja kädellisten fossiileja.
Idealismi karisee
Luomakunnan vartijt -dokumenttielokuvassa Helsingin yliopiston etnobiologit Álvaro Fernández-Llamazares ja Mar Cabeza saapuvat Turkanajärvelle tutkimaan Daasanach-heimon luontosuhdetta sikäläiseen perimätietoon kuuluvien eläintarinoiden kautta. Oppaana on paikallinen nuorukainen Job Nasik.
Tutkijat kuvittelevat, että Turkanajärveltä löytyy ymmärrys siitä, miten eletään tasapainossa luonnon kanssa. He törmäävät kuitenkin vanhoihin, luontoa tuhoaviin traditioihin, joiden myötä heidän idealisminsa karisee. Tästä syntyykin dokumentin keskeisin kysymys: kumpi on tärkeämpää säilyttää, vanhat traditiot vai luonto?
”Tutkijoiden itsereflektio on vahvasti mukana, eli mietitään kuka minä olen arvostelemaan ikivanhoja tapoja. Mutta luonto ei pysty pelastamaan itse itseään. Jos emme uskalla tai kehtaa puuttua vahingollisiin traditioihin, niin mikään ei muutu. Rakastan kulttuurista moninaisuutta, mutta olen enemmän luonnon kuin ihmisten luomien kulttuuristen traditioiden puolella”, Härmä sanoo.
Maa oli autio ja tyhjä
Luomakunnan vartijat -dokkarin tuottajana ja kuvaajana toimi Härmän aviomies ja kollega Visa Koiso-Kanttila. Kyseessä on yksi heidän monista yhteistöistään.
”Olen oppinut luottamaan Visan silmään ja havainnointikykyyn. Dokumenttielokuvassa asiat tapahtuvat vain kerran ja niihin pitää reagoida nopeasti”, Härmä sanoo.
Maisemalla ja sillä miten ihmiset sijoittuvat siihen, oli alusta pitäen keskeinen rooli elokuvan visuaalisuutta suunnitellessa. Dokumentissa on paljon laajoja kuvia ihmiskunnan kehdon karuista savannimaisemista. Ne tuovat vahvasti mieleen Raamatun luomiskertomuksen sanat maasta, joka oli autio ja tyhjä.
”Symboliikkaa ei juurikaan tarvinnut hakea, sillä maisema oli lähes tyhjä villieläimistä. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten asiat olivat toisin. Turkanajärvi onkin paikka, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät kaikkein voimakkaimmin”, sanoo Koiso-Kanttila.
Elokuvan nimi viittaa suoraan ihmiselle annettuun rooliin maailmassa. Sen sijaan, että olisimme luomakunnan hallitsijoita, olemme sen vartijoita. Meidän tulee pitää huolta siitä, että luontoa ei tuhota. Vaikka elokuva sisältää voimakastakin kritiikkiä ihmisen toimintaa kohtaa, sanoma ei kuitenkaan ole pessimistinen.
”En halua tehdä ympäristöelokuvaa, joka jättää masentuneen ja lamaantuneen vaikutelman. Muutos on mahdollinen. Toivo on olemassa jokaisessa yksilössä”, Härmä sanoo.
Luomakunnan vartijat, torstai 2.6. klo 21.00, Teema & Fem