
Miki Liukkonen tarkastelee Sivullinen-sarjassaan taiteilijoita ja heidän toimintapojaan
Nimi Miki Liukkonen, sivullinen on osuva. Keskusteluohjelma vuodelta 2021 näyttää kaikesta vähän poissaolevan kirjailijan keskittymässä muiden taiteeseen.
© Jari Fagerlund / Femkanten Media Oy / Yle
Järkälemäisten kirjojen luoja Miki Liukkonen (1989–2023) tuli lukemattomille ihmisille tunnetuksi myös nykykulttuuria tökkivänä mediapersoonana.
Aloitusosassa ihailu esseisti Antti Nyléniä kohtaan saattaa jäykistää kollegahaastattelijaa. Yksinpuheluissa kameralle Liukkonen kertoo luontevammin, mitä ajattelee vaikka peloista erottua joukosta.
Hän hymähtelee jatkuvasti omille tavoilleen. ”Ihmiset ovat todella epätäydellisiä ja vajavaisia”, hän sanoo kameralle kaljatuoppi kädessään. Siinä on tosin ”tiskiveden makuista” teetä.
Sarjakuvataiteilija Ville Rannan kanssa on sulavaa jutella vaikka rutiinien pakosta ja humalaisesta työskentelystä. Oululaislähtöiset taiteilijat olivat tavanneet vuosia aiemmin ja tekivät myöhemmin yhteisteoksen.
Suorasukaisuuden kyky on käytössä, kun Liukkonen keskustelee soveliaan komiikan tabuista koomikko Eve Kulmalan kanssa.
”Haluan tulla loukatuksi”, hän sanoo taiteesta.
Miki Liukkonen, sivullinen, sunnuntai 6.8. klo. 12.00, Teema & Fem