Trilleriä ja scifiä yhdistelevän Valitut -sarjan idea on mielenkiintoinen ja ajankohtainen

Mikä lienee ollutkaan tekijöiden alkuperäinen tarkoitus, niin joka tapauksessa Valitut -sarjasta muodostuu vahva allegoria korona-ajasta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valitut.

Mikä lienee ollutkaan tekijöiden alkuperäinen tarkoitus, niin joka tapauksessa Valitut -sarjasta muodostuu vahva allegoria korona-ajasta.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Valitut -sarjassa 12 tyttöä herää vankeina vanhassa kartanossa. Pian selviää, että heidät on valittu lääketieteelliseen kokeeseen. Tyttöjen avulla pyritään kehittämään rokote Ruotsissa raivoavaa virusta vastaan. Trilleriä ja science fictionia yhdistelevän sarjan idea on mielenkiintoinen ja osuvalla tavalla ajankohtainen. Mikä lienee ollutkaan tekijöiden alkuperäinen tarkoitus, niin joka tapauksessa Valituista muodostuu vahva allegoria korona-ajasta.

Toteutus jää tosin puolitiehen. Kuusiosaisen sarjan jokainen jakso kestää alle 20 minuuttia. Ehkä tästä johtuu se, että kerronta laukkaa kovaa vauhtia eteenpäin. Hahmot esitellään, mutta heihin ei päästä tarpeeksi syvälle.

Juoni etenee suljetun tilan jännäreille tavanomaisella tavalla. Ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan, henkilökemiat klikkaavat ja syntyy keskenään juonittelevia kuppikuntia. Ajoittain sarjassa on imua, mutta välillä sitä kokee katsovansa Big Brotherin jaksoa.

Valitut, ma 9.11. klo 22.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Saalistajat: Epäsuhtainen poliisipari murhaajakaksikon jäljillä

X