Oikeudenkäyntiä odottava Roope Salminen astuu suoraan lähetykseen – juontajapestin menetyksellä ei ole edes spekuloitu

Putouksen 12. kauden alussa Roope Salminen on kiusallisessa tilanteessa. Syksyn aikana kuultiin ensin hyviä ja sitten huonoja uutisia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Roope Salminen juontaa Putousta.

Putouksen 12. kauden alussa Roope Salminen on kiusallisessa tilanteessa. Syksyn aikana kuultiin ensin hyviä ja sitten huonoja uutisia.
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Nimiä on ilmaantunut 2010-luvulla lukuisia. Axl Smith, Kasmir, Tomi Metsäketo, Aku Hirviniemi. Heitä kaikkia on syytetty julkisuudessa naisten eritasoisesta seksuaalisesta häirinnästä. Osa on tuomittu tuomioistuimessa, osa vapautettu.

Kasmirin kohdalla kyse oli suorastaan väärinkäsityksestä. Hän oli uhri, mutta julkisuus ehti jakaa tuomionsa. Kasmir joutui ulos Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta, ja ainakin hetken hänen musiikkinsa oli mustalla listalla.

Roope Salminen hiljensi median

Putouksen 12. kauden alussa Roope Salminen on kiusallisessa tilanteessa. Syksyn aikana kuultiin ensin hyviä ja sitten huonoja uutisia.

Tuleva perheenlisäys näyttelijä Helmi-Leena Nummelan kanssa oli ilouutinen, kun taas syyte seksuaaliseen tekoon pakottamisesta herätti negatiivisia kysymyksiä. Salminen luonnollisesti kiisti syyllistyneensä mihinkään, mutta sen verran näyttöä löytyy, että tapaus etenee käsittelyyn Helsingin käräjäoikeudessa.

Roope Salmisen kohdalla ollaan julkisuudessa oltu kovin hiljaa. Hänen Putous-juontajapestinsä menetyksellä ei olla spekuloitu. Ehkä Kasmirin tapauksesta on opittu se, että tuomio kannattaa julkisuudessakin antaa vasta tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.

Lue myös: Juontaja Roope Salminen vertaa rahaa vessapaperiin: ”Jos sitä on tarpeeksi, on ihan sama, paljonko sitä on”

Roope Salminen

© Pekka Mustonen / Otavamedia

X