Teksti:
Tuomo Kiisseli

On hämmästyttävää miten hiljaa urheiluväki on ollut Helsingin opetusviraston taannoisesta päätöksestä lopettaa koulujen väliset urheilukilpailut. Aituritähti Arto Bryggare on ainoa, joka on asiasta kunnolla jyrähtänyt, miksi esimerkiksi urheilupäättäjät ovat hissutelleet?

Opetusvirasto perusteli suorastaan idioottimaista ratkaisuaan – niin, milläpä muulla kuin säästösyillä. Rahaa säästyy peräti 93 000 euroa. Summa on naurettavan mitätön, kun tiedetään että Helsingin kouluille mätkäisty yhteinen säästötavoite on noin 18 miljoonaa euroa.

Toiseksi perusteluksi arvon virasto ilmoitti halunsa panostaa jatkossa sellaisiin liikuntamuotoihin, jotka liikuttavat mahdollisimman isoa joukkoa koululaisia.

Niinpä niin. Koulujen välisten kisojen lajeina ovat olleet jalkapallo, yleisurheilu, salibandy, koripallo, lentopallo, hiihto, maastojuoksu ja uinti. Siis aika tuttuja lajeja kaikille – jopa nykypäivän koululaisille, ainakin vielä toistaiseksi.

Koulujen kisoihin on Helsingissä osallistunut nelisen tuhatta oppilasta. Se ei näemmä riitä opetusvirastolle. Osanottajat ovat viraston mukaan niitä koululaisia, jotka jo muutenkin harrastavat urheilua. Onko siinä kenties jotain pahaa?

Sitä paitsi virasto taitaa säästövimmassaan aktiivisesti unohtaa, että mukana kisaamassa on aina myös paljon lapsia, joilla ei jostain syystä ole ollut aiemmin mahdollisuutta kokeilla esimerkiksi jotain yleisurheilu- tai palloilulajia. Ihan varmasti ainakin muutamat heistä saavat kisojen ansiosta kipinän aloittaa urheiluharrastuksen.

Nykyisenä some-aikana korostetaan aina yhteisöllisyyden merkitystä. Eivätkö koulujen väliset kilpailut ole nimenomaan yhteisöllisiä ja innostavia tapahtumia? Perinteitäkin koulukisoilla jo on, oma arvonsa silläkin.

Ja mikä onkaan opetusviraston mielestä se laji joka koululaista tästedes liikuttaa? Kännykkäpelikilpailu.

Ei siinä mitään, ihan hyvä jos rastien etsimiseen perustuva kännykkäkisa saa lapsen lähtemään liikkeelle.  Mutta vaikea uskoa, että sen avulla saataisiin aikaan pitkäjänteistä liikuntaharrastusta.

Eikö pitäisi jo vähitellen alkaa kannustaa koululaisia siihen, että jotain vielä saa ja voi tehdä jopa ilman kännykkää?

X