Horoskooppi 10.–16.12.2015

Ulla Palomäki
Horoskooppi 10.12.2015 06:40

Jousimies

(23.11.–21.12.)

Onkohan aika tehdä asioita isolla joukolla? Muistat yhtäkkiä kiinnostavat joulumarkkinat tai muun paikan, jossa kokoontuu paljon ihmisiä. Haluat nauttia ihmisvilinästä ja tunnet vetoa pikkujouluihin ja shoppailuun. Osaat myös rauhoittua ja valmistella joulua. Suhteiden saralla on poissaolevuutta, ja kaukana oleva sukulainen on mielessä.

Kauris

(22.12.–19.1.)

Mars pitää kiinnostuksesi työpaikalla tai kunnianhimoisessa hankkeessa. Sinulla on mahdollisuus edetä, joten älä hukkaa energiaa toissijaisiin juttuihin! Merkurius lisää kiinnostustasi omiin kykyihisi, joista on nyt kysyntää. Paljon aikaa menee ystävien kanssa ja otat kiinni menetetyn ajan. Parisuhde ei ole juurikaan prioriteetti.

Vesimies

(20.1.–18.2.)

Sinulla on intoa matkailuun ja voit kaavailla joulupyhien viettoa ulkomailla. Mikäli se ei ole mahdollista, vieraile tuttavien ja sukulaisten luona muilla paikkakunnilla. Tähän jaksoon voi osua useampia pikkujouluja, ja liikut muutenkin ryhmissä. Jouluostosten teko voi jäädä viime tippaan. Perhe antaa kuulua itsestään.

Kalat

(19.2.–20.3.)

Viimeaikaiset rasituksen aiheet ovat suurimmaksi osaksi ohi, mutta energiatasosi ei vieläkään ole pahemmin noussut. Jahkailuja riittää, ja joudut miettimään haastavia taloudellisia kuvioita. Joku toinen tuhlaisi ehkä reippaammalla kädellä kuin sinä. Suhteet ovat parantumaan päin, ja ajatuksesi menevät kaukana asuvan ystävän luo.

Oinas

(21.3.–19.4.)

Tämä on aktiivista ja energistä aikaa ja puuhaat paljon toisten kanssa. Kannattaa panostaa työhön ja uralla etenemiseen, sillä ehdit tehdä jouluvalmistelut myöhemminkin. Arvokas joulukonsertti tai kirkossa käynti antaa sinulle ylevää mieltä, jota kaipaat juuri nyt. Parisuhteessa vedetään välillä eri suuntiin, ja siitä voi revetä riita.

Härkä

(20.4.–20.5.)

Käytännöllisen merkin edustajana saat juuri sinulle sopivan roolin, sillä muut kaipaavat sinua tekemään sellaisia arjen askareita, joita he eivät osaa. Käytännön puuhia piisaa aina vuodenvaihteen yli, joten lepoloma ei taida osua kohdallesi. Venus aktivoi suhde-elämääsi ja se merkitsee sitä, että rutiinit eivät nyt riitä.

Kaksoset

(21.5.–20.6.)

Elät poikkeuksellisia aikoja suhteessa muihin ihmisiin. Ehkä sinut otetaan työssäsi vakavammin ja saat lisää vastuuta. Vastuu tulee vastaasi eri asioissa ja siirtelet konkreettisia palikoita elämässäsi. Kohteliaisuudella ja hyvillä käytöstavoilla pääset pitkälle, ja viihteellä koet olosi hyväksytyksi. Arki hitsaa suhdetta kiinteäksi.

Rapu

(21.6.–22.7.)

On sinun vuorosi näyttää mihin pystyt kotihommissa, ja pölypallerot saavat kyytiä hurjassa käsittelyssäsi. Sinulle on kunnia-asia saada kotisi kuntoon ja kaikki leivonnaiset tehtyä joulupyhiä varten. Ulkoile ja pidä huolta kunnostasi, sillä energiaa on riittämiin. Viihteellä olo läheisten ystävien kanssa on nautinnollista, mutta meteliä et kaipaa.

Leijona

(23.7.–22.8.)

Kaipaat jonkin verran viihteelle ja pikkujoulurientoihin. Sinussa on kuitenkin tapahtunut muutos hiljattain ja vapaa-ajanviettotapasi on muuttunut. Oletkohan kypsynyt ihmisenä ja haluat tasaisempia rientoja? Pakottavatko olosuhteet sinut pysymään kaidalla tiellä? Tartut myös jouluaskareisiin, ja sinut voi nähdä leipomassa.

Neitsyt

(23.8.–22.9.)

Kotielämä maistuu, ja yrität mahduttaa siihen asioita ja ihmisiä. Paljous yllättää sinut aika ajoin, ja olet voimiesi ylärajoilla. Kotioloissa on myös seikkoja, jotka vaativat paljon suunnittelua eivätkä ne välttämättä liity vuoden lopun juhliin. Ruoanlaitto, leipominen tai askartelu kiinnostaa, joten joulustasi on tulossa näyttävä.

Vaaka

(23.9.–23.10.)

Et pysy paikoillasi, sillä olet muutoksen keskellä. Onko muutos lähipiirissä, työelämässä, kotioloissa vai jossain muualla? Joka tapauksessa kyseenalaistamista ja aikataulujen muutoksia täytyy tehdä. Varaudu yllättäviin seikkoihin, jotka vaativat nopeaa reagointia. Suhteissa on myös tasaisuutta ja yhteinen eksoottinen nautinto.

Skorpioni

(24.10.–22.11.)

Pinnan alla on yhä paljon asioita. Ne voivat olla juoruja työpaikalla tai yksityiselämässä ja leviävät tahdostasi riippumatta. Sinulle voi paljastua yhtäkkiä käänteentekevä seikka. Nyt olisi aika vetäytyä ja nauttia levosta, jotta jaksat vetää läpi vuodenvaihteen juhlat. Venus on kukkeassa paikassa merkissäsi, ja rakkaus viriää taas.

Keskustelu