Anna-lehti: Eva Biaudet, 58, työelämän ikäsyrjinnästä: ”Suuri osa työtovereistani on minua nuorempia – Kun jakoon tulee uusia tehtäviä, ne menevät ilman muuta heille”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Pekka Mustonen/Otavamedia
Eva Biaudet aloitti kansanedustajana lähes 30 vuotta sitten – samana vuonna, jolloin unelma äitiydestä toteutui ensimmäistä kertaa. Nyt unelmat liittyvät työelämään, jossa Eva haluaa yhä tuntea olevansa mukana pelissä.

Kansanedustaja Eva Biaudet, 58, kertoo Anna-lehden haastattelussa musertavasta uutisesta, jonka hän vastaanotti 1990-luvun alussa; unelma biologisesta äitiydestä tulisi jäämään suurella todennäköisyydellä haaveeksi.

Rakkaat yllätyskaksoset

Eva ja hänen miehensä päättivät ilmoittautua adoptiojonoon, kun lapsettomuushoidot osoittautuivat tuloksettomiksi.

Pariskunta odotti pitkään saavansa perheenlisäystä Kolumbiasta.

Elämä kuitenkin yllätti, kun odotuksen päätteeksi suomalaiset kaksosvauvat Amanda ja Julia saapuivat perheeseen kesällä 1991.

Heti samana syksynä Eva oli vanhempainvapaalla tuoreesta kansanedustajan toimestaan.

”En luovu näistä koskaan!”

Ensimmäisessä puhelinkeskustelussa adoptioviranomaisten kanssa Eva toivotti tytöt lämpimästi tervetulleeksi perheeseen.

”Jo kolmen päivän saapumisen jälkeen lapset olivat kuin omaa lihaa ja verta. Tunne oli hyvin fyysinen. Ajattelin, että en luovu näistä koskaan!”

Eva joutui silti miehensä kanssa odottamaan kokonaiset puoli vuotta, ennen kuin adoptio vahvistettiin – toimintatapa tuntui Evasta ikävältä.

Eva Biaudet keväällä 1994.

Eva Biaudet keväällä 1994. © Pekka Nieminen / Otavamedia

Tasa-arvo edellä työelämässä ja kotona

Eva oli jo varhain kansanedustajan työssään paitsi ympäristöasioiden myös tasa-arvon vankkumaton puolestapuhuja.

Teema toteutui myös omassa arjessa kaksosten vauva-aikana – lastenhoito ei jäänyt yksin Evan harteille.

”Koska kumpikaan meistä ei voinut imettää, vanhemmuutemme oli hyvin tasa-arvoista. Molemmat nousivat yllä ruokkimaan tyttöjä tuttipullolla ja vaihtamaan vaippoja.”

Kun Amanda ja Julia ehtivät kahden vuoden ikään, kun perhe täydentyi reilun vuoden ikäisellä kolumbialaisella David-pojalla.

Avioero oli suuri pettymys

Elämä oli muuttunut lyhyessä ajassa kahden aikuisen liitosta kolmen pienen lapsen ja vanhempien muodostamaksi perheeksi, jossa elettiin hektistä arkea.

Eva halusi tarjota kolmelle lapselleen eheän perheen – olihan lapsia koeteltu riittävästi heidän omassa varhaislapsuudessaan ennen adoptiota.

Liitto kuitenkin päättyi eroon 1990-luvun puolivälissä, mikä oli Evalle suuri pettymys.

”Olin aloittanut seurustelun hyvin nuorena, enkä ollut ehtinyt täysin aikuistua. Kuvittelin olevani kovin itsenäinen ja vapaa, mutta minulla oli hyvin symbioottinen käsitys parisuhteesta.”

Eron aikaan Eva kävi läpi sen yhteyteen liittyviä tunteita: Eikö kukaan rakasta minua? Onko kaikki koettu ollut vain valhetta?

”Sen lisäksi minun oli opeteltava olemaan itsenäinen aikuinen. Lasten oli tärkeää nähdä, että selviän kriisistä ja pärjään omillani.”

”Minulle on tapahtunut niin paljon hyvää, etten enää kaipaa entistä elämääni”

Eduskunnan terveydenhoitaja, jonka luona Eva kävi purkamassa avioeron aiheuttamia tunteita, ohjasi hänet lyhytterapiaan.

Eva kaipasi terapeutilta ymmärtävää olkapäätä, mutta sen sijaan saikin terapeutin lauseesta oivalluksen omaan elämäänsä: Tärkeintä erosurun keskellä on keskittää voimat nykyhetkeen eikä murehtia turhaan tulevaa ja sitä, miten suruprosessi päättyy.

Aluksi Eva pelästyi omia eroon liittyviä reaktioita ja tunsi, että suru nielaisee hänet kokonaan.

”Pikkuhiljaa ymmärsin, ettei katastrofini ollutkaan uniikki. Tällaista sattuu. Nyt noita tuntoja on vaikeata edes muistaa. Minulle on tapahtunut niin paljon hyvää, etten enää kaipaa entistä elämääni. Ilman eroa minulla ei olisi Simoniakaan.”

”Silloinkin, kun emme olleet yhdessä, Thomas on ollut Simonille hyvä isä ja hoitanut muitakin lapsiani”

Simon, nuorin Evan lapsista, syntyi kesken peruspalveluministerin kautta. Tuolloin lähes nelikymppiselle odottajalle raskaus oli yllätys.

”En tiennyt, että lapsia voi saada näinkin”, Eva naurahtaa.

Eva ja Simonin isä, Svenska Teaternin markkinointijohtaja Thomas Forsström, eivät muuttaneet yhteen yhteisestä lapsesta huolimatta. Välillä seurusteluunkin tuli taukoja.

”Halusin suojella lapsiani, näyttää, että ainakin minä pysyn tässä varmasti. Toki suojelin myös itseäni. Vaikka avioerostani oli tuolloin jo aikaa, podin sitä yhä. Mutta silloinkin, kun emme olleet yhdessä, Thomas on ollut Simonille hyvä isä ja hoitanut muitakin lapsiani.”

Valtiopäivien avajaiskonsertti Finlandia-talolla vuonna 2016.

Kansanedustaja Eva Biaudet ja puoliso Thomas Forsström. Valtiopäivien avajaiskonsertti Finlandia-talolla vuonna 2016. © Pekka Mustonen/Otavamedia

Yhteinen arki, yhteinen koti

Vasta kymmenen vuoden kuluttua Simonin syntymästä Thomas muutti Evan luo.

Muutto merkitsi sitä, että Evan tuli ottaa kumppani uudella tavalla huomioon – omasta kodista tuli myös Thomaksen koti.

”On ollut yksi vaikeimmista asioista luopua siitä, että minä en enää päätä kaikesta. Toisaalta on valtavan kivaa, kun on toinen aikuinen jakamassa arkea. Nykyään meillä on siistimpääkin, mies nimittäin tykkää siivoamisesta.”

Ikäsyrjintä huolestuttaa: ”Ajattelevatko muut, että aikani meni jo?”

Kansanedustajana Eva kokee olevansa parhaassa työiässä.

Lähestyessään kuudenkymmenen ikävuoden rajapyykkiä, hän on herännyt pohtimaan työssään näkyvää ikäsyrjintää.

”Suuri osa työtovereistani on minua nuorempia. Kun jakoon tulee uusia tehtäviä, ne menevät ilman muuta heille. Siihen on ollut vaikea sopeutua. Ajattelevatko muut, että minun aikani meni jo?

Evaa pelottaa ajatuskin siitä, että hänellä ei olisi enää tehtävää.

”Koen, että minulla on vielä paljon voimavaroja ja osaamista. Olisi sääli, jos niitä ei saisi käyttää. Haluan tuntea olevani yhä mukana pelissä.”

Luonnostaan hoivaaja

Eva on aina ollut osa suurta perhettä. Hän on saanut voimaa ja tukea ympärillään olevilta ihmisiltä.

Eva tunnustaa kaipaavansa lapsiaan, jotka ovat kaikki lentäneet pesästä. Nyt Evan hoivasta ja läsnäolosta nauttii hänen muistisairas äitinsä, joka jäi leskeksi kaksi vuotta sitten.

Oman työnsä lomassa Eva ehtii käydä tervehtimässä hoivakodissa asuvaa äitiään lähes päivittäin.

”Hoivaaminen on kaksipiippuinen asia. Toisaalta olen kokenut sen raskaaksi ja epäoikeudenmukaiseksi: pitääkö minun hoitaa kaikki yksin? Toisaalta minulle on tosi tärkeätä tuntea olevani tarpeellinen. Minä elän ja hengitän sitä.”

Lue myös: Sanni Grahn-Laasonen myöntää, että äitiys pelastaa hänet liialta työnteolta

X