Arto Nyberg oli Punaisen ristin avustustyöntekijä ja nyt nimikko-ohjelma täyttää 20 vuotta: ”Telkkarissa taidan kiroilla vähemmän kuin siviilissä”
Arto Nyberg on toimittanut omaa nimikko-ohjelmaansa jo 20 vuotta. Sitä ennen hän ehti muun muassa tehdä ikimuistoisen matkan Tadžikistaniin.
Arto Nyberg on juontanut Ylellä nähtävää ohjelmaa Arto Nyberg jo 20 vuotta. Nyberg muistelee polkua ja kertoo muistoistaan Seuralle.
Onnea 20-vuotiaan ohjelman johdosta! Miltä tuntuu?
”Vähän oudolta ja ihmeelliseltä. Arjessa tällaisia ei funtsi, sillä ohjelma menee eteenpäin kuin juna. Joka viikko pysähdytään asemalle ja otetaan uusia matkustajia. Ei ehdi miettiä, mitä tuli tehtyä, kun seuraava ohjelma kolkuttaa jo ovella.”
Miten ohjelma on vuosien varrella muuttunut?
”Ei juuri mitenkään. Peruskonsepti on sama: kolme haastateltavaa eri aloilta ja yksi haastattelija, eikä hänkään ole vaihtunut.”
Onko joku vieras tai jakso jäänyt erityisesti mieleen?
”Tähän on mahdotonta vastata. En muista yhtäkään 562 ohjelmastani kokonaan, ja lisäksi olen säännönmukaisesti kieltäytynyt arvioimasta haastateltaviani, hyvässä tai pahassa. ”
Täytät parin vuoden päästä 60. Millaisia ajatuksia tai toimenpiteitä tämä aiheuttaa?
”Ei aiheuta toimenpiteitä eikä oikein herätä ajatuksiakaan. Tosin äskettäin kaupassa katselin kahta isää lastenvaunuineen ja mietin, että minähän voisin olla kuin he. Sitten tajusin: auts, olen tuplasti heitä vanhempi.
Hauskaa on myös se, että olen aina aikaisemmin ollut toimituksissa se poika, ja nyt olen tällainen taata. Mutta kun mieli on nuori, ikä on vain numeroita.”
Haetko liikunnasta buustia lähetyspäiviin?
”Pyrin tekemään tunnin puolentoista kävelylenkin. Kävelyllä mietin enemmän taivaan variksia kuin työtä ja siirrän ajatukset ohjelmaan vasta myöhemmin. Se on tavallaan siirtymäriitti siviili-Artosta telkkari-Artoksi, vaikka ei niillä oikeasti paljon eroa ole. Telkkarissa taidan kiroilla vähemmän.”
Mistä saavutuksestasi olet kaikkein ylpein?
”Mieleenpainuvin kokemus on se, kun lähdin vuonna 1995 SPR:n avustustyöntekijäksi Tadžikistaniin, jossa oli sisällissota käynnissä. Oli silmiä avaavaa jakaa ruoka-apua vanhuksille maan pääkaupungissa Dušanbessa. Ne olivat todelliset kansainvälisen politiikan laudatur-opinnot. ”