
Elämäntyö-Venlan saanut Hannele Lauri tunnustaa: ”Huono omatunto vaivaa”
Näyttelijä Hannele Lauri voitti Elämäntyö-Venlan. Näyttelijäkonkari kiitteli kiitospuheessaan poikiaan. Hannele Lauri pahoittelee, että takavuosina hän joutui olemaan töiden takia niin paljon poissa.
Näyttelijä Hannele Lauri ja ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäs saivat elämäntyöpalkinnot. Tv-alan Kultainen Venla-gaala järjestettiin Oopperatalolla Helsingissä.
”Tämä on mieletön tunnustus tehdystä työstä. Olen iloinen, että se elämäntyö jatkuu edelleen”, tuumasi Elämäntyö-Venlalla palkittu näyttelijä Hannele Lauri, 67.
Hannele Lauri teki pitkän uran teatterissa.
”Lähdin teatterista heti, kun täytin 63 vuotta. Nyt on ihanaa, kun on saanut tehdä kaikkea rauhassa. Koko elämä ei ole enää aikataulutettu.”
Hannele Lauri kiitteli kiitospuheessaan poikiaan
Vapaa-ajalla Lauri ottaa rennosti koiransa Nancyn kanssa.
”Nauroin juuri pojalleni Tomille, että eniten kaipaan pääsyä Nancyn viereen ja Netflixin ääreen.”
Kiitospuheessaan Lauri muisti poikiaan Tomia ja Samia. Huono omatunto vaivaa Lauria ajoittain vieläkin, koska hän joutui olemaan takavuosina töiden takia niin paljon poissa.
”Onneksi oli myös meidän äiti, joka oli poikien kanssa hyvin läheinen.”
Seuraavaksi Lauri nähdään ensimmäistä kertaa urallaan elokuvan ainoassa pääroolissa.
Lauri näyttelee iskelmätähteä Johanna Vuoksenmaan ohjaamassa 70 on vain numero -elokuvassa.
Lue myös: Nämä 5 asiaa ovat Hannele Laurin mahtavan elämänasenteen salaisuus
Venla-gaalan juhlavieraat – katso kuvat!
Tuore aviopari Tuija Pehkonen ja Eero Ettala tapasivat kaksi vuotta sitten Venla-gaalassa.
”Hääpäivä oli niin iso ja tärkeä päivä, että kyllä vähän jännitti”, uutta Siipan saappaissa -ohjelmaa luotsaava Tuija Pehkonen kertoi.
Näyttelijä Matleena Kuusniemi palkittiin parhaana naisnäyttelijänä sarjasta Koukussa. ”Olen saanut tästä roolista eniten positiivista palautetta.”
Näyttelijä Pihla Viitala odottaa toista lastaan. ”Voin oikein hyvin.”
”Sarja muutti omaa elämääni sen verran, että se on tuonut enemmän töitä”, totesi yhteensä neljä Venla-palkintoa saaneen M/S Romantic -sarjan näyttelijä Petteri Pennilä vierellään kollegat Elena Leeve ja Pirjo Lonka.
Parhaana esiintyjänä palkittu Arman Alizad saapui gaalaan avopuolisonsa Senay Cocon kanssa.
Kimpassa-ohjelmaa vaimonsa Hanna Brotheruksen kanssa luotsaava Mikko Kuustonen sai syytä juhlaan, kun SuomiLove-ohjelma palkittiin vuoden musiikkiviihteenä.
Shirly Karvinen etsii parhaillaan isompaa asuntoa miesystävänsä kanssa.
”Haluan joku päivä myös äidiksi, jos universumi sen vain suo, mutta toistaiseksi haluan keskittyä uraan ja kodin remontointiin.”
Lue myös: Shirly Karvinen: ”En ole aina rakastanut itseäni”
Kuvat: Tiia Ahjotuli / Otavamedia