Hannele Lauri on tunteella käyvä – Sen tietävät läheiset ja ex-mies Hannukin: ”Heitin kiven ikkunaan, hyppäsin taksiin ja lähdin kotiin nukkumaan”
Näyttelijä Hannele Lauri tunnustaa olevansa paitsi nopeasti suuttuvaa, myös nopeasti leppyvää sorttia. Tunnetta riitti aikoinaan myös avioeron jälkimainingeissa.
Näyttelijä Hannele Lauri on mukana Ei haukku haavaa tee -sarjassa ja pääosassa 70 on vain numero -elokuvassa.
Hannele Lauri kertoo, olevansa erittäin tunteella käyvä ihminen ja sen ovat saaneet näyttelijän mukaa todistaa myös monet lähimmäiset.
”Hävetti ihan hirveästi jälkeenpäin, mutta oli se kyllä ihanaakin!”
”Aviomieheni Hannu Lauri ja minä olimme jo eronneet, kun istuin iltaa uudessa kodissani siskoni ja ystäväni kanssa. Aloimme jutella erossa jaetuista rahoista, että kuka sai mitäkin. Yhtäkkiä aloin miettiä sitä taloa Mankkaalla, johon Hannu oli eron jälkeen saanut jäädä asumaan ja raivostuin. Ajattelin, että minä olin tienannut niin paljon enemmän kuin Hannu ja olin jättänyt talon hänelle. Toki olin saanut jonkin verran rahaa, mutta mielestäni liian vähän.
Mietin että ei saakeli, soitin taksin ja ajoin talolle. Soitin ovikelloa, mutta eihän Hannu Lauri tullut minulle ovea avaamaan – hän näki miten raivona olin. Olin itse istuttanut sinne pihalle kukkia ja muistin, että siellä oli sellaisia sopivia kiviä. Täysin tunteen viemänä päätin heittää yhden kivistä makuuhuoneen ikkunaan.
Järki voitti siinä vaiheessa sen verran, että katsoin ennen kiven heittämistä, ettei makuuhuoneessa ollut ketään. Heitin kiven ikkunaan ja säpäleiksihän se meni. Sen jälkeen hyppäsin takaisin taksiin ja lähdin kotiin nukkumaan. Kyllähän se toiminta hävetti ihan hirveästi jälkeenpäin, mutta oli se kyllä ihanaakin!
En ollut osannut ajatella rahajuttuja eron hetkellä, koska tärkeintä oli ollut juuri silloin vain lähteä. Tilanne eron jälkeen oli alkanut tuntua kuitenkin epäoikeudenmukaiselta. Olin ostanut pääosin kaikki talon huonekalut, mutta mitään en ollut ottanut mukaani, vain vaatteita ja hieman muita henkilökohtaisia tavaroita.
Halusin vain jättää taakseni kaiken entisestä elämästäni.”
Kaltoinkohtelulle ei ole tilaa – ”En silti haluaisi olla se, ketä vihaan”
”Olen aina ollut luonteeltani nopeasti suuttuva, mutta myös nopeasti leppyvä. Onhan sitä tullut sanottua jos mitäkin, mutta en osaa oikein katua mitään. Menneitä kun ei voi oikein muuttaa, vaikka anteeksi voikin pyytää.
Olen päättänyt, etten kanna mukanani menneisyydestä mitään tunnelastia. Olen aina kuitenkin reagoinut ihan oikeista syistä, ehkä toisinaan vain vähän yli äyräiden.
En silti haluaisi olla se, ketä vihaan. Kun suutun, tekstini on sellaista, että harva sen kestää.
Asiat, joita en siedä tippaakaan, on ihmisten ja eläinten kaltoinkohtelu. En sen vuoksi pysty katsomaan mitään ohjelmia, joissa eläimiä pelastetaan omistajiltaan tai muuten huonoista oloista. Minulla on aina ollut koiria, neljä parhaimmillaan yhtä aikaa. Koiran uskollisuutta ei löydä kenestäkään ihmisestä. Koirat ovat merkittävässä roolissa myös Ei haukku haavaa tee -sarjassa, jota oli ilo tehdä.”
Intuitio ei petä
”Puhun mielelläni ihmisten kanssa, mutta en puhu helposti tunteistani. Monet luulevat tuntevansa minut jonkin haastattelun kautta, mutta eihän se koskaan ole koko totuus.
Tykkäsinkin sen takia näytellä esimerkiksi Seija Kuulaa 70 on vain numero -elokuvassa. Siinä julkisuus ja taustalla oleva todellisuus olivat ihan toista.
Luotan intuitiooni erittäin paljon. Luotan siihen paitsi omassa elämässäni, niin myös rooleja tehdessäni. Intuitiota ei tarvitse koskaan perustella.
Olen aina myös uskonut Jumalaan. Minulle on ihan sama mitä tiede sanoo, usko on uskon asia. Uskon, että meillä kaikilla on oma kohtalomme. Tietysti joihinkin asioihin voimme itse vaikuttaa, mutta emme niihin kaikista suurimpiin, kuten kuolemaan.”
Ensin tunteella
”En jaa kaikkea edes parhaimpien naisystävieni kanssa, mielummin kuuntelen heidän murheitaan. Välillä tunnenkin olevani kuin Leelian lepotuoli. Yritän aina auttaa kaikkia, jos suinkin vain jotenkin voin. Se on joskus vähän raskasta.
Olin avulias luonteeltani jo ihan pikkutyttönä. Autoin mummoja painavien kauppakassien kanssa ihan vain auttamisen ilosta ja osaksi kai säälistä. Minun pahin vikani on se, että reagoin aina ensin tunteella. Olen onneksi oppinut myös miettimään ennen voimakasta tunnereaktiota.
Vuosien saatossa olen huomannut, että minusta on tullut aika erakko.
Muutin Helsingistä pois ihan sen takia, etten kestänyt niitä raitiovaunuja, busseja ja kaikkea sitä hälinää. Kaipasin luontoon, enkä lähde täältä Nurmijärveltä enää mihinkään. Ja jos on tarve, Helsinkiin ja Tampereelle pääsen kuitenkin aika nopeasti – varsinkin minun kaasujalallani!”
Lue myös: Hannele Lauri ei kaipaa yllätysvieraita: ”Olen tietyllä tavalla erakko”
Jäätävän pastellinen. Niin ystävä luonnehtii Hannele Lauria. ”Tykkään naisellisuudesta, mutta rikon sen aina jollain. Olen sekoitus meikkejä ja peruukkia, mutta myös farkkua, bootsia ja nahkarotsia”, Hannele sanoo. © Tommi Tuomi