Jari-Matti Latvala avoimena: ”Olen epäonnistunut kaikissa parisuhteissani”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jari-Matti Latvala tunnustaa, että tallipäällikön rooli voisi kiinnostaa tulevaisuudessa. ”Haaveilen myös parisuhteesta ja siitä, että elämä olisi silläkin puolella tasapainossa.”
Jari-Matti Latvala tunnustaa, että tallipäällikön rooli voisi kiinnostaa tulevaisuudessa. ”Haaveilen myös parisuhteesta ja siitä, että elämä olisi silläkin puolella tasapainossa.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Ralliautoilija Jari-Matti Latvala on hyväksynyt sen, ettei hänestä ehkä ikinä tule ralliautoilun maailmanmestaria.

Joulukuussa 2019 ralliautoilija Jari-Matti Latvala ei toivonut enää mitään muuta kuin vuoden vaihtumista.

Takana oli raskas vuosi. Jo edellisenä vuonna alkanut kiista verottajan kanssa oli paisunut. Syksyllä 2019 Walesin ralli päättyi, kun Jari-Matin auto kaatui katolleen penkkaan. Samalla kaatuivat haaveet jatkosopimuksesta Toyota-tallin kanssa.

Samana syksynä päättyi kolme vuotta kestänyt suhde mediapersoona Maisa Torpan kanssa, vain muutama kuukausi ennen kuin parin piti juhlia häitä. Joulukuussa Jari-Matti palasi kauden viimeisestä kilpailusta Australiasta ilman tallipaikkaa, tyhjään kotiin. Entinen kihlattu oli jo muuttanut toisen miehen luo.

Uutenavuotena Jari-Matti oli toiveikas. Vuosi 2020 olisi mahdollisuus kääntää uusi sivu elämässä.

Ura vaati uhrauksia

Autot ovat hallinneet Jari-Matin elämä lapsesta asti. Jari-isä ajoi SM-tasolla rallia, ja Jari-Matti itse muistaa haaveilleensa jo 4-vuotiaana, että hänestä tulisi rallin maailmanmestari. 8-vuotiaana hän huristeli jo isänsä ralliautolla mökkijäällä ja kahta vuotta myöhemmin suljetulla mökkitiellä.

Lapsena Jari-Matti pelkäsi häviämistä niin paljon, että saattoi huijata lautapeleissä voittaakseen. Rallin maailmanmestaruuden voittamisesta tuli Jari-Matille lähes pakkomielle ja muulle perheelle määrätietoinen tavoite.

Isosisko Mari on kokenut tulleensa unohdetuksi, kun Jari-Matin ympärille rakentunut urheiluprojekti vei vanhempien huomion.

Tulosta alkoi tulla, kun Jari-Matti alkoi ajaa MM-sarjassa 17-vuotiaana vuonna 2002. Urallaan hän saavutti 18 ralliosakilpailuvoittoa, kolme MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia.

Menestys on vaatinut uhrauksia. Äiti Helena kielsi Jari-Matilta seurustelun ennen rippikouluikää, ja Jari-Matti totteli äidin käskyä, kun tytöt lähestyivät.

Jari-Matti uskoi jo nuorena, että ilman perheen panostusta hän ei olisi pystynyt ajamaan MM-tasolla. Halu päästä huipulle ja toisaalta kunnioitus vanhempia kohtaan saivat hänet kieltäytymään tyttöjen treffipyynnöistä.

Ensimmäisen kerran hän alkoi seurustella vasta parikymppisenä. Aikuisiällä suhteet ovat aina edenneet urheilun ehdoilla. Parisuhde on aina jäänyt toiseksi.

”Olen epäonnistunut kaikissa parisuhteissani. Se johtuu siitä, että jätin tietyn osan nuoruutta elämättä. En tehnyt sellaisia asioita, mitä muut tekivät. En ollut aikaa ihastuksille tai hauskanpidolle enkä oppinut olemaan tyttöjen kanssa. Se on heijastunut parisuhteisiin.”

Myöhemmin Jari-Matti on yrittänyt paikata kokematta jäänyttä nuoruutta.

”Kun viimein tuli lupa, houkutukset ovat olleet suuria, ja niihin on tartuttu, vaikka olin parisuhteessa.”

Unettomia öitä

Vuosi 2020 alkoi lupaavasti, mutta sitten iski koronaepidemia ja rallikisat peruuntuivat. Myös Jari-Matin ongelmat verottajan kanssa kärjistyivät keväällä. Verottaja katsoi aiemmin Monacossa asuneen rallikuskin viettäneen liikaa aikaa Suomessa ja vaatii häneltä miljoonien eurojen jäännösveroja.

Verottaja haki maksamattoman jäännösveron takia Jari-Matin omaisuutta miljoonien edestä ulosmit­taukseen. Koronan takia sijoitusten arvo oli laskenut.

”Mietin, miten selviän kaikesta. Nukkumattomia öitä on ollut ihan älyttömästi. Onneksi taloustilanne on parantunut kevään notkahduksesta, mutta voin sanoa, että vuodesta 2020 ei tullut sitä, mitä ajattelin uutenavuotena.”

Jari-Matin pahin pelko on, että verottaja vie asian oikeuteen, ja edessä on vuosikausien oikeustaisto. Hän olisi ollut valmis sopimaan asioista. Jari-Matti on valittanut päätöksestä, mutta koronatilanteen takia prosessi on kesken.

Veroasia aiheuttaa stressiä ja nukahtamisvaikeuksia. Mieli ei kestä pysähtymistä, ja kesken yön Jari-Matti saattaa herätä pohtimaan, miten selviää veroveloista.

Haaveesta irti

Syyskuun alussa Latvalasta alkoi viimein tuntua, että asiat järjestyvät. Hän oli ajamassa rallia SM-osakilpailussa Kouvolassa Historic-luokassa ja tunsi pitkästä aikaa onnistuvansa. Hetkeksi vaikeudet unohtuivat.

Vaikeasta vuodesta huolimatta Jari-Matti hymyilee yhä niin, että hymy yltää silmiin asti. Olemus on helpottunut.

”Tämän vuoden aikana olen pystynyt hyväksymään, että minusta ei ehkä ikinä tulekaan rallin maailmanmestaria. Haaveilin mestaruudesta pikkupojasta asti, mutta pystyn elämään tämän asian kanssa. Vielä tämän vuoden alussa se oli mahdoton ajatus. Nyt olen pystynyt päästämään irti.”

Unelmasta irti päästäminen on tehnyt elämästä henkisesti parempaa. Vasta vuosien työ mentaalivalmentaja Niilo Kontisen kanssa auttoi Jari-Mattia ymmärtämään, että maailmanmestaruus tai sen puuttuminen ei määritä hänen arvoaan. Hän on silti sama ihminen.

Korona-aikana Jari-Matti on oleillut Pohjanmaalla ja Helsingin koti oli tyhjä lähes koko kevään. Kesällä sisko ja siskontytär ovat viettäneet siellä aikaa. Välit siskon kanssa ovat aina olleet läheiset, ja aikuisiällä Jari-Matti on halunnut korvata siskolleen menetettyä aikaa auttamalla häntä taloudellisesti.

Korona-aikana Jari-Matti on oleillut Pohjanmaalla ja Helsingin koti oli tyhjä lähes koko kevään. Kesällä sisko ja siskontytär ovat viettäneet siellä aikaa. Välit siskon kanssa ovat aina olleet läheiset, ja aikuisiällä Jari-Matti on halunnut korvata siskolleen menetettyä aikaa auttamalla häntä taloudellisesti. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Isä Jari kertoo tuoreessa elämäkerrassa avoimesti olevansa pettynyt, että poika ei koskaan yltänyt MM-kultaan. Jari-Matti ymmärtää isäänsä.

”Olisin halunnut täyttää isän toiveen enkä tuottaa hänelle pettymyksiä. Isä on sitä niin kovasti toivonut, mutta tuntuu, että tämän vuoden aikana hänkin on sen hyväksynyt. Hän on elänyt rallia ehkä vähän liikaakin.”

Viisi MM-mitalia tuntuvat yhä hävityiltä mestaruuksista. Toisaalta Jari-Matti on pystynyt nyt jälkeenpäin jo arvostamaan saavutuksiaan enemmän kuin ennen. Suomessa ei ole ollut rallin maailmanmestaria 18 vuoteen, sillä lajin huipulla ovat olleet ranskalaiset.

”On siellä ollut muitakin yrittäjiä”, Jari-Matti muistuttaa.

Epäonnistuminen masensi

Ensimmäisen kerran Jari-Matti putosi tyhjän päälle vuoden 2016 lopussa, kun sopimus Volkswagenin kanssa päättyi. Pettymys urheilu-uralla sai hänet sairastumaan masennukseen, johon lääkäri määräsi avuksi mielialalääkkeitä.

”Positiivisuus oli kadonnut. Mikään ei huvittanut, ja kaikki oli negatiivista. Ensimmäisen viikon aikana mielialalääkkeet tekivät olon vain huonommaksi, mutta sitten aloin taas saada energiaa.”

Hän käytti lääkkeitä useita kuukausia.

”Otan epäonnistumiset raskaasti. Tuon kokemuksen jälkeen olen pystynyt näkemään paremmin enkä enää ajaudu niin alas.”

Ankara itsekriittisyys on aiemmin ollut Jari-Matille luonteenomaista. Kun Jari-Matti ajoi Volkswagenilla ulos Saksan MM-rallin johtoasemasta vuonna 2016, hän muisteli tilannetta elämäkerrassaan ”mokasin silloin, niin kuin mokaan aina”.

”Kun tallikaveri on vahva ja onnistuu samanlaisella autolla, ei voi mennä kuin itseensä. Miksen pysty siihen, mihin se toinen?”

Jari-Matti sanoo, että ihmiset muistavat aina vain voittajan. Onnistumiset olivat monta vuotta lähellä, mutta lopulta neljä mestaruutta vei tallikaveri Sébastien Ogier.

”Kun tallikaveri on vahva ja onnistuu samanlaisella autolla, ei voi mennä kuin itseensä. Miksen pysty siihen, mihin se toinen? Ehkä olen aina ollut luonteeltani sellainen, että ruoskin itseäni. Jos on itse tehnyt virheen, turha syytä on hakea muual­takaan.”

Vaikeina aikoina Jari-Matti saa voimaa perheestään ja Levin-mökillä lomailusta. Aiemmin hän on matkustanut työn puolesta yli 200 päivää vuodessa, ja vasta lomamatkat Maisan kanssa opettivat rentoutumaan myös ulkomailla.

”Ne ovat vapauttaneet ja auttaneet pääsemään irti omasta arjesta. Ennen pettymykset seurasivat kotiin asti, siksi Lapin-mökki ja lomamatkat ovat olleet tärkeitä henkireikiä.”

Ei uutta suhdetta

Jari-Matti arvelee, että olisi saattanut voittaa mestaruuden, jos olisi keskittänyt huomionsa vain ralliin. Viimeisinä vuosina vero-ongelmat ja parisuhdevaikeudet hankaloittivat keskittymistä, ja lisäksi Jari-Matti halusi rakentaa omaa yritystään jo urheilu-uransa aikana.

Toisaalta hän on tyytyväinen, että ei pudonnut tallikuskin paikalta täysin toimettomaksi.

”Olisin varmasti masentunut aivan totaalisesti, jos ei olisi ollut varasuunnitelmia. Se on ollut pelastus myös korona-aikana.”

Jari-Matin yritys pyörittää Tuurissa autourheilumuseota sekä rakentaa ja entisöi vanhoja autoja. Lisäksi häntä työllistää markkinointisopimus Toyotan kanssa.

Tulevaisuudessa Jari-Matti toivoo yhä pystyvänsä tekemään töitä rallin parissa jollain lailla ja kokee, että rallin MM-tasollakin olisi vielä annettavaa. Jatkossa hän kuitenkin aikoo ajaa 30 vuotta vanhojen autojen Historic-luokassa, tavoitteenaan lajin Euroopan mestaruus.

Tallipaikka MM-tasolla ei ole hänelle enää tavoite, mutta hän haluaisi kisata ainakin Ruotsin ja Suomen osakilpailuissa. Tänä vuonna niistä oli sovittu Toyotan kanssa, mutta Ruotsin rallissa Jari-Matin auto hajosi heti kisan alussa ja koronaepidemian takia kausi typistyi.

”Olen lähtenyt ralliuralle 17-vuotiaana, ja siitä asti elämä on ollut sitä koko ajan. En ole osannut ajatella elämää rallin ulkopuolella. Alkuvuosi olikin tosi vaikea. Vasta kesän jälkeen olen alkanut päästä normaaliin elämänrytmiin.”

Lähivuosina Jari-Matti toivoo saavansa yksityiselämän kuntoon. Perheen perustaminen ei ole vielä suunnitelmissa. Jari-Matti pystyi ajattelemaan isäksi tulemista vakavasti ensimmäisen kerran vasta Maisan kanssa, mutta paljon matkustelua vaativan uran aikana hän ei ole halunnut lapsia, koska toinen joutuisi hoitamaan perhearkea yksin.

Tällä hetkellä Jari-Matti ei ole valmis uuteen suhteeseen.

”Ei vielä. Olimme kihloissa ja menossa naimisiin, ja lopulta peruin häät. Se oli niin vaikeaa. En jaksa lähteä rakentamaan uutta parisuhdetta, se ottaa vielä aikaa.”

X