Jukka ja Sirpa Kuoppamäen perheessä on seitsemän lasta - anoppi epäili aikoinaan, saako pienikokoinen Sirpa lainkaan lapsia
Jukka Kuoppamäki valitsi koulun tansseissa tyttöjoukosta pienimmän ja pahasuisimman, Sirpan.
Sirpa ja Jukka ovat juhlineet häitään kolme kertaa. ”Jokaisella kerralla jouduimme miettimään, haluammeko edelleen oikeasti”, Sirpa kertoo.
Sirpa Kuoppamäellä, 73, on kaulakoru, jota hän ei riisu edes saunassa. Hän on kantanut pikkuruisten timanttien peittämää sydäntä yli viisikymmentä vuotta. Koru on lahja. Sen antoi Sirpalle aikanaan aviomies, muusikko ja musiikintekijä Jukka Kuoppamäki, 73.
Sirpan vihkisormus sen sijaan on vaihtunut kerran pian 54 vuotta kestäneen avioliiton aikana. Sirpa pyörittelee timanttikoristeista sormusta nimettömässään.
”Tämän sain, kun meidät vihittiin toisen kerran.”
Sirpa ja Jukka Kuoppamäki on vihitty avioliittoon kolme kertaa. He kuuluvat Kristiyhteisöön, jossa avioliitto on 25 vuoden välein uudistettava sakramentti.
”Toisella kerralla Sirpa kysyi, olenko varma, että hän vielä tahtoo”, Jukka hymyilee.
Sirpan vastaus ei jännittänyt. Jukan mielestä ei ollut sattumaa, että heistä tuli pari.
Pieni ja pahasuinen
Lauttasaaren yhteiskoulun tansseissa soitti yhtye Kukonpojat. Elettiin syyskuuta 1961. Esitystä arvosteli lavan edessä tyttöjoukko, joka herätti myös soitantaa kuulemaan tulleen Jukan huomion.
”Sirpa oli joukon pienin ja pahasuisin. Hain häntä tanssimaan. Siitä se alkoi eikä ole päättynyt vieläkään”, Jukka tiivistää.
Vuoden kuluttua, ensimmäisellä viikonloppulomalla armeijasta, Jukka kuuli tulevansa isäksi. Raskaus oli järkytys myös Sirpalle, jonka tähtäimessä abiturienttina olivat olleet ylioppilaskirjoitukset, ei äitiys.
Avioliitto oli tällaisessa tilanteessa tuolloin ainoa vaihtoehto. Sirpa ja Jukka vihittiin 11. marraskuuta 1962. Jukka seisoi alttarilla matruusin puvussa anottuaan häihin turhaan siviilipuvun käyttöoikeutta.
Kolmen päivän vihkiloman hän sentään sai. Ensimmäinen kiista käytiin ennen kuin pariskunta lähti viettämään kuherruskuukautta maaseutuhotelliin.
”Sirpa vaati minua valitsemaan mukaan joko hänet tai kitaran”, Jukka kertoo.
Pienen taivuttelun jälkeen matkaan lähti myös soittopeli.
Esikoistytär syntyi pääsiäissunnuntaina 14. huhtikuuta 1963. Puolitoista kuukautta sen jälkeen Sirpa pääsi ylioppilaaksi. Hän oli saanut Kouluhallitukselta luvan jatkaa lukio-opintojaan.
”Sen ajan asetusten mukaan koululainen ei voinut olla naimisissa ilman eri lupaa. Raskaana olemisesta säädöksissä ei puhuttu. Kaikkihan tiesivät, ettei voi olla raskaana olematta naimisissa”, Sirpa nauraa.
Kesäkuussa Sirpa sai toimittajan paikan aikakauslehdessä ja tyttövauva hoitopaikan samassa talossa asuvan tädin luota. Työpaikka helpotti toimeentuloa merkittävästi, sillä Jukka vapautui armeijasta vasta elokuussa.
”Sotilasavustus oli 110 markkaa ja vuokra 220 markkaa kuukaudessa. Toimittajana sain 500 markan kuukausipalkan, jonka lisäksi maksettiin juttupalkkiot”, Sirpa kertoo.
”Olimme yhtäkkiä Kroisoksia.”
Vauvoista hullaantuneet
Kun Sirpa ja Jukka Kuoppamäki alkoivat seurustella, Jukan äiti huolestui.
”Sirpa on niin pieni, ettei varmaan voi saada lapsia”, hän murehti.
Huoli oli turha. Kuoppamäen perheeseen syntyi lopulta seitsemän lasta, vaikka suurperhe ei ollut alun perin suunnitelmissa. He yksinkertaisesti hullaantuivat vauvoihin.
”Aina vauvan kasvaessa tuntui, että pitää saada vielä uusi”, Sirpa selittää.
Kodin pyörittäminen oli suurimmaksi osaksi hänen vastuullaan.
”Se oli rankkaa, mutta oma valinta.”
Jukka sai kitaran viisitoistavuotiaana ja innostui siitä niin, että jakoi iltapäivälehtiä rahoittaakseen soitto-opintonsa. Yläluokilla hän otti laulutunteja konservatoriossa.
Vuonna 1960 hän pääsi esiintymään Neloset-yhtyeensä kanssa Linnanmäelle kykyjenetsintäkilpailun myötä. Samana vuonna julkaistu ensimmäinen single Kostaja / Malaguena nousi myyntilistalle, ja yhtyeelle myönnettiin Iskelmälehden Ylennysmerkki-palkinto.
Laulaminen tuntui kuitenkin liian epävarmalta tavalta elättää kasvava perhe. Päästyään armeijasta Jukka opiskeli opettajaksi. Vuoden määräaikaisen opettajan pestin jälkeen hän palasi laulajaksi, koska unohti hakea opettajan paikkaa uudelleen.
Lauluntekijänä läpimurto oli vuonna 1969 ilmestynyt single Kiskot vievät etelään. Vuonna 1973 hän perusti oman levy-yhtiön. Samana vuonna tuli voitto Syksyn Sävel -kilvassa kappaleella Kultaa tai kunniaa.
Tunnetuksi tuli myös Sirpa. Hänet nähtiin televisiossa suositun Levyraadin vakiojäsenenä vuodesta 1968 lähes kymmenen vuoden ajan.
Lopulta menestyminen ei kuitenkaan riittänyt.
Uuteen sitoutuminen
Jukka aloitti henkisen kodin etsimisen jo 60-luvulla. Hän vieraili niin spiritistien, selvänäkijöiden, ennustajien, teosofien kuin ruusuristiläisten luona.
Oma paikka löytyi lopulta Kristiyhteisöstä.
Kesällä 1976 Suomen Kristiyhteisön pappi Helmer Knutar ehdotti, että Jukka lähtisi opiskelemaan pappisseminaariin Stuttgartiin, Saksaan.
Kahteen viikkoon Jukka ei uskaltanut kertoa asiasta Sirpalle.
”Se oli niin älytön ajatus, vaikka houkuttikin minua.”
Kun hän lopulta paljasti mietteensä, Sirpa oli hiljaa vain hetken.
”Eikö ole muuta maata tarjolla? Olisi niin kiva lähteä Englantiin tai Yhdysvaltoihin”, Sirpa tuumasi.
Kuoppamäet muuttivat Saksaan keväällä 1977. Ennen lähtöään Jukka myi kitaransa ja esiintymisvaatteet. Tulevan papin piti hylätä musiikkiala osoittaakseen sitoutumisensa uuteen uraan.
Tulevaisuus ei sujunut suunnitellusti.
Sirpan haave freelancer-toimittajan töistä osoittautui mahdottomaksi. Hän sai oleskeluluvan perheenjäsenenä, mutta se ei oikeuttanut työlupaan.
”Oman uran hylkääminen ei tietenkään ollut kivaa”, hän toteaa.
Vielä suurempi pettymys odotti, kun Jukka valmistui papiksi vuonna 1980. Hän luuli palaavansa Suomeen Kristiyhteisön papiksi, mutta hänet lähetettiinkin ensin Stuttgartiin, sen jälkeen Wuppertaliin ja lopulta Dortmundiin.
Jukka ei halua ruotia tapahtumien taustoja. Hän osoittaa sormellaan taivaalle.
”Pomo on ihan jees, mutta kenttähenkilökunnassa on sekä hyviä että huonoja jäseniä.”
Pettymyksen suuruutta Sirpa ja Jukka eivät kiistä.
”Jollain lailla tulimme kohtalon huijaamiksi. Lähdimme olettaen, että palaamme Suomeen muutaman vuoden kuluttua. Sitä mahdollisuutta ei sitten ollutkaan”, Sirpa kiteyttää.
Pakotettuna jäämään vieraaseen maahan Jukka päätti jatkaa laulajana ja lauluntekijänä pappistyön ohessa.
”Siihen ajoivat myös taloudelliset syyt. Papin palkka oli karu. Ilman keikkoja suurperheen matkat kesäisin Suomeen olisivat jääneet tekemättä.”
Jaettu sänky ja pöytä
Jukka jäi eläkkeelle papin työstä kesällä 2012. Hän ja Sirpa muuttivat Kölniin ollakseen lähellä siellä asuvia lapsenlapsiaan.
Uusi elämänvaihe vaati totuttelua.
”Ilman omaa seurakuntaa ja säännöllisiä työtehtäviä elämässä oli tyhjä paikka.”
Sitä hän on täyttänyt ottamalla aiempaa enemmän vastuuta kotitöistä. Nykyään Jukka käy kaupassa ja valmistaa ruoan. Sirpan lempiaterialla on haudutettuja kasviksia ja kanaa.
Elämää siivittää myös musiikki. Jukalta ilmestyy syksyllä 36. albumi Miehen tie. Keikkojakin mahtuu kalenteriin aiempaa enemmän, kun pariskunta voi olla kesäasunnollaan Porvoon Emäsalossa paljon aikaisempaa enemmän.
Sirpa on mukana jokaisella keikkamatkalla. Hän hoitaa käytännön asiat, kuten hotellivaraukset ja yhteydenpidot.
”Olemme erittäin hyvä työpari”, Jukka kiittää.
Jatkuva yhdessäolo ei rasita suhdetta. Päinvastoin.
”Sirpa ei kestäisi olla erossa päivääkään.”
Sirpa myöntää. Kun pienet lapset sitoivat hänet kotiin, häntä raastoivat Jukan keikkaillessa sekä mustasukkaisuus että pelko onnettomuuksista.
”Sirpa ei haluaisi olla erossa yhdestäkään perheenjäsenestä. Hänessä on paljon kanaemoa. Hän pitää huolta poikasistaan”, Jukka kuvaa.
Kuoppamäen perheeseen, klaaniin, kuuluu 22 jäsentä. Jukan ja Sirpan lisäksi lapset, miniät, vävyt sekä kahdeksan lastenlasta ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa.
Sirpa ja Jukka vaalivat myös kahdenkeskistä aikaa. Silloin tavataan ystäviä, keikkaillaan tai katsotaan kotona yhdessä uutisia.
Vieläkö suhteessa kipinöi?
”Kyllä, molempiin suuntiin”, nauraa Sirpa.
Riidat ovat osa parisuhdetta.
”Minä itken ja rähjään, mutta en korota ääntäni. Jukka karjuu”, Sirpa paljastaa.
Jukka keskeyttää ja korostaa:
”Mutta kaikesta selvitään.”
Jo avioliiton alussa he sopivat, ettei erolla uhkailla.
”Olen joskus tokaissut, että jätän sinut tai tapan sinut, mutta en koskaan harkinnut sellaista tosissani”, mainitsee Sirpa.
”Kaveria ei jätetä. Tuemme toisiamme”, lisää Jukka.
On heillä yhteinen mottokin. Se kantoi, kun lapset olivat pieniä, yöunet vähäisiä ja mieltä painoivat taloudelliset huolet.
”Kyllä tästäkin selvitään”, Jukka kertaa.
Suhteen salaisuus on yksinkertainen.
”Pöytä ja sänky jaetaan. Olemme aina nukkuneet parivuoteessa ja syöneet ruoan yhdessä”, Jukka selvittää.
Hän tiesi löytäneensä elämänkumppaninsa jo parin viikon kuluttua ensi tapaamisesta Lauttasaaren yhteiskoulun tansseissa.
”Tapaamisemme oli kohtalo. Toisilleen tarkoitetut löytävät toisensa.”
Jaa juttu Facebookissa
Jaa juttu Twitterissä
Tilaa Seura
