Näyttelijä Jussi Vatanen ryhtyi kotitilansa osa-aikafarmariksi: ”Välillä on ollut pakko pyytää apua”
Näyttelijä Jussi Vatanen ryhtyi osa-aikaviljelijäksi kotitilallaan Sonkajärvellä, vaikka tietotaito ei aluksi ollutkaan hyppysissä. Apua ja neuvoja tuli kuitenkin paljon.
Näyttelijä Jussi Vatanen on huomannut, että kotimaisen maanviljelyn tärkeys on korostunut.
Jussi Vatanen ryhtyi muutama vuosi sitten viljelemään kotitilallaan Sonkajärvellä kauraa ja mallasohraa.
”Teimme sisarusten kanssa tilalla sukupolvenvaihdoksen ja olemme hoitaneet tilaa sen jälkeen porukalla. Meidän suvulla tila on ollut jo sata vuotta. Tuntui helpommalta pitää sitä näin elossa, koska mitä muutakaan sillä tekisi?
Tila on aika pieni. En ole sitonut itseäni siihen totaalisesti kiinni, eli jos jossain vaiheessa emme enää muuta keksi, niin aina voi laittaa pellot vuokralle tai kuusen taimia kasvamaan.
Myönnän, että meillä ei ollut kaikki tietotaito hyppysissä, kun hommaan ryhdyimme. Aluksi lähdimme siihen vähän kuin mopolla moottoritielle.
Ajattelimme, että kyllä se tila siitä hoituu. On se hoitunutkin, mutta matkan varrella on ollut paljon juttuja, joita on pitänyt opetella, tutkailla ja kysellä ihmisiltä. Se on ollut minusta kivaa.
Farmareilta ja tuttavilta olemme aina voineet kysyä, mikä tahansa on mieltä askarruttanut ja kaikki ovat olleet todella avuliaita.
Kukaan ei ole suhtautunut nihkeästi tällaisiin osa-aikaviljelijöihin. Farmarit auttavat toisiaan, se kuuluu siihen maaseudun elämänmuotoon. Välillä on ollut pakko pyytää apua ja luottaa ihmiseen – niin hyvässä kuin pahassa.
Kaupunkilaisuus ja maalaisuus sopusoinnussa
En ajattele, että minussa olisi varsinaisesti kaksi erilaista puolta, näyttelijä-Jussi ja maanviljelijä-Jussi. Ne ovat läsnäolevat elementit minussa. Elämäni on vain mennyt niin, että olen maalla syntynyt ja näyttelijän töihin päätynyt.
Viljelemisessä ei sinänsä ole minulle mitään ihmeellistä. En koe, että maanviljely olisi minulle henkireikä tai että relaisin maalla jotenkin erityisesti. Se vain kuuluu elämääni ja on osittain arkeani siinä missä muukin.
Moni helsinkiläinen on sanonut, että voi kun pääsisi ajamaan traktoria. Minulle se ei ole mikään ongelma. Saan ajaa traktoria niin paljon kuin huvittaa ja vielä erilaisilla laitteilla varustettuna.
En muista tarkkaan, minkä ikäisenä ajoin traktoria ensimmäisen kerran, mutta noin kymmenen vuotiaasta asti sitä olen tehnyt.
Sain lapsuudessani tehdä kaikenlaista ja minulle annettiin vastuuta. Ei meillä koskaan pakotettu navetalle tai laitettu muutenkaan hulluna raatamaan, mutta kesälomalla oli kivaa touhuta.
Työnteon velvoitetta ei ollut, mutta tokihan se oli välillä vähän tympeää, vaikka pääsääntöisesti lapsuudenmuistot ovat hyviä.
Kotimainen ruokatuotanto on tärkeää
Opin varhain sen, mistä ruoka tulee pöytään. Alkutuotannon jalostusketju on ollut kirkkaana mielessä. Meillä oli aikoinaan maitotila. Se oli siihen aikaan keskisuuri, mutta tänä päivänä se olisi hyvin pieni.
Tilakoot ovat nykyään paljon isompia ja viljelyn luonne on muuttunut. Eihän lehmiäkään näy enää pelloilla, eikä isoissa navetoissa lehmiä välttämättä edes ulkoiluteta. Ennen se oli oleellinen osa karjanpitoa, että kesällä lehmät päästettiin ulos syömään.
Nykyisessä maailmantilanteessa maanviljely tuntuu yhtäkkiä järkevämmältä kuin koskaan. Yhtäkkiä puhutaan paljon huoltovarmuudesta ja siitä, että meidän pitäisi olla omavaraisia ruoantuotannon suhteen. Se ei varmaan ole koskaan täysin mahdollista, vaikka sitä paljon korostetaan.
Olen tarkkaillut sitä, miten suomalaiset suhtautuvat kotimaisen ruoan tuottamiseen. Se on muuttunut. Ultra Bra lauloi 90-luvulla, että suomalainen ruoka on pahaa, älä tuhlaa siihen rahaa. Eihän se nykyään ole enää niin.
Suomalainen ruoka- ja juomakulttuuri on muuttunut tosi radikaalisti viime vuosikymmeninä. En voi olla kuin iloinen siitä, että olen saanut nähdä myös tämän muutoksen.
Maatalous on ahdingossa
Pandemian ja Ukrainan sodan myötä maaseudun merkitys on noussut monella tapaa. Samanaikaisesti aika iso prosentti farmareista harkitsee lopettamista, koska työ on kannattamatonta.
Kannattavuuden ruuvia on kiristetty jo pidempään. Kauppiaiden kaikenlainen halpuuttaminen on pois ruoan tuottajan arvostuksesta.
On paljon maatalousyrittäjiä, joiden ainoa motivaatio jatkaa toimintaa on se, että heillä on niin paljon velkaa, josta he eivät pääse eroon. Tiloja on vaikea myydä, kun niille ei ole muuta käyttöä kuin se mihin ne on suunniteltu.”