Kiira Korpi kertoo kolmesta elämästään: ”Minulla oli huoleton lapsuus, uravaihe ja nyt toinen aikuisuus”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kiira Korpi
”Tuntui, että yksi osa minusta kuoli, ja toisaalta yhtäkkiä oli aikaa hengittää”, Kiira Korpi sanoo luistelu-uransa lopettamisesta. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Kiira Korpi oli rämäpää tyttö, josta kasvoi itsekriittinen ja itsekäskin jääprinsessa. Uran jälkeen koko maailman kauneus avautui.

Urheilu-uransa päätyttyä Kiira Korpi alkoi kerran itkeä raitiovaunussa.

Siellä istui yksi niin ihana pappa. Ja miten ihania olivat kaikki muutkin ihmiset!

Yli kymmenen vuotta Kiira oli keskittynyt itseensä, kuten huippu-urheilijan oikeastaan kuuluukin. Katse oli huomaamatta kaventunut, fokus oli luistelussa, omassa tekemisessä ja tavoitteissa.

Kiira vaati paljon muilta mutta kaikkein eniten itseltään, säälimättömyyteen saakka.

Hän oli kurittanut kehoaan paitsi kovalla harjoittelulla myös ajoittain niukalla syömisellä. Keho oli antanut varoitusmerkkejä sairastelun ja loukkaantumisten kautta jo pitkään ennen lopetuspäätöstä. Lopulta se kerta kaikkiaan kieltäytyi tottelemasta.

Huippu-urheiluvuosien varjosta löytyi uusi elämä

Kiira joutui opettelemaan myötätuntoa itseään kohtaan. Sitten löytyi yhteys myös muuhun maailmaan aivan uudella tavalla. Nuori nainen alkoi nähdä ympärilleen ja oli aluksi aivan pakahtua: mitä kaikkea häneltä olikaan jäänyt huomaamatta huippu-urheiluvuosina.

”Kontrasti oli niin suuri, että se tuli kuin hyökyaaltona.”

Kiira Korven 30-vuotispäivänä syyskuun lopulla julkaistiin toimittaja Jere Nurmisen kirjoittama elämäkerta entisestä taitoluistelijasta. Kirjassa Kiira kertoo, miten teki uransa jälkeen surutyötä elämättömästä elämästä. Sittemmin menneisyys on asettunut mittasuhteisiin.

”On ollut vähän niin kuin kaksi elämää, tai jopa kolme. Oli se onnellinen, huoleton lapsuus, sitten uravaihe ja nyt tämmöinen toinen aikuisuus.”

Kiira – ehjäksi särkynyt on rehellinen tilinteko, jossa ääneen pääsevät myös Kiiran läheiset. Monista asioista Kiira sanoo itsekin kuulleensa ensi kertaa vasta kirjan tekoprosessin aikana.

Välikohtaus linnakundin kanssa

Oven takana oli pelottava setä, joka pyrki väkisin sisään.

Kiira ja hänen isosiskonsa Petra olivat kaksin kotona. Sisään pyrkivä mies oli Tapparan jääkiekkojoukkueen ja tyttöjen isän, Tapparan valmentajan Rauno Korven fani.

Lisäksi mies oli juuri vapautunut vankilasta, ja tyttöjä oli varoitettu hänestä.

”Se tuli koputtamaan. Me sanottiin, että iskä ei ole kotona ja suljettiin ovi. Se alkoi siellä riehua, ja me mentiin takaoven kautta naapuriin”, Kiira kertoo.

Tätä välikohtausta ei kerrota tuoreessa kirjassa, mutta isän ammatin varjopuolet käyvät muuten hyvin selväksi. Kerran kotiin jouduttiin hälyttämään poliisikin pommiuhan vuoksi. Kiira oli niin pieni, että kuuli asiasta myöhemmin.

Vasta kirjaa tehdessä hän sai tietää esimerkiksi sen, että joskus pelin jälkeen isän takki oli syljestä märkä, kun vastapuolen fanit olivat räkineet päälle. Oli helpompi ymmärtää äitiä, jonka varoitukset julkisuudesta olivat jossain vaiheessa ärsyttäneet.

Isän alkoholinkäyttö aiheutti riitoja

Kirjassa kerrotaan avoimesti myös vanhempien riitelystä, joka johtui Kiiran mielestä ainakin osittain Rauno Korven alkoholinkäytöstä ja perhe-elämän epätasaisesta vastuunjaosta. Kiiran äiti joutui pitkälti hoitamaan kodin ja lapset, kun menestyksekkäästi Tapparaa luotsannut isä oli paljon poissa.

”Kotoa ei ehkä tullut paras malli parisuhteeseen. Ne riidat eivät olleet kauhean rakentavia, vaan enemmän semmoista räyhäämistä. Se on jännä, miten me Petran kanssa usein asetuttiin iskän puolelle.”

Kiira Korpi

”Mitä kauemmin olen poissa, sitä enemmän musta tuntuu, että Suomi on niin täydellinen maa niin monessa asiassa”, Kiira sanoo. Koti on kuitenkin toistaiseksi New Yorkissa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Lapsuutensa Kiira muistaa kuitenkin onnellisena aikana. Lujatahtoinen tyttö sai pienenä hirveitä kiukkukohtauksia, mutta jo alakouluiässä kova tahto alkoi kanavoitua tekemiseen. Isosiskon vanavedessä aloitettu taitoluistelu oli temperamenttiselle ja kilpailunhaluiselle lapselle sopivasti raju laji hyppyineen ja kaatumisineen.

Kiira eli jo teininä kovin erilaista elämää kuin luokkatoverinsa, mutta luistelu oli pitkään vain harrastus ja ensisijaisesti nautintoa ja iloa tuottava asia.

”Eihän kukaan voinut kuvitella, minä tai vanhemmatkaan, että yhtäkkiä olen 17-vuotiaana olympialaisissa.”

Torinon 2006 olympiakisojen jälkeen kaikki tiesivät, kuka on Kiira Korpi.

Toisaalta yhä useammin Kiirasta tuntui, ettei kukaan tiennyt, kuka on Kiira Korpi.

Ei oikein hän itsekään.

Sisäinen ääni komensi alati

Torinon olympialaisten lyhytohjelmassa Kiira Korven hyppy-yhdistelmän kolmoishypyt jäivät kaksoishypyiksi. Kiira oli niin pettynyt, että läimäisi heti ohjelman päätyttyä otsaansa. Hän sai käytöksestään toruja joukkueenjohtajalta.

Se oli sinänsä pikkujuttu mutta kuvaava tapaus: taitoluistelijan piti käyttäytyä hillitysti, ja tappiokin oli nieltävä arvokkaasti.

”Jos ahdistuin, niin ajattelin, että tämä on tosi huono juttu ja näitä tuntemuksia ei saisi tulla”, Kiira sanoo. ”Sitä yritti aina jotenkin lakaista maton alle tai juosta pakoon.”

Julkisuuden Kiira oli kauneudestaankin kiitetty tähtiurheilija, joka solmi suuria sponsorisopimuksia ja jolta odotettiin mitaleita. Jääprinsessan puunatun pinnan alla värisi kuitenkin pelko siitä, ettei menestys ole ansaittua, vaan se pitäisi ansaita yhä uudelleen yhä paremmilla tuloksilla.

Perfektionistiksi Kiiralla oli huono itseluottamus, mikä on raskas yhdistelmä kenelle tahansa.

”Ajattelin, että olen saanut liikaa siihen nähden, kuka oikeasti olen.”

Jo hyvin nuoresta asti Kiiraan iskostui ajatus, että pitää olla paras. Aluksi se oli kannustava tunne, joka motivoi. Menestyksen myötä sisäinen ääni muuttui vaativaksi ja kielteiseksi.

Kiira ajatteli, että hän on hyvä ihminen, kun pärjää kisoissa – itseensä sai olla juuri niin tyytyväinen kuin tulostaululla oli pisteitä. Kaikki virheet piti saada kitkettyä pois, myös omasta luonteesta.

Uran päättymisen jälkeen henkinen valmentaja Satu Lähteenkorva auttoi Kiiraa ymmärtämään, miten uuvuttavan paljon asioita hänen päässään pyörii.

”Tajusin, että herrajumala, mun sisällä on tällainen ääni, joka ei hetkeksikään lopeta!”

Siunattu Arthur

Viimeistä kilpailuaan eli Shanghain MM-kisoja 2015 Kiira kuvaa Jere Nurmisen kirjassa vavahduttavaksi, lähes hengelliseksi kokemukseksi. Kiira luisteli arvokisauransa huonoimman lyhytohjelman, jonka aikana hänen kuorensa särkyi – se luistelijan kuori, jonka varaan hän oli rakentanut koko minuutensa.

Shanghaita edelsi muutaman vuoden vaikea jakso. Silloin Kiiran valmentajat vaihtuivat, ja hän joutui kuntouttamaan itseään muun muassa akillesjänteen repeämisen vuoksi. Viimeinen valmennussuhde Carlos Ávila de Borban kanssa ei toiminut, vaan Kiira voi suorastaan huonosti.

Hän oli myös alkanut kyseenalaistaa koko urheilu-uransa, koska omat arvot ja tekeminen eivät tuntuneet kohtaavan. Ketä tämä kaikki oikein hyödyttää, hän huomasi pohtivansa.

Ristiriitaisia tuntemuksiaan Kiira kävi läpi tulevan aviomiehensä Arthur Borgesin kanssa. Elämänkumppani auttoi reflektoimaan omia tunteita, kun luistelu ei tuonutkaan enää nautintoa vaan oli enemmänkin pakkomielteistä.

”Arthur on ollut minulle siunaus tällä matkalla. Olen overthinker, Arthur vaan elää elämää eikä turhaan mieti.”

Kiira Korpi ja Arthur Borges

Kiira Korpi ja Arthur Borges Linnan juhlissa 2015. Pariskunta avioitui Italian Como-järvellä viime keväänä. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Uusi kukoistus

Kiiran elämä on nyt New Yorkin Tribecassa, jonne Borgesin pariskunta hiljattain muutti Manhattanilta. Rauhoittaakseen arkeaan Kiira on kieltäytynyt sellaisista työtarjouksista, jotka vaativat piipahdusta pitempää oleskelua Suomessa.

Se ei tarkoita, etteikö Kiira kaipaisi Suomeen. Mutta Arthurin työ on jenkeissä, ja Kiirasta on kiva käydä koulua ja saada ystäviä – olla tiiviisti osa yhteisöä, mitä yksilölajin huippuna ei saanut kokea.

Aikaisemmin kauppatieteitä opiskellut Kiira on vaihtanut pääaineekseen psykologian. Maisteriksi hän haluaisi lukea Pennsylvanian yliopistossa, jossa voi opiskella positiivista psykologiaa.

”Siinä ei ole kyse siitä, miten hoidetaan mielen sairauksia, vaan miten ihminen saadaan toiselle tasolle, kukoistamaan.”

Ehkä luistelijan kuoren karistaneesta Kiirasta tuntuu siltä, että nyt hän voi kukoistaa itsekin?

”Ajoittain tosi paljonkin”, hän naurahtaa melkein ujosti.

Uudet unelmat liittyvät perheen perustamiseen – tosin ensin harkinnassa on koiran hankinta – ja työhön, jossa voisi auttaa muita. Lisäksi Kiira haaveilee, että voisi jossain vaiheessa kirjoittaa jotain ihan itsekin.

Jere Nurmisen kirjoittama elämäkerta panee kuitenkin pisteen yhdelle uralle.

”Tämä on hyvä jäähyväinen luistelija-Kiiralle, jolla oli tosi erikoinen, vaiherikas elämä.”

Kiiran nahkatakki Dante 6, pusero Gustav, farkut Zara ja korvakorut Glitter

X