Kirjailija Anni Saastamoinen ylistää tavallisuutta: ”Myös yksin voi elää hyvää ja hauskaa elämää”
Kirjailija Anni Saastamoinen on valinnut esikoisromaaninsa päähenkilöksi Sirkan, joka on harmaa ja arkinen hahmo. Mutta hänenkin elämällään on arvonsa.
Kirjailija Anni Saastamoinen kertoi toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että Sirkka-romaanin päähenkilössä on paljon häntä itseään.
Anni Saastamoinen aloittaa romaaninsa iskevästi: ”Sirkalla on sivuhahmon nimi.”
Nimestään huolimatta Sirkka on tarinasi päähenkilö. Hän on aika erikoinen persoona, jonka elämä on harmaata, jonka mielestä ihmiset ovat vastenmielisiä ja joka mittaa lounas- ja kahvitaukojensa pituudet ajastimella.
Esikoiskirjailija Anni Saastamoinen – kuinka Sirkan hahmo syntyi?
Netissä toimii luova kirjoitusprojekti nimeltä National Novel Writing Month, joka rohkaisee ihmisiä kirjoittamaan marraskuun aikana 50 000 merkkiä.
Pari vuotta sitten marraskuussa istuin koneen ääreen ja päätin, että nyt kirjoitan sen 50 000 merkkiä. En ollut etukäteen miettinyt, että Sirkka olisi hyvä nimi romaanihenkilölle, se vain tuli jostain. Tuolloin kirjoittamani tekstin aloitus on aika tarkalleen sama kuin romaanini alku nyt on.
Sirkalla ei ole todellista esikuvaa, mutta jokainen meistä on varmasti nähnyt Sirkan tyylisiä ihmisiä naapurissa tai bussissa. Hän on sivuhahmo, massaan katoava myyrä.
Voiko ajatella, että tavallisuus on Sirkalle turvaverkko: ei tarvitse ottaa riskejä eikä pyrkiä mihinkään?
Kyllä. Sirkka itse asiassa toteaa, että tavallisuus tai tylsyys on järkevää, ettei tieten tahtoen yritä tapattaa itseään jossain extreme-lajissa tai tee jotain villiä. Tavallisuuden ja turvallisuuden ylistys on tärkeää. Siinä ei ole mitään huonoa.
On olemassa vähän asioita, joista Sirkka tykkää. Onko Sirkka vastavetosi myönteistä elämänasennetta korostavassa maailmassa?
Tietoisesti en ole sellaista tyyppiä lähtenyt rakentamaan, mutta toki hänet voi niinkin tulkita. Ja Sirkka on ehdottomasti introvertti. Hänen elämässään on kerralla vain muutama tärkeä ihminen.
Sirkassa on aika paljon minua itseäni. Olen Sirkan lailla lähtökohtaisesti vähän kyyninen ja hitaasti lämpiävä. Saatan joskus puolivitsillä heittää, että vihaan ihmisiä.
Sirkalla on vain muutama läheinen ihminen. Äidin ja Natalia-ystävättären lisäksi hänellä on ollut poikaystävä. Sitten hän tapaa Kaarlon, mutta päättää jatkaa elämää yksin. Miksi?
Koska on ihan ok tehdä niin. Jossain vaiheessa kirjoittaessani ajattelin, että Sirkka rakastuu Kaarloon, ja he elävät elämänsä yhdessä loppuun saakka. Sitten tajusin, ettei sen tarvitse mennä niin. Siinä on tietynlaista yksinolon lohdullisuutta. Sirkka tajuaa, ettei hänen tarvitse kaivata ketään.
Kun itse vielä olin yksinasuva nainen, minua ärsytti kauheasti se, että yhteiskunta toimii niin, että ihmistä ei ajatella yksin yksilönä vaan yksikkönä, esimerkiksi perheen tai parisuhteen kautta.
Olen itse havainnut saman kuin Sirkka, että jopa laskiaispullat myydään kahden pakkauksissa. Mutta ei kaikkien tarvitse olla jonkun kanssa, vaan myös yksin voi elää hyvää ja hauskaa elämää.
Tarinan edetessä Sirkka ei oikeastaan kehity tai muutu. Pikemminkin hänen ajatusmaailmansa ja käsityksensä elämästä vain vahvistuvat entisestään.
Sirkan kohdalla tilanne on ehkä se, ettei hänen kauheasti tarvitse muuttua. Hän voi olla jonkun mielestä outoine tapoineen ihan ihmishirviö, mutta toisaalta tähän maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Olisi pirun tylsää, jos me olisimme samanlaisia.
”Kirjoitin romaania työn ohessa. Se oli hauska vastapaino uutistyölle”, sanoo Iltalehdessä toimittajana työskentelevä Anni Saastamoinen. Sampo Korhonen / Otavamedia
Mitä sanot ajatuksesta, että Sirkka muistuttaa hieman Mielensäpahoittajaa?
Kyllä ja ei. Heihin molempiin on hierottu sekaan samantyylistä karikatyyriä. Mutta Mielensäpahoittaja on Sirkkaa jyrkempi. Sirkka saattaa ajatella, että tämä ei ole hyvä, mutta Mielensäpahoittaja on selkeästi sitä mieltä, että kyllä ennen oli paremmin.
Olet omistanut romaanisi Marjalle. Kuka hän on?
Marja oli yksi rakkaimmista ystävistäni, joka kuoli yllättäen maaliskuussa.
Esikoiskirjasi oli omakohtainen Depressiopäiväkirjat ja nyt olet kirjoittanut romaanin. Mitä voimme odottaa seuraavaksi?
Sen kun tietäisin! Näin pari viikkoa sitten näin unen, jossa postimies toi minulle lähetyksen, ja kun avasin sen, siellä oli kirjoja. Ne olivat minun kirjoittamiani novellikokoelmia, joilla oli persikansävyinen kansi ja nimeltään Ja mutta että sitten.
Kerroin tästä kustantajalleni, joka sanoi, että onko tämä enne. Nimi olisi aika sopiva novellikokoelmalle.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti