Koulukiusaaminen muovasi Pekka Koskelasta periksiantamattoman: ”Satutetut ovat kovimpia”

Jaa artikkeli
Pekka Koskela kertoo elämästään uutuuskirjalla Jäätävä kone - Pekka Koskelan tarina.
Pekka Koskela kertoo elämästään uutuuskirjalla Jäätävä kone - Pekka Koskelan tarina. © Susa Junnola
Moninkertainen arvokisamitalisti, pikaluistelija Pekka Koskela koki vuosia koulukiusatun piinaa. Hän uskoo, että sillä saattoi olla merkittävä vaikutus myös urheilu-uraan.

Oliko kyse vain hörökorvista vai jostain muusta? Sitä entinen pikaluistelija Pekka Koskela ei koskaan saanut tietää. Vuosia kestänyt piina alkoi toisella luokalla, kun koulun kauhu haukkui häntä Dumbo-korvaksi ja Finnairiksi. Kuudenteen luokkaan asti jatkuneeseen kiusaamiseen yhtyi myös muita eikä se rajoittunut sanalliseen nöyryyttämiseen.

”Sen minä opin, että kun saat kahdeksanvuotiaasta asti riittävästi paskaa ilman syytä, ihmisestä on katsottu kaikki sävyt”, toteaa Pekka Koskela 17. elokuuta 2021 ilmestyneessä, Riku Korkin kirjoittamassa kirjassa Jäätävä kone – Pekka Koskelan tarina (Tammi).

Kokemukset kasvattivat Pekasta peräänantamattoman. Hän tietää myös, miten välttäisi toimisi, jos omat lapset joutuisivat kiusaamisen kohteiksi.

Puhuttelut ovat kuin bensaa liekkeihin

Haukkumista, lyömistä ja potkimista. Toisinaan Pekka sidottiin kiinni leikkipuiston karuselliin ja pistettiin pyörimään. Viimeisinä vuosina kiusaajien käsiin ilmestyi puukkojakin. Siinä vaiheessa paras vaihtoehto oli yrittää karkuun.

Pahinta oli jatkuva uhka. Kiusaajat väijyivät koulu- ja treenimatkoilla, joskus useitakin kertoja päivässä. Tilanteen julmuutta lisäsi se, ettei Pekka kyennyt toivomaan siihen muutosta.

”Lapselle koko maailma on siinä hetkessä, ei hänellä ole muuta perspektiiviä. Pakoon ei pääse. Velvollisuus käydä koulussa tarkoittaa myös velvollisuutta ottaa vastaan kiusaamista joka päivä”, Pekka Koskela sanoo.

Koskela ei kertonut kärsimyksistään vanhemmille tai opettajille, mutta jotain kautta asia tuli ilmi.

”Opettajan kiusaajille pitämät puhuttelut olivat kuin bensaa liekkeihin. Niinä päivinä sain entistä kovempaa kyytiä. Aikuiset luulevat usein, että koulukiusaaminen voidaan lopettaa järkeilemällä ja puhumalla, mutta dynamiikka ei toimi niin. Saadut nuhtelut kostetaan kiusatulle.”

Miten Pekka toimisi, jos Julius-poika, 5, tai Elle-tytär, 3, aikanaan joutuisivat kiusatuiksi? Ensimmäinen konsti olisi puuttua asiaan asianomaisten –kiusaajien tai kiusattujen– tietämättä.

”Keskustelisin koulussa päivittäin läsnä olevien opettajien kanssa. Etsisimme toimintamalleja, joiden avulla kiusaajien ja kiusattujen kohtaamisia vältettäisiin niin, etteivät he itse tiedostaisi järjestelyjä. Olisi mentävä ihan perustasolle, esimerkiksi järjestettävä erillisiä kulkureittejä harrastuksiin.”

Jos kiusaajien vanhempiin pitäisi ottaa yhteyttä, Pekka hoitaisi senkin henkilökohtaisesti. Se antaisi hänen mielestään paremman mahdollisuuden saavuttaa tuloksia kuin koulun toimiessa välittäjänä.

Äärimmäisenä keinona Pekka näkee sen, että kiusattu vaihtaa koulua. Hänestä siihen päädytään usein liian nopeasti ja turhaan.

”Kiusattu ei saa uutta alkua varsinkaan, jos uusi koulu on samalla paikkakunnalla kuin entinen. Tieto kulkee siitä, että tuo tuli koulukiusaamisen takia, eikä vastaanotto silloin ole juhlava.”

Pekka ei voinut kouluvuosinaan vältellä kiusaajiaan eikä hän vaihtanut koulua. Oli kuitenkin alue, jolla hän oli piinastaan vapaa. Se oli urheilu.

”Satutetut ovat kovimpia”

Vanhemmat kanavoivat Pekan ja hänen pari vuotta vanhemman Pasi-veljen energian urheiluun pienestä pitäen. Harrastuksia oli laidasta laitaan: jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu, pesäpallo, paini, pikaluistelu… Pekalla saattoi olla päivän aikana kolmen eri lajin treenit.

Vaikeina aikoina urheilu oli maailma, jossa Pekka sai olla tavallinen nuori vailla pelkoa.

”Urheilu oli myönteisen tunnelman tyyssija. Ensimmäiset harjoitusleirit ja -matkat olivat todella merkittäviä, sillä ne olivat kiusaamisvapaata aikaa aamusta iltaan. Sain paljon ulkomaalaisia kavereita, joilla ei ollut minua kohtaan minkäänlaisia ennakkoluuloja.”

Urheilua harrastaneet kiusaajatkin käyttäytyivät lajiensa parissa eri tavalla kuin koulussa.

”Siellä he eivät masinoineet pilkkaa ja väkivaltaisuutta, vaan toimivat hyvinkin neutraalisti. Sitä oli nuorena vaikea käsittää.”

Urheilun kautta Pekka sai myös uudenlaista arvostusta. Kiekkoilija, joka myöhemmin pelasi SM-liigassakin, lopetti kiusaamisen, kun ei enää pärjännyt Pekalle luistelussa jääkiekkokaukalon peleissä.

Pekka ei ole enää vuosiin palannut piinavuosiinsa, vaikka ei ole niitä unohtanutkaan.

”Ne opettivat minua menemään eteenpäin.”

Kuten Pekka kirjassaan toteaa:

”Sen kaiken läpi puskeminen opetti myös ainutlaatuista periksiantamattomuutta, joka on hyvinkin saattanut olla ratkaiseva tekijä urheilu-urallani. Satutetut ovat kovimpia.”

Sama viesti kiusaajille ja kiusatuille

Pekka Koskela on kohdannut kiusaajiaan harvoin. Moni heistä ajautui elämän nurjalle puolelle jo varhain, jonkun Pekka on kuullut kuolleenkin. Kukaan heistä ei ole pyytänyt käytöstään anteeksi eikä Pekka ole sitä odottanutkaan. Hän ei halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Sen sijaan hän on yrittänyt ymmärtää.

”Kiusaaminen oli varhaisimpia merkkejä siitä, että jokin oli pielessä. Myöhemmin nuorina aikuisina useimmat ajautuivat todella vakaviin ongelmiin. Lapsi tarvitsee jonkun, joka välittää. Nuorelle rajat ovat rakkautta. Ehkä heiltä kaikki sellainen puuttui. Ei ollut mallia oikeasta.”

Pekka kertoo arvostavansa omia vanhempiaan todella paljon kasvatuksesta, jonka heiltä sai. Hän toivoo olevansa heidän kaltaisensa omille lapsilleen.

Entä mitä Pekka sanoisi nyt kiusatuksi joutuvalle? Viesti on sama kuin kiusaajalle.

”On paljon muutakin ja itse saa valita”, Pekka sanoo.

Lue myös: Antti Rönkä ei enää vaikene koulukiusaamiskokemuksistaan – Ikävistä muistoista syntyi kirja

X