Miksi somekiusaaminen koetaan sallitummaksi, pohtii Anja Snellman: ”Miksi liityit ehdokasnaisen nimittelijöiden kuoroon – sinä joka ehdottomasti vastustat kaikkea kiusaamista?”
”Moni vertaa Facebookin ja erilaisten blogien keskustelupalstoja miinakenttiin”, kirjoittaa Anja Snellman Seuran kolumnissa.
Anja Snellman on kirjailija, yleis- ja seksuaaliterapeutti sekä toimittaja.
Kyllähän me kauhistelemme, kun kuulemme tarinoita koulu- ja työpaikkakiusaamisista. Jotkut teoista ovat niin julmia ja jatkuneet niin pitkään, että ihmettelemme, miten kohteet ovat säilyttäneet mielenterveytensä.
Kiusatuksi tuleminen on useimmiten elämänmittainen häpeä ja ristiriitojentäyteinen stigma; siihen palataan terapiassa, kokemusta tohditaan purkaa kunnolla vasta vuosien tai vuosikymmenien päästä.
Kyllähän me vaadimme kiusaamisen ehkäisemiseksi milloin mitäkin toimia. Kiusaajan on vaihdettava koulua. Opettajia pitää kouluttaa paremmin havaitsemaan ja puuttumaan dissaamiseen ja demppaamiseen.
Työpaikoilla täytyy olla nollatoleranssi kaikelle kiusaamiseen vivahtavallekin.
Terapiatyössäni kuulen nykyisin lähes päivittäin nettikiusatuksi, henkilöönkäyvän aggression ja jopa laumalynkkaamisen kohteeksi joutumisesta. Moni vertaa Facebookin ja erilaisten blogien keskustelupalstoja miinakenttiin.
Silmiini osui jokin aika sitten arvostetun mediavaikuttajan somepäivitys, jossa hän ruoti erästä ensikertalaista eduskuntavaaliehdokasta ja tämän julkisuuskuvaa. Naisehdokas oli ollut samalla viikolla kahden ”naistenlehden” kannessa. Toisessa hän puhui vaihdevuosista, toisessa mielenterveydestä ja sukupuoli-identiteetistä.
Somesivun haltija muisteli naisen moniammatillista taustaa ja kirjavia elämänvaiheita ja esitti toivomuksen, että lehdet kertoisivat jotain myös tämän ehdokkaan poliittisista näkemyksistä.
En tiedä tajusiko ei-aivan-nuori keskustelun aloittaja mitä teki.
Paperilehden kolumnissa ei olisi tapahtunut sitä mitä nyt: maalittavalla päivityksellään hän sai aikaan naiseen kohdistuvan panettelukommenttien tulvan. Päivitystä seuranneessa ketjussa ehdokasnaista nimiteltiin mm. ala-arvoiseksi julkisuudenkipeäksi ihmiseksi, julkisuustyrkyksi, huuhaamuijaksi, julkiselätiksi ja tyhjänpäiväiseksi satuilijaksi.
Pahinta kansanehdustajaehdokas-naisen elämänvaiheissa tuntuivat olevan mallitausta, useat avioliitot, monialainen taiteilijuus, eläinten oikeuksien puolustaminen, habituksen muuttuminen ja seksuaalisen suuntautumisen avoin käsittely julkisuudessa. Turha sanoakaan, että jos kysymyksessä olisi ollut mies, hän olisi lahjakas multitaskaaja ja rohkea renessanssipersoona, värikäs sankari-seikkailijaluonne.
Minulle tuli keskusteluketjun lukemisesta hämmentynyt olo. Jotkut kommentoijat olivat itsekin julkisuudesta tuttuja nimiä. Hävettäisikö heitä, jos julkaisisin heidän nimensä tässä ja kysyisin, miksi liityit ehdokasnaisen nimittelijöiden kuoroon, sinä joka ehdottomasti vastustat kaikkea kiusaamista?