”Alkoholistiperheen skidinä hain usein kirjastosta turvaa” – Nyt Anja Snellman keksi Siemenen, matalan kynnyksen paikan hakea apua ongelmiin
”Kirjailijana haen edelleen kirjaston hyllyjen välistä lohtua kirjoituskramppeihin ja maailmantuskaan”, Anja Snellman kirjoittaa Seuran kolumnissa.
Anja Snellman on kirjailija, yleis- ja seksuaaliterapeutti sekä toimittaja.
Lapsuudessani Helsingin Kallion kortteleissa tutustuin jo hyvin varhain ihmissuhteiden ja elämänmenon varjopuoliin: perheväkivaltaan, alkoholismiin, lasten ja nuorten turvattomuuteen.
Moni lapsuudenkaveri ja koulutoveri voi huonosti. Monille kävi huonosti.
Kuopion järkyttävien tapahtumien jälkeen olen – uhrien ja heidän omaistensa ohella – pohtinut tekijän taustasta ilmenneitä asioita: koko kouluajan jatkunutta kiusaamista, yksinäisyyttä ja eristäytymistä.
Oliko tekijä koskaan yrittänyt puhua asioistaan, hakenut apua?
Olivatko läheiset nähneet hänen kumuloituvan hätänsä?
Ikävä tosiasia on, että noin joka viides nuori suomalainen tuntee, että tarvitsisi jonkinlaista apua ongelmiinsa.
Vaikka mielenterveydestä puhutaan nyt aiempaa enemmän, on edelleen vaikea löytää paikka, jonne piipahtaa puhumaan huolistaan ilman monimutkaisia ajanvarauksia ja selvityksiä, säätöjä – ja varsinkin tuntuvia taloudellisia satsauksia.
Olen pohtinut asiaa niin kauan ja niin paljon, että suunnittelin hiljattain mallin, joka tekisi matalan kynnyksen vieläkin matalammaksi ja varhaisen puuttumisen vieläkin varhaisemmaksi.
Keksin Siemenen.
Täytyy vähän selittää.
Olen pohtinut paikkoja, jonne ihminen voisi sujahtaa akuutisti juttelemaan asioistaan, muitakin kuin psykiatrin vastaanotto, terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan huone, koulupsykologin työhuone, yksityisen psykoterapeutin vastaanotto tai papin virkatila.
Kirjasto! Kaikissa kirjastoissa on jo valmiiiksi hiljaisia soppia, sopivia myös terapeuttisille keskusteluille.
Pikkutyttönä, alkoholistiperheen skidinä, hain usein kirjastosta turvaa, siellä oli rauhallista, kukaan ei karjunut, eikä ollut uhkan tuntua.
Kirjailijana haen edelleen kirjaston hyllyjen välistä lohtua kirjoituskramppeihin ja maailmantuskaan.
Keksin siis Siemenen. Se olisi kirjastossa – ensin vaikkapa Keskustakirjasto Oodissa – oleva huone, jossa olisi päivittäin tavattavissa ammattilainen, terapeutti, joka kuuntelee.
Ilmaiseksi.
Tällainen unelma. Lähetin unelmani Helsingin kaupungin osallistuvan suunnittelun ideakisaan.
Ajattelin, että kauniiden ja rohkeiden puheiden sijaan voisimme tehdä nyt jotain konkreettista, tehdä historiaa.
Jos Greta Thunberg sai perjantaisine koululakkoineen koko maailman liikekannalle, kai tässä nyt yksi matalan kynnyksen mielenterveysinnovaatiokin onnistuu!
Ai niin, Siementä voi äänestää itämään omastadi.hel.fi -palvelussa.