Pitkä parisuhde kantaa – Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi: ”Enää ei tiedä, kumpi on paita ja kumpi on peppu”
”Olemme sen verran kauan yhtä jalkaa menneet, että toisen naama ei ärsytä eikä riitoja tule. Tosin ennen tiesi, kumpi on paita ja peppu. Nyt ei taida tietää enää sitäkään”, Eero Melasniemi nauraa.
Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi ovat kestäneet poikkeusolot hyvin.
Grand Hotel Mama lukee ovenpielessä. Täällä asuvat Kristiina Halkola, 75, ja Eero Melasniemi, 78. Eteisaulassa pitää kotiaan flyygeli, ja seiniltä tulijaa tervehtivät vanhat valokuvat.
Runsauden estetiikka jatkuu peremmällä. On mattoja, kankaita, kirjoja, koriste-esineitä ja seinät täynnä Eeron tekemiä maalauksia.
Tässä, yli 130 vuotta vanhassa, oulunkyläläisessä puuhuvilassa Halkola-Melasniemet ovat asuneet jo puoli vuosisataa. Sinä aikana lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, lentäneet pesästä ja perustaneet omia perheitään. Nyt lastenlapsiakin on jo seitsemän, nuorin heistä nelivuotias ja vanhin 21.
Lastenlapsille Kristiina on mummo ja Eero Bimbo. Eeron lempinimi juontaa juurensa jo hänen kouluajoiltaan.
Kaikki lapset ja lastenlapset asuvat Helsingissä, ja perheenjäsenten välit ovat hyvin läheiset. Jotain tiiviistä yhteydestä kertoo se, että pariskunnan vanhin tytär Verna asuu talon yläkerrassa nuorimmaisensa kanssa. Vilma-tyttären ja hänen perheensä koti on puolestaan naapuritalossa.
”On siunaus, kun lapset asuvat lähellä. Apu ja tuki on käden ulottuvilla on kyse sitten tulostimen musteen loppumisesta tai polttopuiden kantamisesta.”
Pandemia on vaikuttanut kolmen sukupolven elämään monella tavalla.
”Kun sitä on näin korona-aikaan vähän kuin vankina, on kiva katsoa ikkunasta aamuisin, että aha, nyt se koululainen lähti”, Kristiina miettii.
Tylsiäkin seurauksia koronalla on.
Suunnitelma B
Ensimmäisenä Kristiina perui Espanjan-lennot, kun Suomesa siirryttiin maaliskuussa koronatodellisuuteen. Pariskunnan matka Eeron veljen luokse lykkääntyi hamaan tulevaisuuteen.
Kristiina ja Eero ovat noudattaneet säntillisesti viranomaisten suosituksia. Myös lapset ovat olleet hyvin tarkkoja siitä, että mummoa ja Bimboa suojellaan. Esimerkiksi yläkerrassa asuva lapsenlapsi kertoo kuulumisensa isovanhemmille turvavälin päästä.
Nykyään Kristiina ja Eero hoitavat ruokaostokset itse, mutta keväällä lapset kävivät isovanhempien puolesta kaupassa ja toivat ostoskassit ovenpieleen.
Pihalle hankittiin pitkä puutarhapöytä, jonka ääreen mahtuvat lapset, lastenlapset, miniät ja vävyt. Kaikki perhejuhlat siirtyivät ulos: pääsiäinen, äitienpäivä, Kristiinan syntymäpäivät kesäkuussa, Eeron syntymäpäivät lokakuussa, isänpäivä.
”Bimbon synttäreitä valmistellessa sataa tihuutti, ja seurasimme tyttöjen kanssa säätiedotuksia. Puoli yksi kirkastui. Otimme valokuvan, joka laitettiin perheen Whatsapp-ryhmään: Katsokaa, aurinko paistaa, ja juhlapöytä on valmis!” Kristiina muistelee.
Pandemia on vaikuttanut kolmen sukupolven elämään monella tavalla. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Mummopäivä
Kristiinan puhe pulppuaa vauhdikkaana, kun pari juo kuistilla päiväkahvit sinikultaisista teekupeista. Niiden pohjassa lukee USSR. Kun Eero puhuu, sanat tulevat rauhallisesti ja pohdiskellen.
Monissa perheissä on tehty koronavuonna digiloikka: mummot ja papat tapaavat lastenlapsiaan virtuaalisesti. Kristiina ja Eero eivät ole siirtyneet Skypeen.
”Se maailma on mennyt meidän ohi. Ennen puhelimessa oli lanka, jota pitkin mahtui isompikin ääni. Ihmiset ovat niin sisällä laitteissaan, että eivät huomaa niiden heikentävän heidän elämänlaatuaan”, toteaa Eero.
Hän on myös huolissaan siitä, millaista myyräntyötä koronapandemia tekee pinnan alla.
”Syntyy rinnakkaistodellisuus, kun ihmiset eivät enää tapaa kasvokkain vaan verkossa. Ruutu on pieniä kasvolaatikoita täynnä, ja sitten sanotaan, että me tavattiin, me oltiin läsnä”, hän kuvailee.
Kristiina nyökyttelee. On kuitenkin yksi asia, joka on Kristiinasta mainio.
”Tämä Whatsapp, sille minä annan kymmenen plus!”
Perheen oma Whatsapp-ryhmä on korona-aikana noussut arvoon arvaamattomaan. Kristiina kuvailee, että se on viestimislaatikko täynnä kaiken maailman hullutuksia.
”Se on hurjan kätevä ja hauska. Siellä voi sopia tapaamisista, kertoa kuulumisia ja kommentoida. Sinne voi laittaa kuvia sieniretkellä löytyneestä tatista, maisemasta lenkkipolun varrella tai lastenlasten aamupalasotkuista.”
Suurin osa Kristiinan ja Eeron lastenlapsista on jo teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia – siinä iässä, että heillä on Kristiinan sanoin ”hurja meno tuolla maailmalla”. Se Kristiina surettaa, että korona-aika on vienyt mahdollisuuden hoitaa katraan pienimpiä, 4- ja 10-vuotiaita.
”Normaalioloissa olisin usein heidän luonaan iltavahtina tai he tulisivat meille yökylään. Voisimme näin myös helpottaa vanhempien ruuhkavuosia.”
Viikoittaisesta mummopäivästä on kuitenkin pidetty kiinni. Joka tiistai Kristiina hakee nuorimman päiväkodista ja vie tämän tanssitunnille.
”Se on aika tiukka paikka, sillä tanssikoulu sijaitsee Bulevardilla vanhassa rakennuksessa, joka on täynnä pieniä ahtaita käytäviä. Alkusyksystä olin ainut, joka käytti maskia, mutta nyt niitä pitävät kaikki nuoret äiditkin.”
Kristiinalla ja lapsenlapsella on oma rutiininsa. Päiväkodista lähdettyään he menevät kahvilaan tai ravintolaan välipalalle, minkä jälkeen lapsi vaihtaa tanssivaatteet kyseisen paikan vessassa. Sitten Kristiina vie hänet suoraan tanssikoulun saliin.
”Odotellessa kuljen pitkin Bulevardia, käyn kaupassa tai istun autossa lukemassa kirjaa.”
Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi tapaavat perhettään nyt pihalla ja Whatsapissa. Koko perhe jännittää, estääkö koronapandemia myös yhteisen joulunvieton mummolassa. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Myötätuntoa
Taiteilijoiden tilanne korona-aikana huolestuttaa Kristiinaa ja Eeroa. Ei pelkästään siksi, että perhe- ja lähipiiriin kuuluu monia esiintyviä taiteilijoita.
”Yrittäjistä oltiin heti kovasti huolissaan. Vasta myöhemmin hoksattiin, että hei, koskeehan tämä taiteilijoitakin”, Eero huomauttaa.
Kristiinaltakin meni koronan takia yksi rooli sivu suun, koska hän kuuluu riskiryhmään. Syksyllä elokuvateattereihin tullut Hamy Ramezanin Ensilumi-elokuva kuvattiin sen sijaan jo kesällä 2019. Siinä Kristiina ja Eero esittävät avioparia, joka osoittaa vieraanvaraisuutta ja myötätuntoa iranilaista turvapaikanhakijaperhettä kohtaan.
”Elokuvan tärkeä teema on se, mitä teemme kaikista pienimmille”, Kristiina kertoo.
Kristiina ja Eero ovat olleet solidaarisuuden puolestapuhujia jo puoli vuosisataa.
”Kyllä maailman lasten nälkä ja Isis-leirin lapset aiheuttavat minulle paljon enemmän ahdistusta kuin korona”, Kristiina toteaa.
Eero peräänkuuluttaa yhteisvastuuta myös pandemiassa ja ihmettelee, miten herkästi jotkut ovat kokeneet rajoitusten loukkaavan heidän oikeuksiaan.
”Kyllähän jonkinlaisen yhteiskunnallisen tietoisuuden pitäisi kuulua yleissivistykseen. Kyseessä on tauti, joka tarttuu ihmisestä toiseen. Onko se kaljalla käyminen jokin tabu, johon ei saa puuttua?”
Yhtä jalkaa
Ennen lähtöä Vivan kansikuvaukseen Kristiina muistuttaa Eeroa ottamaan lääkkeensä.
”Minusta tuntuu, että korona-aikana meistä on tullut nopeammin vanhuksia, kun sosiaalinen seurustelu ja muut menot ovat vähentyneet entisestään. Se on jotenkin kiihdyttänyt mummoutumista, kun ei hirveästi jaksa tehdä ja nyt ei oikeastaan enää saakaan tehdä”, Kristiina miettii.
Heidän parisuhdettaan korona ei sen sijaan ole hetkauttanut.
”Olemme sen verran kauan yhtä jalkaa menneet, että toisen naama ei ärsytä eikä riitoja tule. Tosin ennen tiesi, kumpi on paita ja peppu. Nyt ei taida tietää enää sitäkään”, Eero hymähtää.
”Tuntuu, että korona-aikana meistä on tullut nopeammin vanhuksia, kun sosiaalinen seurustelu ja menot ovat vähentyneet.”
Matkalla kaupungin läpi Kristiina ohjaa tottunein ottein vanhaa Jaguaria. Hän myöntää olevansa hieman huolissaan Eeron terveydestä, sillä Eerolla on kaikenlaista kremppaa.
Jos Kristiinalle sattuisi jotain, osaisiko Eero pyörittää huushollia?
”En. Monta asiaa pitäisi opetella, kuten merkkipäivät ja kronologinen ajattelu”, vastaa Eero.
Mutta eivät he tulevaisuutta mieti, vaan ottavat päivän kerrallaan. Niin he ovat aina eläneet.
Liikennevaloissa Jaguarin viereen pysähtyy linja-auto, jonka kylki mainostaa Giovanni Battista Tiepolon näyttelyä Sinebrychoffin taidemuseossa.
”Hei kato Bimbo! Tuonne meidän pitää mennä”, Kristiina innostuu.
Kuvausvaatteet: Kristiinan pusero ja korvakorut Fitzgrey/ Silverclothing, housut, kengät ja rannekoru Villatremondo. Eeron neule Gant Kämp Galleria. Shaalit ja kynttilät Balmuir.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti