Meiju Suvas: ”Yhtä lähellä kuin nauru on itku”

Jaa artikkeliTilaa Seura
© marjo tynkkynen/otavamedia
Laulaja Meiju Suvas, 58, viettää esiintymislavoilla 35-vuotistaiteilijajuhlaa. Kotona hän elää keskellä teiniangstia.

Vietän 35-vuotistaiteilijajuhlaa, mutta laulanut olen jo 53 vuotta. Karkasin pienenä ystäväni kanssa lihakauppaan laulamaan ja saimme palkaksi makkarapötkylän. 13-vuotiaana perustin oman bändin, jonka kanssa esiinnyimme kaikissa juhlissa. Esiintymisviettiä minulla on siis ollut pienestä pitäen.

Ala on muuttunut hirveästi, mutta palo on kova – ei sille voi mitään. Nykyään musiikki tehdään koneella. Moni pystyy tekemään musiikkia, vaikka ei osaisi nuotin nuottia.

Olen ollut

aina positiivinen ihminen. Muistan jo isoäitini sanoneen niin. Olen kuitenkin myös hirveän herkkä. Yhtä lähellä kuin nauru on itku. Olen aina ollut lyhytvihainen, varmaan huonosta muististani johtuen. Olisi kauheaa elää vihassa.

Olen äitinä kova – varmaan vähän liiankin kova – halaamaan. Lapsilla on tietyt rajat, ja pyrin auttamaan heitä, jos jotain ongelmia on. Olen jeesannut lapsia turhankin paljon, mutta monesti asiat saa tehtyä nopeammin, kun heitä vähän jeesailee.

Toinen lapsi on nyt mopoautokoulussa ja toinen katsoo jo omaa autoa. Tuntuu, että lapsilla pitäisi nykyään olla kaikki heti. He luulevat varmaan, että raha kasvaa puussa. Meilläkin ollaan kuin Leenu, Liinu ja Tiinu: kolme Mac-tietokonetta vierekkäin.

Iloitsen

siitä, että tajusin tehdä lapset viime metreillä: 41- ja 43-vuotiaana. En olisi ollut sitä ennen valmis. Viime aikoina olen joutunut sietämään kotona teiniangstia, jossa on omat haasteensa.

Mietin jo, miten lapset kotoa muutettuaan selviävät huoneittensa siivouksesta ja vaatteittensa pesemisestä. Tyttäreni on poikaa boheemimpi haaveilijasielu. Neidillä on hyvät sosiaaliset taidot ja hän on hyvä keskustelemaan kaikenikäisten kanssa. Hänestä on tullut paljon rohkeampi ja oma-aloitteisempi.

Poika miettii asioita tarkkaan. Molemmilla on pyrkimys hyvään. Toivon, että lapset pärjäisivät elämässä ja että heille tulisi hyvä ja onnellinen elämä.

Ihailen

rohkeutta ja toivon, että olisin itsekin rohkeampi.

Olen sillä lailla arka, etten tahdo tyrkyttää itseäni mihinkään. Minun on vaikea mennä vakuuttamaan jollekin muulle vaikka koen, että joku juttu kannattaisi. Toisaalta uskon, että kyllä universumi järjestää asiat, kun hetki on oikea.

Uskon

rakkauteen. Kaikilla olisi paljon helpompi olla, kun otettaisiin toiset enemmän huomioon ja kaikki kohtelisivat toisiaan niin kuin toivoisivat itseään kohdeltavan.

Tykkään mielenkiintoisista persoonista. Ihminen on ihminen, ei se katso väriä, rotua tai sukupuolista suuntautumista. Erilaisuus on rikkautta.

Soitin

lapsilleni ensimmäisiä levytyksiäni ja he ihmettelivät, olenko se tosiaan minä. Ääni oli kuin pikkulikalla, joka toki silloin olinkin.

Ääneni on muuttunut hirveästi: kehittynyt ja syventynyt ja tulkinta on tullut erilaiseksi. Levyjä kuunnellessa kehityksen huomaa.

Toivon,

että pysyisin terveenä ja että kaikki olisivat lähipiirissäni mahdollisimman pitkään täydessä sielun ja ruumiin voimissa. Pelkään poskiontelon- tai kurkunpääntulehdusta; se on heikko kohtani. Käytän tiettyjä luontaistuotteita ja talven tullen C- ja D-vitamiinia sekä sinkkiä.

Koiran kanssa tulee liikuttua ulkona ja hyötyliikuntaa saan pihahommissa. Stressiä puran imurin ja haravan varressa.

Ennustan,

että voisin jossain vaiheessa elää pidempiäkin aikoja etelässä, mutta niin kauan kuin lapset ovat koulussa, en voi lähteä minnekään.

Kokkaan

kotona, jos mieheni on työmatkoilla. Mieheni on hyvä ruoanlaittaja ja tykkää kokkauksesta, vaikka välillä valittaakin että miksi aina minä. Rakkautemme hetki on se, kun syömme koko perheen kanssa.

Meillä on Jonten kanssa eri aikataulut. Hän menee nukkumaan aikaisin ja herää kukonlaulun aikaan, kun minä hihhuloin hereillä kello kahteen. Se ei meitä häiritse. Tämä on elämäntyylimme.

Rakastan

hitaita aamuja. On ihanaa olla pitkään yöpaidassa ja ottaa rauhallisesti: juoda kahvia, lukea lehteä ja katsoa, kun linnut syövät ikkunalaudalla auringonkukansiemeniä. Kun olen heittänyt lapset aamulla kouluun, huomaan jääväni kotipihassamme autoon mietiskelemään. Siinä asiat usein loksahtelevat paikoilleen.

Lue myös:

Meiju Suvas hurahti vesijuoksuun

X