Meteorologi Seija Paasonen sopeutuu joka säähän: ”Miksi tuskailisin asiaa, jolle en voi mitään”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seija Paasonen
Seija Paasonen ei kapinoi säätä vastaan. ”Ilmastoomme kuuluu se, että välillä sataa ja toisinaan paistaa.” © Tommi Tuomi / Otavamedia
Meteorologi Seija Paasosen moniin muistoihin liittyy sää. Elämän tärkeimmissä käännekohdissa säällä ei kuitenkaan ole ollut merkitystä.

Aamuaurinko kuumotti kasvoja, mutta mieli oli surullinen. Seija Paasonen seisoi kotitalon rappusilla ja huhuili kesän kanssaan viettäneitä lapsia. Turhaan. Loma oli loppunut, ja he olivat lähteneet Seijan vielä nukkuessa.

Seija oli tuolloin noin kaksivuotias.

”Se taitaa olla ensimmäinen muistoni säästä.”

Sää sääteli elämää varsinkin kesäaikana. Ristiinassa sijaitsevalla maatilalla oppi kunnioittamaan sitä, miltä taivas näytti tai mitä se antoi. Sato saattoi onnistua tai tuhoutua, eikä siihen monista toimista huolimatta aina voinut vaikuttaa.

”Säällä oli oikeasti merkitystä.”

Elämässä on myös hetkiä, jolloin siihen ei kiinnitä lainkaan huomiota.

Esteetikon maisemat maalauksissa

Talvisina pakkasiltoina Seija käveli usein ulkona katselemassa tähtitaivasta. Avaruuden äärettömyys ja arvoituksellisuus kiehtoivat lapsen mieltä.

”Tuolla voi olla kaikenlaista, mistä emme tiedä mitään. Onko muuallakin kuin maapallolla elämää?”

Hän liikkui mielellään luonnossa ja menestyi koulussa myös luonnontieteissä. Toisinaan hän asettui katselemaan ukonilmaa kiellettyyn paikkaan kodin räystään alle. Sääilmiön voima kiinnosti.

Toisaalta Seija tarkasteli ympäristöään myös esteetikon silmin. Hän arvelee piirteen periytyneen äidiltä, jonka kanssa piirrettiin ja maalattiin paljon.

”Äiti on moneen suuntaan ehtinyt, luova ihminen, joka työlle vastapainona on aina kirjoittanut, tehnyt käsitöitä ja maalannut.”

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Seija pääsi sekä rakennusarkkitehtikoulutukseen Tampereelle että opiskelemaan yliopiston luonnontieteelliseen tiedekuntaan Ouluun ja Helsinkiin.

Hän valitsi Helsingin, koska sieltä olisi helpointa käydä kotona.

Meteorologian opintojen ensimmäisenä vuonna opeteltiin tunnistamaan pilviä. Analysoidessaan eri pilvilajien ominaispiirteitä Seija mietti:

”Ehkä maalauksistakin voisi löytää samanlaisia ilmiöitä.”

Ajatus iti yli kolmekymmentä vuotta.

Syksyllä 2015 oli vihdoin aika tarttua toimeen. Aluksi hän kolusi kotimaan lisäksi Pariisin, Lontoon, Pietarin ja Tukholman taidemuseoita sekä analysoi 1863:n maalauksen säät. Niistä syntyi teos Taiteilijoiden taivaat, joka esittelee taideteosten maalattuja taivaita meteorologin silmin.

Seija tarkasteli maalauksista muun muassa pilviä ja ilmiöitä kuten sadetta, sumua, jäätä, lunta ja tuulen suuntaa. Hän määritteli myös vuoden- ja vuorokauden ajat. Havainnot hän yksilöi laskentataulukkoon.

Samaan tyyliin hän on taulukoinut toisenkin harrastuksensa.

Kasvien kiehtovat tarinat

Seija aloitti työn Ilmatieteenlaitoksella opintojensa loppusuoralla. Sieltä hänet patistettiin – muiden aikalaistensa tavoin puoliväkisin, kuten hän sanoo – koekuvauksiin Yleisradioon. Seuraavat kaksitoista vuotta hän ennusti säätä televisioruudussa päätyönsä ohella.

Seija siirtyi vakituiseksi Yleisradioon vuonna 1995, kun hänet pyydettiin perustamaan sinne säätoimitusta.

Työ Yleisradion säätoimituksen esimiehenä on yhä osin vuorotyötä. Aamuvuoro alkaa kello 3.30 ja päättyy kello 13. Seija ehtii viettää perheensä, puolison ja 17-vuotiaan pojan, kanssa alkuillan, mutta pyrkii olemaan unessa jo iltaseitsemältä.

”Vuorotyö pakottaa sulkemaan pois monia asioita elämässä.”

Harrastusten on oltava sellaisia, joita voi tehdä työn sallimina aikoina. Seija viettää vapaa-aikaansa mieluiten kodin pihapiirissä.

”Parhaillaan on menossa vaihe, jolloin kuljen kumarassa pitkin pihaa katsomassa, mitkä kasveista ovat selvinneet talvesta hengissä.”

Hän kerää perinteisiä, monivuotisia perennoja ja ruusupensaita. Vuosikymmenten kuluessa niitä on tullut naapureilta ja sukulaisilta, mutta myös ventovierailta, jotka ovat kuulleet Seijan harrastuksesta.

Yksi ruusu on peräisin Helsingin Kaisaniemessä olleen puutalon seinustalta. Rakennuksessa toimi aikanaan Ilmatieteenlaitos. Kun rakennus purettiin, Hagar-niminen henkilö pelasti pensaan ja antoi osan muun muassa meteorologi Tapani Peltoselle, joka puolestaan vuosikymmeniä myöhemmin antoi siitä juuren pätkän Seijalle.

Ruusun historia on taltioitu, sillä Seija on taulukoinut kodin pihapiirin kasvit. Sarakkeisiin on merkitty kasvin nimen lisäksi sen antaja, kartta sijainnista ja päivämäärä, jolloin kasvi on saatu. Osasta kasveista on tallessa myös kasvien antajaa edeltänyt historia.

”Voisin joskus kirjoittaa kirjan kasveista ja niihin liittyvistä tarinoista.”

Puutarhatöiden lisäksi Seija tekee mielellään muitakin ulkotöitä.

”Ulkomaalaukset ovat minun juttuni. Samoin risujen haketukset. Tykkään siitä, että syntyy näkyvää jälkeä.”

Muistot matkoilta läheltä ja kaukaa

Mummola, Seijan äidin äidin koti oli Rautalammilla. Perheen yhteiset automatkat sinne muokkasivat ajatustapaa:

”Tärkeintä ei ollut määränpää, vaan se, että olimme matkalla.”

Ehkä Seijan intohimo matkustamiseen sai alkunsa jo lapsuudessa.

Ensimmäiset junareissut ulkomaille hän teki kouluaikana Pohjois-Ruotsiin kirjekaverin luokse. Sen jälkeen Seija kiersi Eurooppaa junilla Interrail-matkoilla. Oli vapaus valita reitit ja aikataulut, pysähtyä tai siirtyä eteenpäin.

”Parasta oli näkeminen, kokeminen ja se, että maisemat vaihtuivat.”

Kerran Seija nukkui taivasalla. Oli vuosi 1984, hän oli 24-vuotias ja saapunut yöjunalla Dublinista Irlannin länsirannikolla sijaitsevaan Galwayhin. Kaikki majapaikat olivat kiinni, joten hän asettui nukkumaan makuupussissa puistoon. Yllättäen alkanut rankkasade pakotti palaamaan asemalle.

Seija naurahtaa ja sanoo:

”Silloin ei ollut kännyköitä ja sovelluksia, joista olisi voinut tarkistaa sääennusteen.”

Pohjois-Espanjan vuoristossa junan ikkunasta nähty ukonilma oli ainutlaatuinen.

”Taivas välkehti yön pimeydessä ja näkymää säesti valtava jyrinä. Oli kuin olisin katsonut elokuvaa.”

Junat vaihtuivat pakettiautoon, kun Seija alkoi reissata tulevan puolisonsa kanssa. Norjassa nukuttiin Jäämeren rannalla ja elämyksiä koettiin myös Euroopassa.

Seija Paasonen

Seija Paasonen ei koe kuuluvansa julkkiskaartiin. ”Olen välikappale, joka kertoo asian eli vain työni vuoksi näkyvillä.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Nykyään pitkät matkat taittuvat lentokoneilla, mutta vieläkään määränpää ei ole tärkeintä:

”Tykkään lähtemisestä. On myös kiva tulla takaisin, mutta silloin muistot ovat jo mukana.”

Eläkevuosina Seija ehkä palaa rautateille:

”Vanha interreilaaja on yhä hengissä ja nostaa välillä päätään.”

Lapsuuden opit kantavat

Seijan puoliso oli auttamassa kyntöhommissa naapurin pellolla. Mukana oli heidän tuolloin kuusivuotias poikansa, jonka Seija näki pinkovan kotia kohti äitiä huutaen:

”Tule katsomaan, miten ihanalta pelto näyttää!”

Seija pisti saappaat jalkaan ja lähti pojan mukaan. Juuri kynnetty pelto kimalteli ilta-auringon paisteessa. Länsitaivas punersi, ja itätaivaalla roikkuivat tummat pilvet.

”Tuntui hyvältä, että poika näki siinä kauneutta ja halusi näyttää sen minullekin.”

Poika aloittaa syksyllä lukion viimeisen luokan. Hän on kiinnostunut myös luonnontieteistä ja lähettää toisinaan Seijalle kännykällä kuvia auringonlaskuista ja pilvistä.

”En ole ollut kovin pullantuoksuinen äiti termin sanatarkassa merkityksessä. En ole ehtinyt ja rehellisyyden nimessä en kauheasti tykkääkään leipomishommista.”

Sen sijaan poika on ollut mukana arjen touhuissa.

”Olemme olleet ja tehneet paljon yhdessä sekä varsinkin keskustelleet asioista. Kasvatusperiaatteena on ollut oikeudenmukaisuus. Aikuinen ei saa jyrätä tietämyksellään ja perspektiivillään lasta missään ikävaiheessa. Rajat ovat kuitenkin aina olleet olemassa.”

Seija oli täyttänyt neljäkymmentä pojan syntyessä.

”Tykkäsin opiskella ja tehdä töitä. En kokenut äidiksi tulemisen painetta. Olinhan hoitanut lapsia koko ikäni ja vuosien varrella olin läheinen aikuinen tai jopa varaäiti monelle lapselle.”

Seija on viidestä sisaruksesta toiseksi vanhin.

”On paljon lapsia, jotka tarvitsevat huolenpitoa. Minulle on ollut aina selvää, ettei lapsella tarvitse olla biologisia siteitä ollakseen perheessä ja suvussa samanarvoisena jäsenenä.”

Lapsuudenkodin ovet olivat avoinna myös kodittomille aikuisille.

”Nykyään yhteiskunta pitää paljolti huolta heistä, joilla ei ole omaa pesää. Ennen se oli ihmisten hyväntahtoisuudesta kiinni. Perhepiirimme oli laaja ja kasvoin siihen, että kaikki ovat samanarvoisia. Meidän kuuluu auttaa toinen toisiamme.”

Merkittävimmät muistot

Lapsuudenkodin pihapiirissä on aitta, jonka katolta Seija hyppeli isoveljen kanssa lumihankeen. Kerran puusta hypyn jälkeen lumi imaisi heidät niin syvälle, että äidin piti kaivaa heidät lapiolla irti.

Lapsuuden talvien muistoissa lunta oli aina paljon.

Minkälaisissa säämaisemissa ovat tapahtuneet elämän merkittävimmät käänteet?

Seijan isä kuoli talvella 1981. Seija oli juuri käymässä äidin luona, kun sairaalasta soitettiin suruviesti. Hän meni vetämään lipun puolitankoon.

”En muista, minkälainen sää oli, tai edes sitä, miltä taivas näytti.”

Seija lisää:

”Kun asia tai tapahtuma on riittävän suuri, säällä ei ole mitään merkitystä.”

Säämuistot liittyvät asteikon ääripäiden väliin sijoittuviin tapahtumiin.

”Niin kai sen kuuluukin olla. Tärkeimpien asioiden rinnalla kaikki muu häviää.”

X