Näyttelijä Aila Arajuuren suuri suru: ”Kaipaan Kallua, joka siunaaman sekunti”
Näyttelijä Aila Arajuuri menetti tammikuussa rakkaan puolisonsa Kalevi Tuomisen. Se suisti vilkkaan tahtonaisen elämän raiteiltaan. Vaikeimpia ovat yksinäiset aamut.
Aila Arajuuren kevät ja kesä ovat olleet raskasta aikaa. ”Toivon takaisin sitä entistä, pirteää ja iloista Ailaa.”
Näyttelijä Aila Arajuuren, 85, tyylikkäässä kodissa on kaikki paikoillaan, ja silti jotain puuttuu. Ailan aviomiehen Kalevi Tuomisen kuolemasta on kahdeksan kuukautta.
”Kallu sairasti kaksi vuotta tässä sohvalla, pilviä ja puita katsellen. Tammikuussa hän sai sellaisen komplikaation, että oli lähdettävä päivystykseen. En voinut silloin kuvitellakaan, että kahden viikon kuluttua hän olisi kuollut.”
Kahdeksan vuotta puolisoaan nuorempi Aila toimi viimeiset vuodet miehensä omaishoitajana. Koripalloilijana, käsipalloilijana, jalkapalloilijana ja urheilu-uran jälkeen kunnianhimoisena valmentajana ja urheilujohtajana tunnettu Kalevi Tuominen kärsi elämänsä viimeiset vuodet sydämen läppäviasta ja verenpainetaudista.
”Se oli rankkaa. Vilkkaana ihmisenä koin olevani vangittu kotiin. Koko ajan soi ovikello: tuli ruokaa, lääkkeitä, pyykkejä – jos olin muistanut niitä tilata. Oli paljon muistettavaa ja hoidettavaa, eikä hetken lepoa.”
Mutta Aila ei halua valittaa.
”Tiedän, että Kalevi olisi hoitanut minua aivan yhtä suurella antaumuksella. Ehkä vielä suuremmallakin. Hän oli todella huolehtivainen ja tarmokas. Sanoinkin hänelle aina, että hänestä olisi tullut oikein hyvä maatalon emäntä.”
44 yhteisen vuoden jälkeen ero rakkaasta elämänkumppanista on ollut musertava.
Pyörremyrsky
Kun elokuvatähti ja Kansallisteatterin näyttelijä Aila Arajuuri ja Suomen Olympiakomitean valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen kohtasivat 1970-luvun puolivälissä, meni kummaltakin jalat alta. Kalevilla oli takanaan kaksi avioliittoa, Ailalla yksi.
Kalevi oli nähnyt Ailan näyttämöllä ja tiedusteli Kansallisteatterissa työskenneeltä Arto-veljeltään näyttelijättären siviilisäätyä. Kiireinen yksinhuoltaja ei ehtinyt vastata kyläilykutsuihin, kunnes lopulta eräänä tapaninpäivänä sai lähdettyä Kalevin talolle Tapiolaan.
”En ollut koskaan ennen nähnyt sellaista isäntää. Kallu laulaa hoilotti ja kattoi pöydänkin heitellen lautasia kuin olisi heittänyt kiviä järven pintaan. Talon seinillä oli makkaramainoksia ja kirjahyllyssä haljennut Mannerheimin pää. Kaiken huippuna koko olohuoneen seinän kokoista ikkunaa peittivät aivan hirveät lumpeenkukkaverhot.”
”Mutta Kallu itse oli aivan ihmeellinen. Hän oli kuin pyörremyrsky. Hän oli hauskannäköinen ja energinen. Kun olimme syöneet, lähdimme Kalastajatorpalle. Sielläkin Kallu järjesti heti conga-tanssiaiset.”
Alkuhämmingin jälkeen parista tuli erottamaton. Vahvan keskinäisen vetovoiman imussa yhteiseen elämään liittyivät myös aikaisemmat elämät. Aila asui muutaman kilometrin päässä Aletta-tyttärensä kanssa, hänen poikansa Uula asui isänsä kanssa. Kalevilla oli edellisistä liitoistaan neljä lasta.
Aila Arajuuri ja Kalevi Tuominen SM-gaalassa vuonna 2002. © Pekka Nieminen/Om-arkisto
”Solahdin nopeasti Tuomisten sukuun. Minut vietiin heti näytille Lempäälän sukumökille, jossa kävivät kaikki Kallun seitsemän sisarusta. Tapasin Kaisa-muorin, jota Kallu rakasti yli kaiken. Sen jälkeen vietimme mökillä viikonloput ja juhannukset, siitä ei edes neuvoteltu.”
Kun pari päätti mennä naimisiin vuonna 1976, muutettiin Kallun Tapiolan talo yhteiseksi kodiksi.
”En sanallakaan koskaan kritisoinut sitä mautonta sisustusta. Mutta Kallun kosinta oli: ”Tehdääks remontti?” Silloin tiesin, että hän oli tosissaan kanssani ja saisin tehdä talosta juuri sellaisen kuin halusin. Se oli lasteni syntymien ohella elämäni ihaninta aikaa.”
Remontin yhteydessä Ailan elämään astuivat myös Kallun edelliset vaimot.
”Kallun ensimmäinen vaimo Eila Tuominen oli tuolloin merkittävässä asemassa Winterin maalitehtaalla Tampereella. Hän antoi meille isot alennukset, kun maalasimme talon lattiasta kattoon. Hänen ystävällisyytensä ja lempeytensä teki minuun valtavan vaikutuksen.”
Tahtojen taisto
Remonttiavusta alkanut arvostus on kantanut. Eila ja Aila pitävät yhä yhteyttä soittelemalla. Myös Kalevin toinen vaimo Kirsti on ollut läheinen perheystävä.
”Pidän kummastakin Kallun edellisestä vaimosta. He kummatkin rakastivat Kallua ja Kallu rakasti heitä. Minulla ei ole mitään syytä kantaa kaunaa menneistä asioista. En voi tuntea vihaa ketään kohtaan, sillä me kaikki olemme Jumalan luomia.”
Myös Kalevi Tuomisen suhtautuminen vaimonsa uraan ja maineeseen oli mutkaton. Hän oli Ailasta hyvin ylpeä.
”Kallu sanoi aina, että olen kaunis. Hän piti siitä, että pukeuduin näyttävästi. Ei haitannut, vaikka äijät ehkä tuijottivat tai jätkät katsoivat. Hän oli sitä mieltä, että se olisi ollut hyvä vaan!”
Yksinäisyys ei sovi Aila Arajuurelle. ”Jos joudun olemaan yksin kotona muutamankin päivän, alkaa ahdistaa. Minun täytyy saada nähdä ihmisiä.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Esiintyvälle taiteilijalle kannustava puoliso on lottovoitto.
”Meillä ei ollut mitään tarvetta mustasukkaisuuteen. Kallu oli niin vahvasti kallellaan minuun päin. Sellaisina päivinä kun minulla oli sekä harjoitukset että näytös, Kallu esimerkiksi teki aina ruoan. Minulle oli oikea onnen paukku, että minulla oli niin hyvä olla kotona.”
Kahden johtajaluonteen yhteiselämä ei kuitenkaan ollut silkkaa pumpulia. Välillä mielipide-eroja ratkottiin hyvinkin isoon ääneen.
”Meillä molemmilla oli hyvin vahva tahto. Olimme itsepäisiä, mutta kaksi lasta hoitaneena olin oppinut ymmärtämään, milloin on viisasta taipua. Opin nopeasti esimerkiksi sen, että Kallu oli kasvanut niin kiinni sukuunsa ja perheeseensä, että olisi tarvittu kirurgin veistä erottamaan heidät toisistaan.”
Hiljaisuus
Elämäntäyteisten vuosien jälkeen koti on hiljennyt. Seinillä on muistoja menneestä, muun muassa Kalevi Tuomiselle myönnettyjä elämäntyöpalkintoja.
”Aamut ovat vaikeimpia. En meinaa millään päästä käyntiin. Otan pillerin ja herään kunnolla puolilta päivin.”
Aila soimaa itseään laiskuudesta, koska ei aina jaksa lähteä kävelylle. Polvi on ärsyyntynyt koronakevään liikkumattomuudesta. Se kaipaisi liikuntaa, jotta sillä voisi jälleen joogata.
”Olen aina katsonut paljon elokuvia ja lukenut kiinnostuneena lehdistä niiden arvosteluja. Mutta huomaan, että monet hommat jäävät nyt tekemättä, kun jään nakottamaan televisiota. Minusta on tullut vähän tämmönen.”
Lapset saivat Ailan luopumaan omasta autosta, vaikka hän oli ajanut 66 vuotta. Tilanne vaatii totuttelua, kun yhtäkkiä ei pääsekään hurauttamaan autolla vaikka kauppaan.
”Onneksi on kivoja lounaspaikkoja, jonne voi kävellä. Tässä iässä jo alkaa olla erilaisia hoitoja. Niihin pääsy ilman autoa on oma juttunsa.”
Joka ilta Aila kirjoittaa ylös päivän tapahtumia, tuntemuksia ja ajatuksia. Päiväkirjoja on kertynyt pöytälaatikkoon jo monta kymmentä.
Aila on saanut apua uuteen elämänvaiheeseen myös terapiasta.
”Olin jonkin aikaa sairaalassakin lepäämässä, mutta ihan samanlaisena palasin takaisin kotiin.”
Kalevi Tuominen (1927-2020) oli 40 vuoden ajan Suomen keskeisimpiä urheiluvaikuttajia. © Jussi Nukari/Lehtikuva
Puolikas elämä
”Moni on yrittänyt lohduttaa, että ’aika parantaa haavat’. Juuri tällä hetkellä se ei auta. Olen nyt keskellä suurta murhetta, enkä voi hypätä ajassa kahta vuotta eteenpäin.”
Uupumuksesta huolimatta eläväinen Aila ei pysty olemaan monta päivää yksin kotona. Silloin ahdistus iskee. Hän on kokeillut jo työntekoakin päästäkseen elämässä eteenpäin.
”Pojantytär Adeliina pyysi minua kanssaan lyhytfilmin kuvauksiin. Esitin isoäitiä, ja työpäivästä tuli 16-tuntinen. Palautuminen tuntuu kestävän kauemmin kuin koskaan.”
Kuoleman kohtaaminen ei ollut Ailalle vaikeaa. Sen sijaan uusi elämä, kuin puolikas entisestä, on.
”Puhun Kallulle ongelmistani ja sattumuksistani. Tiedän, että hän kuulee.”
”Kun Kallu lähti, minusta tuli jotenkin epävarma ja avuton. Omanarvontuntonikin heilahti. Olimme niin tottuneet jakamaan asiat keskenämme. En useinkaan saanut häneltä neuvoja, mutta sain hänen kiinnostuksensa.”
Koti, yhteisen elämän näyttämö, on täynnä muistoja. Se on kaihoisaa, mutta myös lohdullista.
”Vähän joka haarukka ja veitsi muistuttaa Kallusta. Kun teen voileivän, alan automaattisesti tehdä toista hänelle.”
”Minulla ei ole käsitystä tuonpuoleisesta elämästä, mutta olen saanut välillä tuntea lähes konkreettisesti, että hän on täällä läsnä. Puhun hänelle ongelmistani ja sattumuksistani. Tiedän, että hän kuulee.”
Muutamia luottoihmisiä on yhä, vaikka monta ystävää on poistunut. Hiljattain Aila sai lohtua vuoden 1964 Tokion olympialaisten koripallomaajoukkueen pelaajista, jotka kokoontuivat Tapiolan uurnalehtoon.
”Tuntui kivalta, kun ne hujopit muistivat entistä valmentajaansa Kallua.”
Ailan terapeutti kysyi taannoin, mitä hän toivoisi elämältä.
”Toivon takaisin sitä entistä, pirteää ja iloista Ailaa. Kaipaan Kallua ihan joka siunaaman sekunti. Tiedän, että hän toivoisi, että minulla olisi hyvä olla.”
Kuvausasu: Neule Kappahl, takki Reserved.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti