Näyttelijä-tanssija Anu Palevaara, 46, tuntee ammattinsa varjopuolen: ”Olen keski-ikäinen nainen, eikä meille ole niin paljon rooleja tarjolla”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Anu Palevaara
Anu Palevaara. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Anu Palevaara työskentelee näyttelijäntyön ohella tanssinopettajana.

Tunnustan, että haaveilen pienestä metsämökistä, erakkoluolasta. Olin jo lapsena sosiaalinen erakko ja nautin omasta rauhasta. Yksin ollessani luen paljon, kirjoitan päiväkirjaa ja pelaan myös Xboxilla.

En juurikaan suunnittele tulevaisuutta. Olen enemmänkin ajelehtinut paikasta toiseen, mutta ne satamapaikat ovatkin olleet useimmiten todella hyviä. Freelancerina olen toki joskus kriiseillyt urani kanssa ja miettinyt, että mitä jos kaikki loppuu. Yleensä uskon siihen, että elämä kantaa.

”Ikä tulee väistämättä vastaan”

Kannustan itseäni puskemaan eteenpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa, kun välillä tulee niitä mustia aikoja. Olen keski-ikäinen nainen, eikä meille ole niin paljon rooleja tarjolla.

Työskentelen näyttelijäntyön ohella myös tanssinopettajana. Olen iloinen siitä, että pystyn vieläkin tanssimaan. Täytän kolmen vuoden päästä 50 vuotta ja ymmärrän, että jossain vaiheessa ikä tulee väistämättä vastaan.

Terveys entistä tärkeämpi

Pelkään terveyden menettämistä. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän terveysasiat ovat mielessä. Yritän ylläpitää terveyttä syömällä monipuolisesti muun muassa marjoja ja vihanneksia.

Olen sekasyöjä, mutta nuorempana kokeilin vuoden ajan kasvisruokavaliota. Se ei kuitenkaan sopinut minulle ollenkaan. Rauta-arvoni romahtivat totaalisesti. Elettiin 90-lukua ja tanssin silloin tosi paljon. Yritin kyllä noudattaa tarkkaa ruokavaliota, mutta tällaiselle epäorganisoidulle ihmiselle se ei vain sopinut.

Teini-poika ja koiramaiset kissat

Rakastan perhettäni. Asun lukioikäisen poikani ja kahden kissimirrin kanssa. Misu ja Mauri Antero eli Maukka ovat rodultaan bengaleita ja käytökseltään aika koiramaisia. On ihanaa, kun ne tulevat aina ovelle vastaan.

Rakastan myös luontoa ja varsinkin sieniä. Sieniharrastukseni on mennyt niin pitkälle, että tein Päivi Hentun kanssa kirjan sienistä. Olemme pyörittäneet pitkään yhdessä sieniaiheista blogia.

Oma suosikkisieneni on mustavahakas. Se taipuu niin moneksi. Itse tykkään mustavahakkaasta chilin ja kookosmaidon kanssa, mutta se sopii hyvin myös herkkutatin pariksi.

Paheena myöhästely – apuna kaksi herätyskelloa

Olin nuorena tosi kiltti ja kuuliainen. Se oli osa pohjalaista perimääni. Yksi pahe minulla kuitenkin oli – myöhästely. Opiskellessani 90-luvulla Lontoon taidekoulussa se onneksi kääntyi niin päin, että aloin tulla joka paikkaan etuajassa. Myöhästely ei oikein sovi näyttelijän ammatissa.

Kerran olen kuitenkin myöhästynyt ja pahasti. Kuvasimme Salatut elämät -sarjaa ja olin katsonut kuvauspäivät väärin. Olin kotona suihkussa ovikellon soidessa. Minua tultiin tuotannosta asti hakemaan.

Olin opetellut väärien päivien repliikitkin, joten tuotanto seisoi ja odotti vain minua. Siinä oli vastanäyttelijäni Petri Mannisen tuki tarpeen. Hän rauhoitteli minua ja lopulta siitäkin onneksi selvittiin. Se oli niin kova kolahdus, että minulla oli sen jälkeen monta vuotta kolme eri herätyskelloa soimassa. Nykyään pärjään kahdella.

Suutun epäoikeudenmukaisuudesta. Yritän olla aina niin oikeudenmukainen kuin vain on mahdollista. Uskon vahvasti rehellisyyteen. Valkoisiin valheisiin en turvaa, mutta aivan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Mölyt voi pitää tarvittaessa mahassa.

Metsästyskortti seuraavaksi?

Ennustan, että hurahdan seuraavaksi ampumaurheiluun. Isäni metsästi ja meillä oli suunnitelmissa, että minäkin hankkisin metsästyskortin. Isän ryhdyttyä yrittäjäksi yhteinen aikamme jäi ja metsästyskorttini sen myötä. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä ja nyt olen käynyt vähän harjoittelemassa. Se on kiehtovaa hommaa, vaikka en ikinä oikeasti metsästäisikään.

Synnyin ja kasvoin maalla Nurmijärvellä. Olin lapsena poikatyttö ja viihdyin hyvin veljeni kanssa. Meillä oli hyvin tasa-arvoinen kasvatus, eikä perheessämme jaoteltu tyttöjen tai poikien juttuja sen kummemmin.

Olen veljeäni puolitoista vuotta vanhempi. Meitä luultiinkin usein kaksospojiksi, enkä ihmettele. Vanhoissa valokuvissa näytän luonnonkiharassa tukassani ihan pikkupojalta.

Haluan aina pitää kiinni sovituista töistä. Vuosi sitten Salatut elämät -sarjan tuottaja soitti ja kysyi minua mukaan Pihlajasatu-spin-off-sarjaan. Jenni Vainion paluu kuulosti tosi hyvältä ja kolmessa päivässä teinkin 23 kohtausta. Se oli aika rankka puristus muiden töiden lomassa, mutta onneksi tuotannossa oltiin hyvin joustavia.

X