Nina Mikkonen sai elämäniloa takaisin – Kuntokuuri toi enemmän kuin hän uskalsi toivoa: ”Painonpudotus ja elämäntapamuutos ovat mahdollisia, vaikka takana olisi millainen elämän myrsky”
Raskaiden vuosien jälkeen yrittäjä Nina Mikkonen havahtui siihen, että oli surkeassa kunnossa. Oli pakko yrittää tehdä elämänmuutos. Urakka myllersi uusiksi vaate- ja jääkaapin − mutta eniten mielen.
Nina Mikkonen sanoo olevansa uuden elämänsä ensimetreillä. ”Raskaat vuodet ovat takana”, hän iloitsee.
En pysty. En kykene. En jaksa.
Yrittäjä Nina Mikkonen makaa sängyssään eikä saa nostettua peittoa päältään. Ninan pojat Mikael ja Matias ovat lähdössä kouluun, mutta Nina ei jaksa edes toivottaa lapsilleen hyvää koulupäivää.
Keskivaikea masennus on sammuttanut viimeisenkin valon hippusen.
”Minulla ei ollut Timon kuoleman jälkeen minkäänlaista elämänhalua. Jos minulla ei olisi ollut poikia, olisin varmasti kiikkunut Myrskylän männyssä jo Timon sairauden aikana”, Nina Mikkonen, 55, kertoo.
Ninan aviomies Timo T.A. Mikkonen kuoli kaksi vuotta sitten sairastettuaan pitkään.
Kun Nina tänä keväänä sai kutsun tosi-tv:n laihdutusohjelmaan, hän ei epäröinyt. Hän halusi tarttua tilaisuuteen. Oli korkea aika keskittyä omaan itseen.
”Haluan näyttää, että painonpudotus ja elämäntapamuutos ovat mahdollisia, vaikka takana olisi millainen elämän myrsky.”
Tapahtui enemmän kuin Nina uskalsi toivoa.
Vaikeuskerroin huipussa
Hotellin lounaspuffetissa Ninan lautanen täyttyy sekasalaateista, perunasta ja riistasta.
Suurin pudottaja Suomi -kisaan osallistuva Nina on laihtunut kesän aikana silminnähtävästi: posket ovat kaventuneet ja vyötärö solakoitunut.
Mutta se on vain pintaa. Ninan elämässä on suurempi muutos, joka kuuluu hänen puheessaan. Tummat sävyt ovat kadonneet.
”Olen saanut takaisin voimaani ja elämäniloani. Raskaat vuodet ovat takana, ikään kuin valo olisi astunut sisääni.”
Nina kutsuu viime vuosia pimeiksi vuosiksi. Niiden aikana hän rämpi usein henkisten ja fyysistenkin voimavarojen rajoilla.
Hän toimi kuusi vuotta vakavan aivoinfarktin saaneen aviomiehensä Timon omaishoitajana. Samalla hän huolehti perheen kahdesta erityislapsesta, suurista veloista, talosta ja firmasta.
Kun Timo kaksi vuotta sitten kuoli, menehtyi pian myös lasten rakas isotäti ja sen jälkeen Ninan syöpään sairastunut äiti. Yhtäkkiä elämästä oli tullut pelkkää kuolemista.
”Vuoden sisällä meillä oli kolmet hautajaiset. Alkoi tulla tunne, että onko tässä elämää enää ollenkaan, kun kuljimme arkulta arkulle. Ajattelin, että olen kohta valmis menemään sinne itsekin, että en jaksaisi enää. Poikia minun kävi myös valtavasti sääliksi. He kokivat saman kuin minä, joutuen kuitenkin samalla suoriutumaan koululaisen velvollisuuksistaan. Vaikeuskertoimista huolimatta tässä kuitenkin ollaan.”
Laihtumista ovat vaikeuttaneet Ninan mielialalääkkeet, joihin hänen oli turvauduttava omaishoitajavuosinaan. ”Lääkkeet olivat pelastus.” Pekka Nieminen / Otavamedia
Nousu satulaan
Lounaan jälkeen Nina Mikkonen asettelee pyöräilykypärän päähänsä ja ponnistaa vaivattomasti pyörän satulaan. Pyöräilystä on tullut hänelle kesän aikana mieluinen treenimuoto.
Myöhemmin päivällä on edessä vielä 30 kilometrin lenkki.
Nina on pudottanut kiloja pyöräilyn lisäksi muun muassa uimalla sekä salitreenillä. Pääasia on, että joka päivä tulee liikuttua jotenkin.
Kipinän antoi tv-ohjelmaan kuulunut viiden viikon leiri. Sen aikana Nina puski kroppansa äärirajoille. Mutta valmentajista huolimatta lopullinen laihdutusurakka on täytynyt tehdä yksin.
Elämäntapamuutosprojektin aikana Ninan on ollut toisinaan vaikea ymmärtää oman kehon metkuja. Vaikka hän noudattaa kirjaimellisesti sekä ruoka- että treeniohjelmaa, on temppuileva aineenvaihdunta pistänyt pääkopan koetukselle.
”Kaikki ei voi johtua siitä, että olen keski-ikäinen! Olen oppinut ymmärtämään, että pitkäaikainen henkinen sekä fyysinen kuormitus, mielipaha ja ikä ovat sellainen kombinaatio, että niillä on iso merkitys ihmiskehon toimintoihin.”
Leirillä läpikäyty ”rääkki” sytytti kuitenkin pitkään uinuneen intohimon liikkumiseen.
”Liikunta ei ole ollut minulle vieras asia, en ole koskaan pelännyt hikoilua. Kestän kipua ja olen sitkeä sissi, kun sen vaihteen otan.”
Pala kakkua käy
Nina ryhtyi elämäntaparemonttiin terveytensä vuoksi, mutta myöntää, että ulkonäölläkin on merkitystä. Ninalle etenkin laittautuminen on itsekuriasia.
”En valitettavasti ole niin kypsä ihminen, että ulkoinen ei merkitsisi minulle mitään. Ennen avioitumistani olin pitkään ulkonäkökeskeisellä alalla: pyrin tekemään ihmisistä kauniita kampaajamestarin ammatissani. Jos nainen jaksaa maalata huulensa, laittaa ripsiväriä ja katsoa mitä pistää päällensä, se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi syvällisiä arvoja. Olen meikannut aina, silloinkin kun Timo oli sairas.”
Nina mahtuu jo nyt aiempaa pienempään vaatekokoon. Painonpudotus jatkuu yhä.
Laihtuminen tuntuu hyvältä.
”Kyse ei ole siitä miltä näytän, vaan siitä mitä koen. Jos saan hoikistumisestani mielihyvää, se vaikuttaa positiivisesti omaan mieleeni ja vireystilaani.”
Nina sanoo urakkaa henkiseksi prosessiksi.
”En osallistunut laihduttaakseni viisi viikkoa ja lyödäkseni sitten sanan mukaisesti läskiksi palaamalla vanhaan. Arvostan saamaani valmennusta, ravinto-oppia ja laajoja lääketieteellisiä tutkimuksia. Ne auttavat pysyvään elämäntapamuutokseen.”
Joskus Ninalla on päiviä, jolloin parsakaali ällöttää. Hän on ennenkin syönyt vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja, mutta niiden määrät ovat nykyisessä ruokavaliossa huomattavasti suurempia kuin ennen.
Nina nauttii säännöllisesti muun muassa chian siemeniä. Hedelmäsalaattiin hän laittaa perinteisten banaanin ja omenan sijaan usein eksoottisia hedelmiä, kuten karambolaa, kiiviä ja passionhedelmää. Marjat − kuten mustikat ja mustat viinimarjat − kuuluvat myös ruokavalioon tiiviisti.
Nautinnollisinta hänelle on nykyään herkuista kieltäytyminen, mikä on entiseltä herkkusuulta kova temppu.
Haastavinta uudessa ruokavaliossa on se, että syödä saisi koko ajan. Ninan pitäisi syödä päivän aikana seitsemän ateriaa. Joka ateriaan kuuluu 200 grammaa kasviksia ja hedelmiä sekä marjoja maltillisesti.
Aamukahvi vaihtui puuroon.
”Aamupalani on veteen keitetty kaurapuuro ruokalusikallisella chian siemeniä tai kaksi palaa leipää, joiden päällä on ohut kerros margariinia, salaattia, vähärasvaista goudaa ja kalkkunaviipaletta.”.
Uusi ruokavalio sallii satunnaiset herkut.
”Eihän elämistä pidä lopettaa! Juhlissa voin ihan hyvin ottaa palan kakkua, kunhan en ota sitä seuraavanakin päivänä.”
Nina Mikkonen löysi elämäniloa. Pekka Nieminen / Otavamedia
Pelastavat lääkkeet
Nina ja pojat asuvat Helsingin Mellunmäessä. Muutto uuteen asuntoon saattaa olla pian edessä. Nina viihtyisi jatkossakin luonnon ääressä.
”En jaksaisi millään muuttaa, mutta se on pakon sanelemaa. Kun saimme myytyä Myrskylän talon, minulla oli 27 päivää aikaa tyhjentää 340 neliötä ja etsiä uusi asunto. Orimattilan asunnossamme ehdimme asua kahdeksan kuukautta, kun tuli jälleen muutto tänne Helsinkiin. Muistelen aikaa kauhulla.”
Traagisia kokemuksia Nina ei ole ehtinyt pysähtyä ajattelemaan.
”Kun mietin elämääni taaksepäin ihmettelen, että onko tuo ollut minun elämääni. Olenko mennyt läpi tuon kaiken? Minulla ei ole ollut aikaa miettiä, mitä meille on tapahtunut, olen vain sammuttanut tulipaloja. Taaksepäin en ole voinut jäädä katsomaan, koska muuten liekit olisivat nielleet minutkin.”
Ninan mielialalääkkeet ovat tehneet laihtumisesta haastavaa. Kuusi vuotta sitten Ninan pinna alkoi olla niin kireällä, että lääkkeisiin oli turvauduttava.
”Ensin pyristelin vastaan, mutta sitten Timon henkilökohtainen avustaja sai puhuttua minulle järkeä: jos ihmisen sokeriarvot heittelevät hänelle määrätään insuliinia. Jos aivokemia on epätasapainossa, sitäkin on lupa lääkitä. En todellakaan halunnut, että pojat luulevat, että heidän nimensä on ”turpa kiinni”. Lääkkeet olivat pelastus.”
Lääkkeet ovat auttaneet henkisen kivun ja stressin kanssa kuten pitikin, mutta niiden ikävä puoli on ollut painonnousu.
Helpottavan itkun kaipuu
Onko elämänmuutos tekemässä tilaa myös uudelle rakkaudelle? Nina Mikkonen ei torju ajatusta, mutta huomauttaa, ettei etsi ketään.
Hänen on saatava ensin jalkansa kantamaan. Vasta sitten voi sovitella toista viereensä.
”Uskon siihen, että onni ei tule etsien, se tulee eläen.”
Tänä syksynä Nina odottaa suurta, helpottavaa itkua. Sitä ei ole vielä tullut Timon kuoleman jälkeen.
”Haluaisin itkun tulevan, jotta painava tunne rinnassani katoaisi ja että ymmärtäisin menetysteni määrän. Sisääni ei ole vielä asettunut itse tieto: kaiken lopullisuus. Timon, niin kuin myös äitini, puhelinnumerot ovat yhä kännykässäni. Ne ovat siellä ehkä ikuisesti.”
Nina toivoo, että fyysisten kisojen lisäksi ihmiset kilpailisivat siitä, kumpi ehtii tehdä toiselle ensin paremman mielen.
”Silloin meillä olisi moni asia täällä paremmin. Se ei edes ole vaikeaa, jos siihen vain ryhtyy. Omaishoitajana rohkenen sanoa näin. Elämän tarkoitus on kuitenkin rakastaa ja tulla rakastetuksi.”
Nykyään Nina herää poikiensa kanssa samaan aikaan ja on valmis ”passaamaan pojat pilalle”.
”Olen innostavampi ja innostuneempi äiti kuin aikoihin. Elämänlaatuni on lisääntynyt elämäntapamuutoksen myötä. Se näkyy ympärillä oleville.”
Poikien lähtiessä kouluun Nina jaksaa taas toivottaa heille hyvää koulupäivää.
”Ja jos he eivät juokse karkuun, halaan ja pussaan myös.”
Kuvausvaatteet: Oranssi takki, turkoosi neulepusero ja mustat housut Kotirouva Oy. Miestenkello Superdry.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 8/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti