Paras paikka maailmassa – Oopperalaulaja Helena Juntusen kotona uuneillakin on omat nimet: ”Vanhan talon korjaaminen ja ylläpitäminen maksaa”
Punainen talo Siuntiossa vei oopperalaulaja Helena Juntusen ja hänen miehensä Kimin sydämen ensi näkemältä. Kotoa ei lähdetä mihinkään — paitsi töihin.
Helena Juntunen reissaa paljon työnsä takia. ”Suurinta mahdollista onnea on kokonainen päivä kotona.”
Oopperalaulaja Helena Juntusen rakkain paikka on oma koti. Vanhan talon nurkkia on remontoitu pikkuhiljaa.
”Kun näimme netissä myynti-ilmoituksen tästä talosta, ihastuimme siihen heti. Tuolloin vasta seurustelimme mieheni Kimin kanssa ja olimme olleet yhdessä vain vähän aikaa. Siksi tuntui hiukan dramaattiselta ostaa meille heti talo. Paikan päällä talo vei molempien sydämen.
Kotimme sijaitsee Siuntiossa Porkkalan entisellä vuokra-alueella, jonka Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle sodan jälkeen. Vuokra-aikaa kesti vuoteen 1956 asti, joten talomme on ollut 12 vuotta Neuvostoliitossa.
Luulimme ensin, että pihalla on vanhan maakellarin perustukset, mutta paljastui, että se onkin ollut bunkkeri. Talon alta löytyi vanhoja pulloja kyrillisillä kirjaimilla.
Talon rakensi aikoinaan itselleen ja perheelleen kirvesmies Valdemar Holm. Hänen tyttärensä Gertrud on käynyt meillä.
Historiaa riittää, ja talon tarina jatkuu. Olemme asuneet tässä 11 vuotta.”
Maalämpö on miellyttävämpi
”Kun tulimme taloon, mikään täällä ei ollut kuin pommi, vaan kaikissa tiloissa saattoi olla ja elää. Olemme laittaneet paikkoja kuntoon pikkuhiljaa.
Huone kerrallaan on tehty jotakin pientä, kuten revitty muovimattoja pois puulattioiden päältä. Osan remonteista osaamme tehdä itse, mutta toki ammattimiehiäkin on pitänyt käyttää.
Maalämpöön siirtyminen tapahtui marraskuussa, ja rakastan näitä uusia pattereita! Niistä tuleva lämpö on paljon miellyttävämpää kuin suorasta sähköstä tuleva lämpö. Tunnen sen jopa limakalvoissani, on helpompi hengittää. Mutta kukaan ei kertonut, että maalämpöön siirtyminen tuo myös ääntä: lirinää, lorinaa ja kohinaa.”
”Vanhan talon korjaaminen ja ylläpitäminen maksaa”
”Alakerrassa on keittiön lisäksi kaksi huonetta sekä eteinen ja porstua. Vaikka keittiö piti remontoida, ei tullut mieleenkään alkaa kaataa seiniä ja tehdä tästä avointa tilaa tai purkaa leivinuunia.
Keittiön pöytä, tuolit ja penkki ovat kirpputorilöytö, Tapiovaaran Pirkka-mallistoa. Ne miellyttivät silmää ja sopivat siroutensa vuoksi hyvin pieneen keittiöömme.
Halusin keittiöön kaasuhellan, sillä olin tottunut siihen jo asuessani yksin Tehtaankadulla. Tykkään jopa kaasuhellan putsaamisesta, teräsvillalla hinkatessa siitä tulee kuin uusi.
Vanhan talon korjaaminen ja ylläpitäminen maksaa, joten etenemme pikkuhiljaa, säästämme ensin rahan ja ryhdymme sitten toimeen. Meillä on kyky sietää keskeneräisyyttä.
Kun talossa on kaksi lasta, kaikkea ei olisi kannattanutkaan laittaa heti kuntoon. Hyvä hetki maalaamiseen ja tapetointiin voisi olla nyt, kun lapset ovat 10- ja 8-vuotiaita. Kylpyhuonekin pitää jossain vaiheessa remontoida.”
Vanhan talon uuneilla on nimet
”Gorba, Kake, Aatu ja Leksa. Talon uuneilla on nimet, ja omia persooniaan ne ovatkin. Olemme vähitellen oppineet, miten niitä lämmitetään.
Gorba on saanut nimensä Gorbatšovin mukaan ja muistuttaa talon historiasta. Se onkin väriltään punainen. Uuni sijaitsee eteisessä, lähellä yläkerran portaita. Mies huikkaa aamulla töihin lähtiessään että ”Gorbassa on tulet”. Lämpö nousee siitä ihanasti yläkerran makuuhuoneisiin.
Nukumme mieheni kanssa 120 senttiä leveässä sängyssä, joka on kulkenut mukanani 30 vuotta. Olenkin sanonut, että puolison tärkein ominaisuus on, että hän mahtuu ensirakkauden levyiseen sänkyyn.
Kake on lyhennys kaakeliuunista, Leksa muunnos leivinuunista ja valkoinen Aatu tulee Adolf Ehrnroothista. Meillä on talossa muitakin merkkihenkilöitä: Mannerheim olohuoneen seinällä pelottelee möröt huushollista.”
Flyygeli löytyi tarjouksesta
”Emme ole sisustamalla sisustaneet yhtäkään huonetta, mutta tiedämme, mistä tykkäämme. Makumme menee hyvin yksiin. Vaikka tyylimme on runsas, täällä on silti tilaa hengittää.
Menimme mieheni kanssa yhteen vasta yli 35-vuotiaina, ja yhteiseen kotiin tuli huonekaluja kummankin luota. Huutokaupat ovat meille yhteinen harrastus. Kerran löysimme Rafael Wardin vesivärimaalauksen 70 eurolla ja pilkkahintaan Liekki-ryijyn, josta olimme haaveilleet.
Tärkein hankinta ja itsestäänselvyys minulle on ollut flyygeli. Se ostettiin tarjouksesta, mikä huvitti tuttavia. Onneksi soitin sattui olemaan valkoinen, musta tekisi olohuoneesta raskaan.
Toinen katseet keräävä esine on venetsialaisen Mariano Fortunyn suunnittelema silkkivalaisin. Se on valtavasta koostaan huolimatta kevyt.”
Naapurit kutsuvat Jouluvalojuntusiksi
”Olemme saaneet kyläläisiltä lempinimen: Jouluvalojuntuset. Virittelemme valoja, lyhtyjä ja joulukoristeita jo pyhäinpäivän jälkeen. Niitä on sekä ulkona että sisällä.
On tunnelmallista mutta myös tarpeellista saada tuiketta sinne tänne, sillä täällä metsän keskellä on pilkkopimeää. Tähdet taivaalla näkyvät kyllä upeasti.
Reissaan työni takia noin 120 päivää vuodessa, joten olen kotona aina kun vain voin. En ole ollenkaan reissuihminen. Kun olen työmatkalla, oma elämäni on pausella. Elämä alkaa taas, kun pääsen kotiin.
Nuoruudessani yritin saada ajan kulumaan esiintymisten välissä, ja osa keinoista oli huonoja, kuten alkoholi. Muun muassa tästä elämänvaiheestani olen kertonut hiljattain ilmestyneessä kirjassa Joskus liikaa, aina liian vähän.
Joku on ihmetellyt, miten uskalsin kertoa elämästäni niin avoimesti. Olin päättänyt, että jos lähden kirjaprojektiin, en tee sitä käsijarru päällä.
Uskon, että kaikki ne häpeän, jännityksen ja muut tunteet, joita olen kokenut, koskettavat meistä jokaista.
Kirjassani kerron, ettei minua saa lähtemään kotoa kuin allekirjoitettu työsopimus. Tässä talossa, meidän kodissamme, jokainen nurkka on hyvää. Me valitsimme tämän vanhan talon, mutta yhtä lailla talo valitsi meidät.”
Illalla lämpiää pihasauna
”Joulun alla teemme perinteisiä englantilaisia joulukakkuja ja annamme niitä ystäville lahjaksi. Kakkuihin tulee aprikooseja, taateleita ja viikunoita, mutta ei missään nimessä säilykekirsikoita. Kakut juotetaan calvadosilla.
Joulun vietämme kotona, perhepiirissä. Toivottavasti saamme mummeja kylään.
Joulupöytään kuuluu perinteisiä jouluruokia, mutta usein kokeilemme myös jotain uutta reseptiä. Viime aikojen löytö on keltainen rosolli, johon tulee persimonia, omenaa, lanttua ja perunaa. Riimiporo ginimarinoidaan.
Kinkku kypsyy leivinuunissa niin mureaksi, että sitä voi syödä lusikalla.
Illalla lämpiää pihasauna.
Lapset sanovat, että on niin kivaa, kun ollaan yhdessä kotona. Se on perheemme oma mantra, ja sen kuuleminen sykähdyttää minua aina.”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti