Salla Paajanen sai potkut Yleltä videopalaverissa, irtisanomisilmoitus tuli sähköpostilla: ”Potkuni on koettu yhden naisen ulosmarssina”

Toimittaja-uutisankkuri Salla Paajasen työsuhde Yleisradiossa päättyi 26 vuoden jälkeen. Salla suhtautuu silti tulevaisuuteen valoisasti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ennen syksyn yt-neuvotteluita Yleisradion uutisankkuri, toimittaja Salla Paajanen oli ajatellut jatkavansa työelämässä vielä eläkeiässäkin. Nyt hän on uuden edessä, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta. ”Olen hyvässä kunnossa ja työvirettä riittää.” © Sara Pihlaja

Toimittaja-uutisankkuri Salla Paajasen työsuhde Yleisradiossa päättyi 26 vuoden jälkeen. Salla suhtautuu silti tulevaisuuteen valoisasti.
Teksti: Elina Kirssi

Uutisankkuri Salla Paajanen, 57, aavisti heti, mitä oli tapahtumassa. Kun hänet ja kaksi muuta Ylen alueuutisten uutisankkuria kutsuttiin infotilaisuuteen viime marraskuussa, videopalaverissa oli HR-osaston edustajia, esimiehiä, pääluottamusmies ja oma luottamusmies.

He kertoivat, että kolmea uutisankkuria koskevat yt-neuvottelut olivat alkamassa joulukuussa. Sallan arvaus osui oikeaan.

Yt-neuvotteluiden käynnistäminen korona-aikana ja juuri joulun alla tuntui Sallasta epäreilun kohtelun huipentumalta. Tuli kyykytetty olo. Hän tiesi, että jos tarjottua työtä ei ota vastaan, hän saa potkut. Yt:t olivat jo kolmannet seitsemän vuoden sisällä, eivätkä ne jäisi viimeisiksi.

Sallasta alkoi tuntua, että seitsemän vuoden saattohoito oli tulossa päätökseensä.

Vanhan brändin leimaama

Salla Paajanen on tehnyt rohkeita valintoja ennenkin. Hän irtisanoutui vakituisesta työpaikasta MTV3:lla 1990-luvulla ja opiskeli shiatsuterapeutiksi. Lapset olivat vielä pieniä, mutta Salla uskalsi silti heittäytyä tyhjän päälle.

”En ole mikään uhkarohkea, vaan puntaroin ja pähkäilen pitkään ja vietän unettomia öitä, ennen kuin saan isot päätökset tehtyä. Sitten asiat ovat valmiiksi mietittyjä, ja niiden kanssa vain eletään. En ole jäänyt katumaan repäisyjä. Elämä kantaa.”

Hän teki hetken töitä freelancerina, ennen kuin otti vastaan määräaikaisen sopimuksen Ajankohtaiseen kakkoseen 1990-luvun lopulla. Vuosien varrella hän on juontanut myös esimerkiksi Linnan juhlien jatkoja.

Ensimmäiset yt-neuvottelut Salla koki, kun Yle toteutti ison organisaatiouudistuksen uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan vuonna 2015. Tuolloin ohjelmien työntekijät joutuivat hakemaan töitään uudelleen valitsemalla kolme vaihtoehtoista työtehtävää.

Muutamaa kuukautta myöhemmin tuli tieto, että Ajankohtainen kakkonen lopetetaan, ja edessä olivat jälleen yt:t. Salla haki tuolloin alueuutisten uutisankkuriksi, mutta hänestä tuntui, että urakehitys päättyi.

Ajankohtaisen kakkosen lakkautus vaikutti myös ammatilliseen itsetuntoon, eivätkä toistuvat yt-neuvottelut ole helpottaneet tunnetta.

”Sen jälkeen tuntui, että olin ikään kuin ison vanhan brändin leimaama huonolla tavalla talon sisällä. Aina kun olen yrittänyt kehitellä itselleni työprojekteja, olen törmännyt siihen, että tehdään nuorennusleikkaus. Niin kävi Bonnier-palkitulle A2-teemaillallemmekin jo aiemmin.”

Salla Paajanen on huomannut, että viisikymppisenä kohtelu muuttuu työmaailmassa. Kun ohjelmia uudistetaan, tehdään samalla myös nuorennusleikkauksia.

Ilmiö ei koske vain naisia: Salla tietää mieskollegoita, jotka on siirretty pois ruututehtävistä, koska ikä on alkanut näkyä.

”Kun 50 tulee mittariin, ei ole kuuminta hottia työmarkkinoilla. Tänä päivänä ihmisen parasta ennen -päiväys alkaa mennä jo 40 vuoden jälkeen. Arvostelu menee aika syvälle ytimeen, kun tietää, että kyse ei ole ammattitaidosta vaan ikääntymisestä, joka kohtaa kaikkia ihmisiä. Se on rankka asia.”

Salla Paajanen kokee viime vuosien yt-rumban niin, että hän on työsuhteessaan kuin parisuhteessa, jossa toinen haluaa jatkaa ja toinen ei.

Viime vuosien yt-rumba sai Sallan tuntemaan, että hän on työsuhteessaan kuin parisuhteessa, jossa toinen haluaa jatkaa ja toinen ei. © Sara Pihlaja

Enemmän aikaa perheelle

Keltainen puutalo kylpee auringossa. Salla Paajanen on heti ovella tervehtimässä ja tarjoaa vieraille tossuja, koska vanhassa talossa on kylmät lattiat. Hänellä itsellään on jalassa värikkäät villasukat.

Sallan miehen sukutalo henkii historiaa. Eteisen seinää koristavat vanhat vaakunat, salissa on antiikkihuonekaluja ja paljon valokuvia perheestä ja esivanhemmista.

Ikkunoiden vieressä kukoistavat korkeat viherkasvitkin ovat vuosien takaa. Traakipuut koristivat pieninä taimina juhlapöytää, kun Salla ja hänen miehensä menivät kihloihin 23 vuotta sitten. Monta metriä korkea taatelipalmu taas on Sallan mummon siemenestä istuttama perintö.

Taatelipalmussa on vielä jouluvalot. Sallan lapset laittoivat ne ja kaikki muut joulukoristeet ennen joulua. Tavallisesti Salla on tehnyt joulun kotiin, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut siihen energiaa. Yt-neuvottelut veivät kaikki voimat.

Virallisesti neuvottelut käynnistyivät joulukuussa. Ne venyivät yli kuukauden pituisiksi, sillä uutisankkurit saivat myös ehdottaa itselleen uusia työtehtäviä. Sallakin olisi ollut valmis kiertämään Tampereelta käsin ympäri Suomea kuvaajan kanssa, mutta tällaista pestiä ei muodostettu.

Yt-neuvotteluiden aikana Sallalle tarjottiin neljää erilaista uutistoimittajan työtehtävää, joista osa olisi edellyttänyt vuorotöiden tekoa Pasilassa. Palkkakin olisi pienentynyt.

Kun Salla ei ottanut tarjouksia vastaan, hänet irtisanottiin Yleltä 26 vuoden työsuhteen jälkeen tammikuun alussa. Töitä hän jatkaa talon sisällä vielä heinäkuulle, seuraavat pari kuukautta Perjantai-ohjelman parissa.

Elämä on murroksessa, mutta Sallasta tuntuu myös helpottavalta. Hän oli ehtinyt kaivata paluuta perinteiseen toimittajan työhön, tapahtumajuontamiseen ja ihmisten tapaamiseen, sillä alueuutisten uutisankkurina hän oli ollut viimeiset vuodet sisätöissä.

Jatkossa aikaa on enemmän myös perheelle.

Puoli sukua kannustamassa

Lähtöpäätös ei syntynyt hetkessä. Salla oli ajatellut olevansa Ylellä eläkeikään asti, ja jopa sitä pidempään.

Toisaalta jo ennen marraskuun yt-ilmoitusta hän oli huomannut, ettei alueuutisankkurin työ uutistehtaan hektisine minuuttiaikatauluineen ole sitä, mitä hän haluaa tehdä loputtomiin. Yle ei ollut enää sama talo, johon hän oli tullut. Kävi kuin pitkässä avioliitossa: pikkuhiljaa Salla kasvoi erilleen Ylestä.

Lopulta yt:t olivat myös helpotus, kuin potku takapuolelle. Oli ratkaisun aika.

”Kun korona tuli, ajattelin, että ei ole järkeä irtisanoutua tässä iässä ja luopua varmasta kuukausipalkasta. Sitten repussa alkoi olla niin paljon raskasta taakkaa.”

Ennen päätöstään Salla vietti silti viikkokausien ajan unettomia öitä pohtien tulevaa ja tehden laskelmia. Taloudellinen toimeentulo huoletti. Miten lähtöpäätös vaikuttaisi tulevaan eläkkeeseen? Entä jos hän ei saisikaan oman alansa töitä? Hän kävi myös työvalmentajalla ja työpsykologilla keskustelemassa mahdollisuuksistaan.

Sallalla on koko ajan ollut pieni puskurirahasto, ja yt-neuvotteluiden alussa hän selvitti eläkekertymänsä. Hän on tehnyt töitä niin nuoresta, että pärjäisi hätätilanteessa myös tähän asti kertyneellä eläkkeellä. Salla ei ole koskaan ollut törsäilijä vaan tulee toimeen pienilläkin tuloilla.

”Sillä tavalla olen onnellisessa tilanteessa, että ei tarvinnut miettiä lainoja. Vaikka yksi lapsi on vielä paljon kotona, hänkin saa opintotukea eikä käy vanhempien kukkarolla.”

Perheenjäsenten mielipiteet vaikuttivat silti.

Paljon painoi sekin, että uutisankkurin työaikojen takia Salla ei ole voinut nähdä pian seitsemän vuotta täyttävää tyttärentytärtään Tiltaa lainkaan arkisin, vaikka lapsi asuu kuuden kilometrin päässä. Myös kulttuurimenoihin osallistuminen on vaatinut työvuorojen järjestelyä työkavereiden kanssa.

Ratkaisevaa oli, että myös aviomies näytti vihreää valoa ja muistutti, että ”kyllä me pärjäämme”.

”Lopputilanteessa tarvittiin puoli sukua tsemppaamaan irti repäisemisessä.”

Lue lisää: Toimittaja Salla Paajanen: ”Huomaan ikäni lähinnä työn kautta – Missä ruudusta ovat yli 50-vuotiaat naiset?”

Pomot etääntyneet alaisistaan

Yt-neuvottelut päättyivät tammikuussa. Salla sai kuulla muilta työkavereilta, että Ylen intrasivuilla oli julkaista virallinen tieto yt-neuvotteluiden lopputuloksesta ennen kuin siitä kerrottiin uutisankkureille itselleen. Alueelliset tv-uutislähetykset muuttuvat niin, että niissä ei ole enää uutisjuontajia.

”Kohtelu vain vahvisti, että päätös oli oikea. Tuntuu, että korona-aika on entisestään etäännyttänyt työnjohtoa alaisistaan. Työntekijät ovat vain videopalaverin laatikkopäitä ja nimikirjaimia. Annetaan potkut videokokouksessa ja sitten sähköpostilla saapuu irtisanomisilmoitus.”

Sen jälkeen, kun Salla kertoi lähdöstään Facebook-sivuillaan, tukea sateli ystäviltä ja kollegoilta talon sisältä.

Sallaa on kiitelty siitä, että hän on tuonut ongelmia näkyväksi.

”Potkuni on koettu yhden naisen ulosmarssina. Haluan tuoda esiin, miten työelämässä saatetaan kohdella vaativaa työtä tehneitä ammatti-ihmisiä.”

Tsemppikommenttien lisäksi Salla on jo saanut useita työkeikkatarjouksia.

Tällä hetkellä hän ei osaa vielä sanoa, jääkö kokonaan freelanceriksi tai perustaako oman yrityksen. Alkuun turvana on ansiosidonnainen työttömyyskorvaus.

TE-toimistoon hän ilmoittautuu heinäkuussa. Viimeinen työpäivä on sattumalta Sallan nimipäivä. Samalla viikolla Salla juhlii myös aviomiehensä kanssa 20-vuotishääpäivää, joten suunnitteilla on kesäjuhlat sukulaisille.

Tulevaisuudelta Salla odottaa eniten sitä, että pääsee osallistumaan enemmän lapsenlapsensa arkeen. Tilta menee syksyllä kouluun, ja Salla toivoo pystyvänsä olemaan pienen koululaisen apuna samalla tavoin kuin hän on itse saanut tukea lastenhoidossa omilta vanhemmiltaan.

Kuvausvaatteet: Haalari Vimma, korvakorut Jatuli Frank/ie.

Lue myös: Ikäsyrjintä on naisten arkea työelämässä – Työelämätutkija Tytti Steel seuraa työmarkkinoiden karua kilpailutilannetta: ”Kyllähän ikäsyrjintää tapahtuu – paljonkin”

X