Riitta Uosukainen hyvästeli rakkaan puolisonsa – ”Miu ihmisein” eli vierellä yli 60 vuotta: ”Topi oli niin pirteä – kuolema tuli kuitenkin yllättäen”
Riitta Uosukaisen rakas puoliso Toivo Uosukainen kuoli Alzheimerin tautiin joulukuun 28. päivänä. Riitta on nyt uuden edessä, kun rinnalla ei kulje enää ”miu ihmisein”. Suru on suuri, mutta niin on myös kiitollisuus.
Elokuussa 2019 Riitta ja Toivo Uosukainen elivät vielä hyviä ”armon vuosia” Topin muistisairaudesta huolimatta.
Surukukat ovat jo kuihtuneet, ja tyhjät maljakot odottavat poisvientiä. Olohuoneen lattialla on kassi täynnä adresseja. Niitä on toistasataa, kassi painaa viisi kiloa.
Tuolin selkänojalla lepäävät seppelenauhat, ja keittiönpöydällä on iso pino muistokortteja.
Puhelin on soinut tiuhaan viimeiset viikot. Riitta Uosukainen on juuri jutellut puhelimessa emeritusprofessori Tauno Tiusasen kanssa. Ihmisten muistaminen ja heidän kauniit sanansa koskettavat häntä syvästi.
Riitan rakas puoliso Toivo ”Topi” Uosukainen kuoli joulukuun 28. päivä Alzheimerin tautiin imatralaisessa hoivakodissa. Hän oli kuollessaan 81-vuotias.
Vielä viikkoa aiemmin Riitta oli laulanut Topin kanssa yhdessä virttä Maa on niin kaunis.
”Topi oli niin pirteä, että ajattelin, että nyt alkaa iloinen kausi. Mutta niin ei käynytkään. Vaikka kaikki tiesimme, mihin tauti johtaa, kuolema tuli kuitenkin yllättäen.”
Topi sai kuolla rauhallisesti nukkuessaan.
”Yhtä hienosti kuoltu kuin elettykin”, Riitta Uosukainen kertoo.
Topi oli suurenmoinen ja rakastettava
Suru ja kaipaus ovat pinnan alla. Pinnalla on kiitollisuus yhteisistä vuosista ja kauniista hautajaisista.
Everstiluutnantti Toivo Uosukainen siunattiin haudan lepoon Tainionkosken kappelissa. Hän sai arvonsa mukaiset sotilashautajaiset – tervaleppäarkkua peittivät lippu, miekka ja lakki. Trumpetilla soitettu Narvan marssi kruunasi tilaisuuden.
Veteraanimuseossa pidetyssä muistojuhlassa soi sellomusiikki.
”Lämminhenkisempiä hautajaisia en olisi voinut toivoa. Pappina oli Topin pitkäaikainen saunakaveri Matti Tuomisto ja poikamme Antti piti varmaankin elämänsä parhaimman puheen. Se puhe oli sydämestä tehty.”
Riitta sanoo, että Topi oli hautajaisissa vahvasti läsnä. Sen tunsivat kaikki hautajaisvieraat.
”Ortodokseilla on panihida, vainajan muistopalvelus, joka toimitetaan vielä 40 päivän kuluttua kuolemasta. Me juttelimme hautajaisissa, että Topin panihida jatkuu varmasti vuosikausia. Hän on yhä läsnä täällä kotonakin.”
Hautajaispuheessaan Antti totesi, että Topin tunsivat kaikki – Matinkylän R-kioskin rouvasta arkkiatriin. Lapsetkin Topi hurmasi, sillä hän osasi pelleillä ja hauskuuttaa. Lapsenlapselle, nyt 16-vuotias Sofialle, Topi oli erityisen rakas.
Sellainen hän oli, Riitta miettii.
Topi jätti jäljen kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin. Hän oli kohtelias ja valoisa seuramies, jolla oli aina pilke silmäkulmassa.
Riitta kuvailee pitkäaikaista puolisoaan kahdella sanalla: suurenmoinen ja rakastettava.
Heidän koulussa alkanut ”pulpettirakkautensa” kesti yli 60 vuotta. Avioliittovuosiakin kertyi liki 54.
”60 vuotta on pitkä aika. On omituista ajatella, että se on nyt ohi. Tästä alkaa uusi jakso minun elämässäni.”
Riitta Uosukainen toivoo, että muistisairauksia tutkittaisiin enemmän, sillä ne koskettavat niin monia. © Jorma Marstio
Alzheimerin tauti astui elämään
Uusi jakso Uosukaisten elämässä alkoi myös vuonna 2016, kun Topilla diagnosoitiin Alzheimerin tauti. Joku on sanonut, että Alzheimer on kuin pitkät jäähyväiset.
Riitta ei koe näin.
Topi sai diagnoosin vuonna 2016 ja sen jälkeen pariskunta sai elää ”neljä armon vuotta”.
”Eivät ne olleet mitään jäähyväisiä. Me elimme! Hitaammin vain kuin aiemmin.”
Elämä jatkui hyvien ystävien ja omaisten tuella. Pariskunta vieraili tapahtumissa, joissa Riitta oli puhujana, kävi teatterissa ja puuhasteli kotonaan Imatran Raution kaupunginosassa. Tahtia hidasti Topin muistisairautta enemmän se, että vuonna 2018 Riitta oli kaatunut eduskunnan portaikossa, jossa ei ollut kaidetta. Liikkuminen on hänelle edelleen vaikeaa.
Vuonna 2020 Topin sairaudessa tapahtui kuitenkin käänne, ja alkoi Riitan sanojen mukaan tosiasioiden hyväksyminen.
Merkkejä muutoksesta oli havaittavissa jo aiemmin. Maaliskuussa 2019 Riitta oli puhujana Kolmen Ristin kirkossa talvisodan päättymisen muistojuhlassa. Topi seurasi vaimoaan katseellaan, kuten aina, mutta Riitta järkyttyi: rakas sininen katse oli muuttunut poissaolevaksi.
Myöhemmin tuli muutos, jonka Riitta nimesi terrieri-ilmiöksi: Topin jääräpäinen äkkikieltäytyminen lähtemästä johonkin tai tekemästä jotakin. Vuonna 2020 julkaistussaan kirjassa Yhdessä – intohimosuhteesta hoivasuhteeseen Riitta kiteyttää, että terrieri-ilmiön iskiessä ei auttanut keskustelu, ei loitsu eikä rukous.
Elokuussa 2021 Topin sairaus oli edennyt niin, että hän sai paikan hoivakodista.
”En minä pystynyt häntä enää hoitamaan enkä öitä valvomaan.”
Karjalaisnainen on vahva. Uuden elämänvaiheen edessä Riitta haluaa katsoa valoon. © Jorma Marstio
Hempeily ja häpeä nurkkaan
Riitta kuvailee Alzheimerin tautia hirmuiseksi. Sairaus on täysin arvaamaton eikä paranemisesta ole toivoa. Vaikka Riitan ja Topin vuorovaikutus ja huumori säilyivät loppuun asti, Riitta huomauttaa, ettei siinä aina auttanut suurikaan rakkaus.
Maila Talvio kirjoitti aikanaan keuhkotautipotilaista kirjan Ne 45 000. Riitta sanoo, että haluaisi kirjoittaa kirjan Ne 200 000, sillä liki niin monta muistisairautta sairastavaa Suomessa on.
”Tai paremminkin kaksi kertaa 200 000, koska muistisairaus ei voi olla koskettamatta läheisiä.”
Riitta ryhtyi heti puolisonsa omaishoitajaksi ja näin hän kannustaa muitakin tekemään.
”Ei mitään hempeilyä ja uhrautumista. Omaishoitajaksi ryhtymällä pääsee monenlaisen avun piiriin.”
Hän antaa toisenkin neuvon: ensimmäisten muistisairauden merkkien ilmaantuessa on mentävä heti lääkäriin ja muistitesteihin. Sairauden etenemistä voidaan lääkkein hidastaa.
Uosukaiset olivat alusta asti avoimia sairauden suhteen ja siitä he ovat saaneet paljon kiitosta. Yleisyydestään huolimatta muistisairauksiin liittyy edelleen häpeää.
”Häpeä nurkkaan!” Riitta ohjeistaa.
Topin saamasta hoidosta Riitta on äärimmäisen kiitollinen. Erityisesti hän kehuu hoivakodin ammattimaista ja sydämellistä henkilökuntaa.
Omaishoitajuus on rankka sarka. Riittaa auttoi se, että hän ei alkanut ruikuttaa eikä riidellä vaan otti asiat annettuina.
Viime keväänä Riitta sai sydäninfarktin ja hän toteaa sen johtuneen siitä, että Topin sairaus tuli hänelle. Hän selvisi siitä kuitenkin hyvin. Liuotushoito päästiin aloittamaan heti ja hänelle tehtiin pallolaajennus.
”Kotihoito käy säännöllisesti mittaamassa verenpaineeni, mutta nitroja en tarvitse.”
Riittaa oikein naurattaa, kun hän kertoo, mitä kardiologi oli kirjoittanut hänestä: 79-vuotias täysin omatoiminen nainen.
”Ei mikään vanhus.”
Riitan ystävä Eva-Riitta Siitonen neuloi hänelle lohtusukat Topin kuoltua. © Jorma Marstio/Om-arkisto
Jää lintujen ikuinen lento
Miu ihmisein. Näin Riitalla oli tapana kutsua Topia.
”Enää en sano niin, koska häntä ei ole.”
Riitta on läheisten kanssa tyhjentänyt Topin huoneen hoivakodissa, kantanut huonekalut takaisin kotiin ja asetellut vaatepinkat kaappiin. Nimenomaan pinkat – olihan Topi henkeen ja vereen upseeri.
Topilta kysyttiin usein, mikä on hänen ja puolison onnellisen yhteiselon salaisuus. Rehellisesti hän vastasi, että kahdessa paikassa – Imatralla ja Helsingissä – eläminen oli heille hyväksi.
”Niin se oli. Aina kerkesi tulla ikävä, kunnes taas tapasimme. Nyt ikävä ei mene pois, mutta siihenkin tottuu”, Riitta miettii.
Vaikka Riitta on herkästi liikuttuva ihminen, hempeilystä hän ei pidä. Syvimmät tunteensa hän antaa olla piilossa, sillä eteenpäin on mentävä.
”Aamuisin hyppään pystyyn ja panen rutiinit kulkemaan. Suosittelen muillekin. Rutiinit ovat erityisen arvokkaita silloin, kun on surua. Niistä kannattaa pitää kiinni, sillä muuten ei tule mistään mitään.”
Riitta kertoo viihtyvänsä hyvin yksin. Radio, televisio-ohjelmat ja kirjat tarjoavat mukavaa ajankulua, vaikka niitä ei voikaan enää kommentoida puolison kanssa. Hänellä on laaja ystäväpiiri, ja pikkusisko Rauni asuu samassa kaupungissa. Tukiverkostoon kuuluu myös pääkaupunkiseudulla asuva poika perheineen.
Naapurit ovat aina valmiita auttamaan, ja arkea helpottaa myös kotiin ostettava apu kuten pihanhoito, siivous ja ateriapalvelu.
Keittiönikkunasta kirkkaasti paistanut talviaurinko alkaa painua mailleen. Riitta on kiitollinen siitä, että Topi tunnisti hänet loppuun asti.
”Riitta Maria Vainikka! hän huudahti kerran, kun tulin katsomaan häntä hoivakotiin. Naurahdin, että kyllä sinä voit sen sukunimen jo päivittää.”
Topin hautajaisissa Riitta lausui runon, jonka hän oli saanut ystävältään, niin ikään puolisonsa omaishoitajalta Matti J. Kuroselta.
Riitalla on runo keittiönpöydällä ja hän lukee siitä katkelman:
Jää meille yhteinen ilomme, työn ilo, ilon ilo, surun ja sateiden ilo, suon ilo, siipien havina, lintujen ikuinen lento.