Saija Tuupaselle jäi menettämisen pelko Raimo-isän aivoinfarktin jälkeen: ”Huoli ja hätä veivät jalat alta”
Kun Saija Tuupasen isä Raimo sai aivoinfarktin, tytär oli kaukana Espanjassa. Sairauskohtaus jätti Saijaan menettämisen pelon. Roolit ovat vaihtuneet: nyt on tyttären vuoro olla huolissaan isästään.
Isä Raimo Tuupanen on opettanut tyttärensä Saija Tuupasen rakastamaan metsää. Kotiseutu Tuupovaara on Saijalle paikka, jossa hengähtää.
Isän käsi. Sillä on istutettu puuntaimia, hakattu polttopuita, pyöritetty autonrattia, silitetty koiraa ja kaapattu tytär kainaloon. Käsi on edelleen vahva ja turvallinen, vaikkei se aivoinfarktin jälkeen kaikkeen enää taivukaan. Saija Tuupanen, 40, ottaa isän kädestä kiinni ja painaa posken tämän poskea vasten. Kosketuksessa on rakkautta ja lämpöä.
Ollaan Tuupovaarassa, Saijan kotiseudulla. Edellisenä iltana Saijalla on ollut kirkkokonsertti kotikirkossaan, illalla hän ajaa orkesterin poikien kanssa keikalle Leppävirralle ja seuraavana päivänä on vielä konsertti Enon kirkossa.
Viikko on jättänyt aikaa myös akkujen lataamiseen. Saija on samoillut metsässä ja viettänyt aikaa vanhempiensa kanssa. Se tuntuu erityisen tärkeältä nyt, kun elämä on osoittanut arvaamattomuutensa.
Istutko, kysyi sisko
Viime syksynä Saija Tuupanen oli avopuolisonsa Sami Hedbergin kanssa Espanjassa lomalla, kun Saijan sisko soitti. Sisko kysyi ensimmäisenä, istuuko Saija. Saija säikähti, että nyt tulisi jotakin sellaista, jota hän ei kestäisi kuunnella. Hän ojensi puhelimen Samille.
Saijan isä Raimo Tuupanen, 76, oli saanut aivoinfarktin. Tilanne oli onneksi hallinnassa: Raimo oli päässyt heti liuotushoitoon ja oli hyvissä käsissä Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa.
”Huoli ja hätä veivät jalat alta. Oli ihan hirvittävää olla siellä kaukana. Ajattelin, että yritän saada heti paluulennon takaisin Suomeen, mutta sisko rauhoitteli minua”, Saija kertoo.
Seuraavana aamuna Saija pääsi jo juttelemaan puhelimessa isänsä kanssa. Isän äänen kuuleminen rauhoitti häntä lisää. Raimo vakuutti, että mitään hätää ei ole ja kehotti Saijaa jatkamaan lomaansa.
Kun Saija palasi Suomeen, häntä odotti Syksyn sävel -laulukilpailu. Saijan tunteet velloivat laidasta laitaan. Hän ei tiennyt, pystyisikö edes esiintymään. Isä kannusti tytärtään jatkamaan kilpailua, jonka Saija lopulta voitti.
Kun Saija vihdoin pääsi isän luokse, oli infarktista kulunut parisen viikkoa, ja isä oli jo kotona liki entisessä kunnossaan.
”Oli helpottavaa nähdä isä niin hyvävointisena.”
Kuntoutumisessa tuli kuitenkin takapakkia, sillä aivoinfarktin aiheuttama kaulavaltimon tukos jouduttiin kaksi viikkoa myöhemmin avaamaan leikkauksella. Toimenpide jätti rajoitteita oikeaan käteen ja jalkaan, eikä hermosto toimi niissä entiseen tapaan. Raimo kertoo, että esimerkiksi naulojen hakkaaminen ei enää onnistu ja kävellessä jalka hieman läpsyy.
Raimo on ollut huolissaan Saijasta, kun tämä sairastui syömishäiriöön ja myöhemmin uupumukseen. Nyt on Saijan vuoro huolehtia isän jaksamisesta. © Harri Mäenpää
Isän pieni prinsessa
Saijan äiti Lea Huovinen, 77, kattaa pöytään kahvia ja karjalanpiirakoita. Saija juttelee, että edellisenä iltana kirkossa laulaessa hänen ajatuksensa kääntyivät myös lapsuuteen.
”Minulla oli hyvä lapsuus. Äiti ja isä olivat tuki ja turva. Se on oikeastaan suurin perusta elämälle. Niin pahaa asiaa ei olekaan, ettenkö voisi soittaa tai tulla kotiin. Ja jos elämässä on ollut hetkiä, jolloin tarvitsen apua – kuten erotilanteissa – täältä ovat heti lähteneet apujoukot auton ja peräkärryn kanssa.”
Saija on isänsä ainut lapsi, mutta perheeseen kuuluvat myös Saijan siskot ja veli äidin ensimmäisestä liitosta. He ovat Saijaa paljon vanhempia. Saija oli vain viisivuotias, kun hänestä tuli jo täti.
Raimolle tytär oli silmäterä.
”Ehkä vähän jopa sellainen isän prinsessa. Hän sai sen, mitä halusi”, Raimo myöntää.
Kun Saija tahtoi vaatteet Joensuun parhaasta vaatekaupasta tai kun hän innostui ratsastuksesta, isä myöntyi. Mutta ei kuitenkaan aina.
”Muistan, miten kinusin Nintendoa. Jankutin siitä iskälle loputtomasti. Isä pysyi tiukkana ja ilmoitti, että sinä leikit ulkona.”
Saija sanoo oppineensa kotoa kovan työmoraalin, rehellisyyden, kunnioituksen muita ihmisiä kohtaan ja järkevän rahankäytön.
Isä opetti Saijan myös rakastamaan metsää. Metsurina työskennellyt Raimo otti välillä tyttärensä mukaan taimien istutukseen. Yhdessä huhkittiin puukasalla ja käytiin marjametsässä.
Tuupaset asuvat kahta kohtia: maaseudulla on Raimon kotitila ja kirkonkylällä kakkosasunto. Saijan lapsuuteen ja nuoruuteen kuului ratsastus- ja laulutuntien lisäksi juurevaa maalaiselämää. Hän touhusi heinäpellolla, hoiti lehmiä ja lypsikin niitä.
Huolta ja hätää
Saija Tuupanen on aina ollut kiltti tyttö, joka vaatii itseltään paljon. Armottomuus itseä kohtaan ajoi hänet kouluvuosina syömishäiriöön ja tangokuningattaruuden jälkeen uupumukseen.
Kun hänen syömishäiriönsä oli pahimmillaan, hän opiskeli kokiksi ammattiopistossa Joensuussa ja kävi kotona vain viikonloppuisin. Raimo muistaa, miten Saija yritti livahtaa ruoan jälkeen vessaan oksentamaan. Siksi ovi piti pitää auki.
Tyttären käytös herätti vanhemmissa huolta ja hämmennystä, mutta siihen oli vaikea puuttua. Kouluterveydenhoitajan tuella syöminen saatiin onneksi takaisin terveellisille urille.
Kun Saija valittiin tangokuningattareksi 21-vuotiaana vuonna 2003, hän joutui hurjaan myllytykseen. Hänen käteensä lyötiin vuoden esiintymislista, jossa oli yhteensä 277 keikkaa eri puolilla Suomea.
”Tuli huoli ja pelko, kun Saija oli siellä kaukana maailmalla ja soitti milloin mistäkin auton jäätyä tienposkeen”, Raimo kertoo.
Lea muistaa, miten Saija soitti kerran itkien ja sanoi, että äiti – minä en tiedä, minne minun pitää ajaa. Saija oli Helsingissä ja yritti päästä keikkapaikalle, mutta huomasi kiertävänsä ympyrää. Lopulta hän pysähtyi taksiasemalle kysymään apua, ja taksi ajoi hänen edellään perille.
Tangokuningatarvuosi puristi Saijasta kaikki mehut. Hän piti kuukauden loman, ja uupumus hellitti hetkeksi mutta palasi entistä vahvempana.
”Kyllä Saija aika monesti soitti ja itki väsymystään. Joskus minä sanoin, että jos siltä tuntuu, onhan elämässä muitakin vaihtoehtoja”, Raimo muistelee.
Saija ei kuitenkaan halunnut antaa periksi. Kun hän aloitti psykoterapian vuonna 2006, hän oppi hiljalleen arvostamaan itseään ja suitsimaan muiden miellyttämistä. Terapiassa pohdittiin myös, mistä kovat vaatimukset itseä kohtaan kumpuavat.
”Kasvatuksesta eivät ainakaan, sillä olen aina riittänyt isälle ja äidille sellaisena kuin olen. Vaikka heillä olisi ollut toiveita minun suhteeni, kaikkia valintojani ja ratkaisujani on tuettu täysillä”, Saija sanoo.
Saija on aiemmissa haastatteluissa kertonut siitä, miten häntä alakoulussa haukuttiin lihavaksi ja kiusattiin. Nuo kokemukset naarmuttivat itsetuntoa ja olivat osasyy siihen, että hän ei osannut arvostaa itseään.
Saija on ollut isänsä silmäterä ja prinsessa. © Saija Tuupasen kotialbumi
Ratkaiseva sysäys
Vaikka sydän on ollut usein syrjällään, vanhemmat ovat seuranneet ylpeinä tyttärensä uraa. Ylpeitä ovat myös muut tuupovaaralaiset. Tuupasten maalaistaloon johtava tie on nimetty Tangokuningattaren tieksi, ja edelleenkin kesäisin syrjäkylällä kurvailee autoja tienviittaa ihmettelemässä.
Saija Tuupanen pohtii, että on oikeastaan isän ansiota, että hänestä tuli laulaja. Pienempänä Saija lauloi vapautuneesti, mutta murrosikä toi epävarmuuden ja jännittämisen.
Kun Saija oli 16-vuotias, isä vei hänet Kontiolahdelle, jossa pidettiin karsinta tunnetun laulunopettajan Markku Köntän kurssille. Perille päästyä Saijaan iski jännitys ja hän ilmoitti, ettei laulakaan. Isä vastasi, että olemme ajaneet sata kilometriä ja sinähän laulat.
”Se oli ratkaiseva hetki. Jos isä ei olisi silloin pysynyt tiukkana, en ehkä olisi tässä. Minut valittiin kurssille, jännitys alkoi helpottaa ja pääsin esiintymään konsertteihin ja tanssilavoille.”
Enemmän yhdessä
Kun isä sairastui, Saijaan iski hirvittävä menettämisen pelko. Jos isä ei vastaa puhelimeen, Saija soittaa äidilleen. Jos isä on maatilalla, Saija soittaa veljelleen, joka asuu naapurissa, ja pyytää tätä varmistamaan, että kaikki on hyvin.
”Isä huhkii puukasalla koko ajan. Ymmärrän, että on hyvä, että hän on aktiivinen, mutta voisihan sitä vähän löysätä”, Saija puuskahtaa.
Raimo pyrkii elämään kuten ennenkin, ja sellaisen ohjeen hän sai myös lääkäriltä: älä jää ajattelemaan infarktia.
Saija haluaisi viettää Tuupovaarassa enemmän aikaa ja kokee syyllisyyttä siitä, ettei työkiireiden takia voi. Usein käynnit kotona ovat lyhyitä, yhden yön pistäytymisiä esiintymisten lomassa. Seuraavan kerran hän tulee Tuupovaaraan jouluksi suoraan joulukiertueensa viimeisestä konserttipaikasta Joensuun kirkosta.
Silloin on aikaa hengähtää – niin kuin on ollut nytkin. Puut pitävät vielä kiinni viimeisistä kellastuneista lehdistä. Saija seisoo isän kanssa käsi kädessä vinossa syysauringossa. Molemmat hymyilevät.