Kotiliesi: Sirpa Kähkönen oli vahinkolapsi, mistä äiti alati muistutti – Itsetuntoa tukivat isovanhemmat: ”Sain ajatuksen, että pystyn selviämään”
Sirpa Kähkösen äidin aivovamma teki tästä armottoman ja emotionaalisesti tuhovoimaisen. Äidin kuoleman jälkeen, Sirpa kirjoitti hänestä kirjan.
Sirpa Kähkösen tuore teos 36 uurnaa – väärässä olemisen historia on hänen intiimein kirjansa.
Kirjailija Sirpa Kähkönen kertoo Kotilieden haastattelussa, miksi kirjoitti Riitta-äitinsä kuoleman jälkeen tästä kirjan 36 uurnaa – väärässä olemisen historia.
”Halusin kertoa kirjassa nuoruuden epätoivostani siksi, että moni meistä ajattelee epätoivon hetkinä asioiden ratkeavan, jos kuolee.”
Riitta syntyi sota-aikana vuonna 1941. Hänen lapsuuttaan varjosti poliittisessa vankeudessa traumatisoitunut isä, joka käyttäytyi väkivaltaisesti perhettään kohtaan. Miehen radikalismi painoi Riitan äidin harteita, minkä lisäksi tämä suri parin päivän ikäisenä kuollutta poikavauvaansa.
”Äitiäni syytettiin niin paljon kaikesta jo lapsena. Hän oli syntipukki: jos tuota lasta ei olisi, kaikki olisi hyvin”, Sirpa Kähkönen kertoo Riitasta Kotiliedelle.
Aivovamma muutti kaiken
Ollessaan 15-vuotias Riitta joutui onnettomuuteen matkustaessaan linja-autossa. Järjestelyveturi törmäsi autoon tasoylikäytävällä ja Riitta paiskautui bussin tuulilasiin.
”Onnettomuus katkaisi nuoren äitini elämästä ison palan täysin epäoikeudenmukaisesti.”
Sirpan mukaan Riitta-äiti tiesi aivovammastaan, mutta ei koskaan puhunut siitä sillä nimellä. Riitta joi ja käyttäytyi väkivaltaisesti. Hän uhkasi tappaa itsensä tai sitten kaikki muut.
Sirpa kuvailee äitiään armottomaksi ja emotionaalisesti tuhovoimaiseksi, mutta ymmärtää itsehillinnän puutteen olleen osan Riitan diagnoosia.
Lapset haluavat olla toivottuja vanhemmilleen
Sirpa Kähkönen kertoo Kotilieden haastattelussa olleensa vahinkolapsi. Riitta-äiti antoi lapsensa myös kuulla asiasta. Sirpan oli vaikea ymmärtää äitinsä sanomisia, sillä välillä tämä puolestaan kertoi, kuinka hän oli toivottu lapsi.
”Vahinkolapsi on ikävimpiä asioita, joita lapsille voi sanoa, koska kaikki haluaisivat olla toivottuja ja vanhemmilleen tärkeitä.”
Sirpan ukki ja kumpikin mummo kasvattivat lapsen itseluottamusta.
”Sain ajatuksen, että olen taitava ja että pystyn selviämään”, hän sanoo.
Ukki kuoli Sirpan ollessa 7-vuotias. Teini-iässä, kun elämä äidin kanssa tuntui liian raskaalta taakalta, Sirpa pidättäytyi itsemurhalta, sillä ei halunnut tuottaa surua mummoilleen. Hän kuvailee mummojensa olleen hänen loistojaan myrskyssä.
Kuolema nosti kauniit muistot pintaan
Sirpa Kähkösen Riitta-äiti menehtyi vuonna 2022. Sirpa kertoo, kuinka kuoleman jälkeen onnelliset muistot äidistä ovat nousseet hänen mielessään päällimmäisiksi.
”Muistan, miten äiti rakasti kauniita esineitä ja miten kävimme katsomassa niitä Kuopion Sokoksen lasiosastolla ja Helsingissä. Muistan hänen kauniit mekkonsa ja sen, kuinka hän erottuaan yritti olla vakavasti kodin äiti.”
Sirpa pohtii Kotilieden haastattelun lopussa sitä, kuinka lapset haluaisivat vanhempiensa olevan huomaamattomia.
”Olisinpa osannut lapsena iloita siitä, mikä äidissä oli puhdasta riemua, enkä nolostunut, kun hän lauloi kovalla äänellä yhteislaulutilaisuuksissa.”
”Näen asian niin, että annan teoksen lukijoille mutta en esitä tulkintoja, vaan se tehtävä kuuluu lukijalle.” © Tommi Tuomi
Lue myös: Sirpa Kähkösen Vihreä Sali -romaani liittyy Kuopio-sarjaan