Tanssitaiteilija Hanna Brotherus julkaisi Ainoa kotini -esikoisromaaninsa: ”Tarina seuraa elämänkaartani, mutta on autofiktiivinen teos”

Jaa artikkeli
Hanna Brotherus
”Jos romaanin tarina koskettaa lukijaa, on samantekevää, kuka sen on kirjoittanut ja minkälaisen elämän kirjailija on elänyt”, sanoo esikoisromaanin julkaissut tanssitaiteilija Hanna Brotherus. © Laura Malmivaara/WSOY
Hanna Brotheruksen esikoisromaanissa Ainoa kotini nainen purkaa elämäänsä läpi rohkeasti ja kaunistelematta.

Hanna Brotherus on sikäli poikkeuksellinen esikoiskirjailija, että olet tehnyt pitkän uran koreografina ja tanssitaiteilijana. Mistä siis syntyi ajatus kirjoittaa kirja?

”Kirjan kirjoittaminen on ollut haaveeni lapsesta asti, se on aina tuntunut jollain lailla hyvin luonnolliselta”, Hanna Brotherus kertoo.

Hanna Brotherus lähti kaksi vuotta sitten yksin kuukaudeksi taiteilijaresidenssiin Pariisiin. Ennen lähtöään hän käveli Akateemiseen kirjakauppaan ja osti paksun mustan muistikirjan ja hyvän kynän. Hänellä oli aavistus, että Pariisissa alkaisi kirjoittaa, ja teksti lähtikin syntymään hirveän luonnollisesti.

”En osaa vain istua ja kirjoittaa tuntikausia, vaan kirjoitin, juoksin ja tanssin vuorotellen. Tanssiminen, liike ja kirjoittaminen punoutuivat yhteen. Se oli hurja ja ihana kuukausi. Lisäksi videoin omaa tanssiani ensimmäistä kertaa ja valokuvasin paljon. Kirjan kannessa oleva valokuva on minun ottamani”, Hanna Brotherus kertoo.

Keväällä 2021 hän tarjosi tekstejä kustantajalle, ja sitten tehtiin kustannussopimus.

Romaanisi minä-kertoja muistuttaa hyvin paljon sinua, kyseessä on siis autofiktiivinen romaani. Miksi kirjoitit niin itsesi näköisen tarinan?

”Taiteilijana olen aina tehnyt työni suodattuneena oman elämäni läpi, enkä osaisi kuvitella, että tekisin jotain täysin itseni ulkopuolella. Ajattelen, että taiteen ytimessä on se, että taiteilija laittaa siihen oman sielunsa. Näin olen tehnyt aina tanssitaiteessa, ja näin tein nyt kirjoittaessani.

Minulta on kysytty, onko romaanini elämäkerta, mutta se on minusta epäoleellinen kysymys, koska tarina seuraa minun elämänkaartani, mutta on autofiktiivinen teos. En myöskään halua lähteä erittelemään sitä, mikä romaanissa on totta tai mikä ylipäätään on totta. Se mikä lukijalle on totta, on totta.”

Hanna Brotherus julkaisi esikoiskirjan Ainoa kotini

Tanssin ammattilaisen Hanna Brotheruksen esikoiskirjassa Ainoa kotini kehollisuus on vahvasti läsnä tarinassa. © WSOY

Kuinka vertaisit romaanin ja toisaalta tanssiteoksen luomisprosessia?

”Kirjoittaminen on hyvin luonnollinen jatkumo sille, että aiemmin olen kirjoittanut liikkeellä, joten sikäli romaanin kirjoittaminen ei ollut suuremmin eronnut siitä, että olisin tehnyt tanssiteoksen. Tanssiteoksessa teen liikettä siitä, mikä minua inspiroi, nyt käytin sanoja siitä, mikä minua inspiroi.

Luodessani teosta kuvailen sisäistä maailmaani, johon minulla on ollut lapsesta asti tarve. Se on varmaan se, mitä kutsutaan taiteilijuudeksi. Se on jotain syvästi omakohtaisesti koettua, ja sitä, mikä on lainattua, mikä on lisättyä tai vähän muunneltua, on vaikea ja turha eritellä.”

Tarinassa on paljon lapsuuteen liittyviä tapahtumia ja kokemuksia. Ovatko ne muistisi varassa vai oletko pitänyt päiväkirjaa?

”En ole käyttänyt tarinassa päiväkirjoja. Vastaisin näin, että muistot ja muistikirjat ovat kehollani. Minulla on hyvin tarkka ja voimakas kinesteettinen, liikeaistillinen, herkkyys. Kinesteettinen muisti on se, mikä auttoi minua kirjoittamisessa.”

Kehollisuus onkin romaanissasi vahvasti esillä, ja siihen viittaa myös sen nimi. Romaanin naisella on lisäksi pimeä salaisuus, ”juurakko”. Mitä merkitsee, kun sellaisesta salaisuudesta vapautuu?

”Vapautuminen on juhlan paikka. Se on asia, jonka äärellä olen tehnyt töitä 30 vuotta.

Olen halunnut auttaa muita ihmisiä näkemään itsensä, mutta en ole osannut soveltaa neuvoja itseeni. Sikäli soolotanssiteokseni Hanna B. Kansallisteatterissa vuonna 2015 oli omassa tarinassani olennainen. Se oli ensimmäinen kerta, kun käänsin katseen itseeni, laitoin itseni näyttämölle.”

”Meidän naisten pitäisi uskaltaa pohtia niitä meissä syvällä, kuin juurakossa olevia vaiettuja salaisuuksia.”

Romaanin nainen on avoin, paikoin raadollisen rehellinen kuvatessaan elämäänsä tyttärenä ja äitinä. Puhut sukupolvista ketjusilmukoina.

”Tämä on minusta todella kipeä ja mielenkiintoinen teema. Meidän naisten pitäisi uskaltaa puhua ja avata tätä naiseuden ketjua. Pohtia niitä meissä syvällä, kuin juurakossa olevia vaiettuja salaisuuksia.

Vedin noin 15 vuotta sitten työpajan, jossa eri-ikäiset naiset kirjoittivat äidilleen kirjeet, jotka me sitten tanssimme. Liike on hyvä tapa käsitellä näitä asioita, jos puhuminen tuntuu vaikealta.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/21.

Lue myös: Muusikko Mikko Kuustonen purki nuorena tuntojaan musiikkiin: ”Kirjoitin gospel-biisejä – se oli nuoren miehen selviytymistä”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X