Vesa-Matti Loiri oli luonnonlahjakkuus kaikessa, mihin hän ryhtyi – Silti miehen mielessä soivat usein myös synkät sävelet
Vesa-Matti Loiri oli luonnonlahjakkuus urheilijana, näyttelijänä, laulajana ja rakastajana. ”Elämäni on täynnä erilaisia sattumuksia, vaikka itse kutsunkin niitä toisenlaisella nimellä”, hän sanoo.
Vesa-Matti Loiri täyttää ensi tammikuussa 75 vuotta.
Lapsuus oli mukava. Poikkeuksia lukuunottamatta.
Vesa-Matti Loirin isä Taito oli tekninen piirtäjä, äiti Lily pääasiassa kotirouva. Taito oli luonteeltaan vaimoaan varautuneempi ja vähäpuheisempi. Lilyn mielipiteet sen sijaan eivät jääneet epäselviksi.
Liitossa riideltiin paljon. Koska Loiri valvoi öitä lapsuudestaan lähtien, hän joutui todistamaan vanhempiensa yhteenottoja.
”Mattia itketti, kun vanhemmat vuoron perään olivat pakkaamassa laukkua ja katoamassa omille teilleen. Tällä uhkailtiin. Matti joutui miettimään, kumman matkaan hän erossa lähtisi.”
Jari Tervon kirjoittamassa elämäkerrassa Loiri. (Otava) kerrotaan myös, että Loiria suretti se, että pikkuveli Pekka tuntui olevan isän poika. Heitä yhdisti akvarellien maalausharrastus eikä Mattia huolittu mukaan, vaikka hänkin osasi piirtää ja maalata.
Isä ei asettunut Matin, kuten vanhemmat häntä kutsuivat, puolelle silloinkaan, kun äiti suuttui.
Matti ja hänen pikkuveljensä Pekka. Vesa-Matti Loirin kotiarkisto
Läimäysten loppu
Loirin veljekset saivat kotona piiskaa kolttostensa vuoksi. Se oli yleinen kasvatustapa pitkään sotien jälkeen. Lily-äiti kuitenkin jatkoi läpsimistä yhä, kun kuudentoista kieppeillä ollut Matti jo poltti tupakkaa, soitti bändissä ja haaveili naisista.
Läimäisyt nöyryyttivät ja saivat tuntemaan mitättömyyttä. Asiasta huomauttamista seurasi uusi huitaisu.
Lopulta Matti teki tavasta lopun.
”Kun Lily jälleen kerran löi Mattia, poika nosti äitinsä seinälle ja huusi, että seuraavalla kerralla lähtee henki heiltä molemmilta.”
Kun Loiri masennuksen vuoksi joutui Lapinlahden mielisairaalaan alkusyksystä 1979, myös lapsuuden muistot tulivat esiin. Hän kuvasi lääkärille lapsuuttaan varsin mukavaksi, mutta mainitsi välien äidin kanssa olleen pienestä lähtien huonot.
”Tämä on purkanut aggressioitaan, kuten pt (potilas) sanoo, potilaaseen lyömällä etenkin kasvoihin. Tätä jatkunut aina siihen saakka, kunnes pt 17-vuotiaana lähtenyt kotoaan. Isä ollut enemmän syrjässä perheessä, ei mm. tullut pt:n ja äidin väliin pt:n pyynnöistä huolimatta. N. 7-vuotiaasta lähtien pt on kärsinyt ajoittaisesta voimakkaasta päänsärystä lähinnä kasvojen ja silmien seudussa, ei tutkittu.”
Neljän viikon hoitojakson jälkeen sairauskertomuksessa todetaan Loirin liittäneen masentuneisuuden tunteen julkisuuden kasvuun. Hän ei tahdo päästä irti rooleistaan. Psykologin tutkimus kertoo neuroottistasoisesta häiriöstä, jossa keskeistä on riippuvuusproblematiikka.
”Potilaalla on voimakas riippuvuuden ja läheisyyden tarve, mutta hän kokee itsensä hyväksytyksi ainoastaan niin kauan kuin häntä voidaan käyttää hyväksi. Potilas pyrkii suojautumaan vaarallisia riippuvuudentarpeitaan vastaan säilyttämällä etäisyyttä tärkeisiin ihmisiin. Myöskin vihamieliset tunteet herättävät hylätyksi tulemisen pelkoa, niitä täytyy siksi tukahduttaa tai kääntää sisäänpäin. Näin toistuvat pettymykset ihmissuhteissa aiheuttavat itsesyytöksiä ja masentuneisuutta.”
Läpimurtonsa teatterissa Vesa-Matti Loiri teki 21-vuotiaana Lapualaisoopperassa. Sen jälkeen tuli lukuisia rooleja niin elokuvissa kuin teatterissakin. Kaius Hedenström / Lehtikuva
Todiste isälle
Paitsi laulaja ja näyttelijä, Loiri oli nuorena lupaava nyrkkeilijä. Harrastus sai alkunsa isän raivostumisesta.
Isän Toini-sisko pakeni Loirien kotiin miesystäväänsä Juliusta, joka oli lyönyt häntä. Muutaman päivän kuluttua Julius tuli vierailulle puukko mukanaan. Läksyjä tekemässä ollut Matti pelästyi eteisestä kuuluvia tappelun ääniä.
Episodin jälkeen isä oli raivoissaan siitä, että Matti oli huutanut hysteerisenä. Kunnon pojat eivät tehneet niin. Matti ei saanut sanottua pelänneensä isän eikä itsensä puolesta.
Loiria vaivasi se, että oma isä piti häntä pelkurina. Hän alkoi treenaamaan nyrkkeilyä Haagan Hakassa.
”Se todistaisi isälle, että tämän esikoinen ei jänistäisi tiukassa paikassa.”
Loiri palasi harrastuksen pariin 24-vuotiaana.
”Hän halusi kokea pelon värit ja vivahteet. Hän halusi maistaa kauhun. Siitä oli hänelle hyötyä tärkeimmässä: näyttelemisessä.”
Roolihenkilöitä rakentaessaan Loiri etsi materiaalia itsestään. Perustana oli lapsuus.
”Näiden ensimmäisten tapahtumien muisteleminen on minulle ratkaisevaa näyttelijäntyössä. Lapsuudessa tunteet ja kokemukset ovat puhtaimmillaan. Työssäni muu onkin roolin tekemistä, sävyjen hiomista, elämänkokemusten hankkimista. Mutta päälauseet löytyvät loppujen lopuksi lapsuudesta.”
Loirin ammatinvalinta oli nähtävissä jo pienestä pitäen. Hänen johdollaan pihapiirin lapset näyttelivät katsomansa elokuvat tai Matin sanelemat juonenkäänteet. 17-vuotiaana saatu päärooli Pojat-elokuvassa oli vain luonnollinen jatke lapsuuden leikeille.
Läpimurron teatterissa Loiri teki Lapualaisoopperassa 21-vuotiaana. Unohtumattomiin kohtauksiin kuuluu pätkä, jossa Loiri laulaa roolihahmonaan Vihtori Kosolana uhmakkaasti ”jumalauta, näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa”.
Roolin ulkopuolella Loiria ei kiinnostanut taistolaisuus, vaan hengellisyys.
Vesa-Matti Loiri (vas.) sai pääroolin 1968 Mikko Niskasen elokuvassa Pojat. Erkki Laitila / Lehtikuva
Tuntematon elämäntehtävä
Loirin elämäkerran julkistustilaisuus pidettiin Kansallisteatterissa syyskuun 12. päivänä.
”Elämäni on täynnä erilaisia sattumuksia, vaikka itse kutsunkin niitä toisenlaisella nimellä”, Loiri aloitti.
Yksi niistä teki Matista Vesa-Matti Loirin.
Matti oli yhdeksänvuotias ja palaamassa koulusta kotiin voimajohtojen lähellä kulkevaa tietä pitkin. Yhtäkkiä hän näki ilmassa lentävän sirkkelinteriltä näyttäviä esineitä. Terät muistuttivat kahta päällekkäin asetettua lautasta. Lentävää lautasta. Matista tuntui, että yksi parinkymmenen sentin päähän tullut terä leikkaisi häneltä pään poikki.
”Matti kuuli naisen äänen, vaikka sitä ei ääneen sanottu. Se sanoi, että älä pelkää, en tee sinulle pahaa. Tuolla hetkellä Matista tuli Vesa-Matti Loiri. Siltä hänestä tuntui. Hän sai elämäntehtävän, mutta hän ei tiennyt, mikä se oli.”
Tapahtuman alusta oli kulunut kolme tuntia, kun Loiri totesi palanneensa ruumiiseensa ja kotitielle. Pitkää poissaoloa ihmetelleelle äidille Matti kertoi lautasten kohtaamisesta.
Äiti päätti, että ne olivat olleet lokkeja. Matti ei uskonut.
Enteelliset unet, ruumiista irtautumiset ja rajatilakokemukset ovat olleet osa Loirin elämää. Henkimaailman ymmärrykseen oppia hän on saanut muun muassa selvännäkijä Aino Kassiselta, joka piti Loiria yhtenä parhaista oppilaistaan.
Uutuuskirjassa Loiri kertoo huumeiden käytöstään. Se alkoi parikymppisenä kannabiksella, mutta kokeili hän kerran jopa peyote-kaktuksesta valmistettavaa LSD:n kaltaista huumausainetta, meskaliinia.
Loirille huumeet eivät olleet viihdykettä. Niiden avulla hän halusi laajentaa tajuntaansa ja kurkistaa maailmaa eri kulmasta, myös maallisen maailman ulkopuolelta.
”Se oli täydennyskoulutusta. Jos Loiri halusi juhlia tai hukuttaa murheita, hän narautti korkin auki.”
Loirilla on vankka usko jälleensyntymiseen. Se on lohduttanut häntä elämän suurimpien surujen hetkellä.
Menestyksen lisäksi Vesa-Matti Loirin elämään on sisältynyt paljon menetyksiä. Vessi Hämäläinen / Otavamedia
Elämän julmuus
Esikoispoika Jan kuoli auto-onnettomuudessa 20-vuotiaana kesäkuussa 1994. Murheensa keskellä Loiri pysyi tyynenä, jota jotkut erehtyivät pitämään jopa välinpitämättömyytenä.
Äiti Lilykin ihmetteli, miksi esikoinen ei itke.
”En nyt, tässä sinun silmiesi edessä, Loiri vastasi.”
Loiria lohdutti usko sielun vaellukseen. Lapsen kuolema ei ollut loppu, sillä sielu oli pitänyt majaansa tässä elämässä vain hetkellisesti.
Mutta kantaako usko toisen kerran?
Viime keväänä Joonas, 37, löysi isälleen uuden asunnon. Hän ja Loirin asioidenhoitaja Pete Eklund hoitivat muuton. Loirin tarvitsi vain nousta sohvalta, ottaa mukaan kissat Laikku ja Ruuhone sekä kävellä uudelle sohvalle.
Pari päivää sen jälkeen Joonas löydettiin kuolleena kotoaan.
Uurnan laskivat Joonaksen äiti Riitta Loiri, sisko Jenni ja Vesa-Matti Loiri. Lohduttomasta surustaan huolimatta Riitta huolehti myös entisestä puolisostaan.
”Kun katson häntä, tiedän että meidän yhteisestä taipaleesta on jäänyt jäljelle vain kestävä ja arvokas: rakkaus ja muistot.”
Rakkaudessa vilpitön
Ensimmäinen muistikuva elämästä. Samassa töölöläisessä pihapiirissä asuneet kolme–neljä vuotta vanhemmat Sarvalan tytöt olivat houkutelleet Matin laulamaan.
Matti oli rakastunut tyttöihin, varsinkin heistä vanhempaan Sirkkaan. Niinpä hän hymisi jotain, vaikka ei vielä osannut puhuakaan. Ehkä laulu synnyttäisi vastarakkautta.
Kuvio toistui yhä uudestaan hänen elämässään. Senkin jälkeen, kun hänestä oli tullut Vesa-Matti Loiri.
Ensimmäinen yhtä yötä pidempään kestänyt rakkaussuhde syttyi Teatterikoulussa. Loiri ja pari vuotta vanhempi Tuula Nyman solmivat vaiherikkaan seurustelun jälkeen avioliiton lokakuussa 1966.
Tuula Nyman oli Vesa-Matti Loirin ensimmäinen vaimo. He avioituivat vuonna 1966. Kalervo Manninen / Kuva-arkisto
Kaksi vuotta myöhemmin tunne oli väljähtänyt. Liitto päättyi eroon.
25 vuoden aikana Loiri oli naimisissa kolme kertaa ja asui yhteensä seitsemän naisen kanssa. Kukaan tuskin on laskenut, kuinka monta muuta suhdetta hänellä oli liittojensa aikana ja niiden välillä.
Loiri ei olisi voittanut kelvollisimman aviomiehen tai isän palkintoa. Rakkaudessaan hän oli silti aina vilpitön.
Marita Hakalalle Loiri avasi tunteitaan kirjeissä.
”Ihmisestä voi tulla vaikka kuinka kuuluisa tahansa, tai hänet voidaan nostaa vaikka millaiselle jalustalle, mutta jos hän jää vaille todellista rakkautta, tai menettää sen typeryyttään, kokee hän äkkiä itsensä niin mikroskooppisen pieneksi, ettei hän enää voi uskoa kenenkään häntä näkevän.”
Kaikki suhteet päättyivät kuitenkin eroon.
”Loiri ymmärsi, että hänen suhteissaan vaikutti kolme osapuolta: nainen, Loiri ja Loirin ego. Näistä viimeinen vaati oikukkaimpana eniten tilaa.”
Loirin viimeisin avovaimo oli Stina Toljander, jonka kanssa hän sai kaksi poikaa, Ukon, 24, ja Sampon, 23. Kun suhde päättyi vuonna 1999, Loiri tunsi itsensä jätetyksi ja hylätyksi. Hänestä tuntui, ettei hän enää koskaan asettuisi asumaan saman katon alle naisen kanssa. Hän ei kykenisi yrittämään uudelleen.
”Ikävuosien karttuessa myös satunnaisten naisten tarve harveni ja jäljelle jäi vain viisas haikeus.”
Kursivoidut kohdat Jari Tervon kirjoittamasta elämäkerrasta Loiri. (Otava).