
50 keikkakesää jo takana – Virve Rosti napsii nyt keikkapaikat kuin kirsikat kakun päältä: ”Viime joulukuussa sain virallisesti eläkkeen”
Laulaja Virve ”Vicky” Rosti on mukana Vain elämää -ohjelmassa jo toista kertaa.
Virve Rosti esiintyy Vain elämässä.
Virve Rosti palasi kahdeksan vuoden jälkeen Satulinnaan Vain elämää -ohjelman pariin.
Millaista Vain elämää -ohjelmanteko oli tällä kertaa?
”Kokemus Vain elämää -ohjelmasta oli yhtä rankka kuin edellinenkin kerta vuonna 2015, mutta nyt se ei enää yllättänyt. Koko ajan täytyi olla skarppina, eikä saanut hetkeäkään lepoa. Oli yhtenään vaatteidenvaihtoa, mikitystä, maskin ja kampauksen tarkistamista, treenejä, välihaastatteluja ja kuvauksia.
Aamuisin herätys oli viimeistään seitsemältä riippumatta siitä, kuinka myöhään kuvauksissa oli mennyt edellisenä iltana. Minut meikattiin aina ensimmäisenä. Olen vanhin joukon naisista, joten restauroimiseeni meni eniten aikaa!”
Ensi vuonna sinulla on uraa takana 50 vuotta. Miten aiot viettää juhlavuotta?
”En ole suunnitellut juhlavuoden varalle kiertuetta tai konsertteja. En ajatellut muullakaan tavalla juhlistaa sitä. Lasken, että mennyt kesä oli viideskymmenes keikkakesäni, joten olkoon se sitten niin.”

Oletko ajatellut hiljentää jossain vaiheessa tahtia keikkojen suhteen?
”Viime joulukuussa sain virallisesti eläkkeen. Voin jo vähän karsia keikkoja, kun toimeentulo on osittain turvattu. Ei siis tarvitse mennä jokaisen pizzerian nurkkaan esiintymään.
Haluan valita sellaisia keikkapaikkoja, jotka ovat vähän lähempänä. En jaksa enää istua autossa pitkiä matkoja, enkä tykkää siitä, kun keikat alkavat puoliltaöin. Valitsen siis kirsikat kakun päältä, niin kuin sanotaan.”
Miten pidät keikkakunnostasi huolta?
”Terveellisesti syöminen on ollut minulla aina tapana, ettei sitä edes mieti. Liikuntalajeista golf on ykkösharrastukseni. Minulla tulee myös paljon hyötyliikuttua.
Rakastan sienestämistä. Yhtenä päivänä löysin kanttarelleja viisi litraa, ja nyt on koko ajan tarve päästä takaisin metsään. Hankin vapaa-ajanasunnon Loviisasta, ja siellä riittää puutarhanhoitoa ja remontoimista.”
